Turvallisuus

Majoitus

Majoituksissa pitää noudattaa valvojien antamia ohjeita.

Majoituskouluissa on erikseen määritetty pelastus- ja turvallisuussuunnitelma ja hätäpoistumistiet on merkitty luokkiin ja käytäville. Hätäpoistumistiet on aina jätettävä vapaiksi.

Lattioille laitettavat patjat pitää sijoittaa niin, että niiden välissä on selvästi tilaa liikkua. Jos majoitusluokka on rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa, patjoja ei saa sijoittaa ikkunarivistön eteen, ikkunat toimivat hätäpoistumisteinä.

Luokkien ovet pidetään lukittuna päiväsaikaan kun niissä ei majoittauduta, yöaikaan ovet pitää olla auki lukosta. Näin pelastuksen on helpompi saapua apua tarvitsevan luokse.

Ikkunoita voi pitää auki siellä ollessa mutta sulkea / lukita poistuessa.

Jokaisen luokan majoittautuneiden määrä on merkittyinä luokkien oviin ja sitä pitää noudattaa.

Lisäohjeita saatte koulujen valvojilta, majoitusvastaavalta, leirinjohtajalta tai turvallisuuspäälliköltä.

Pelikentät ovat valikoituneet sen mukaan, miten turvallisia ne on pelata. Lähes kaikki kentät ovat aidattuja/puomeilla suojattuja ja niillä on turvallista pelata ilman ulkopuolista uhkaa.

Olemme tehneet leirille turvallisuuskartoituksen.

Hätänumeroon soittaminen

Hätänumeroon 112 tulee soittaa aina kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa, tai jos on syytä epäillä näin olevan.

Hätäkeskus lähettää paikalle tarpeen mukaan poliisin, pelastuksen, ensihoidon tai sosiaalitoimen apua.

  • Soita hätäpuhelu itse, kerro kuka olet ja mistä soitat
  • Kerro tarkka osoite ja kunta
  • Kerro mitä on tapahtunut ja vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin 
  • Toimi annettujen ohjeiden mukaan 
  • Järjestä selkeä opastus paikalle
  • Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan

Toimintaohje tapaturman tai sairaskohtauksen sattuessa

  • Tee nopea tilannearvio
  • Selvitä mitä on tapahtunut
  • Onko potilas hereillä
  • Hengittääkö, toimiiko sydän
  • Käynnistä ensiapu
  • Soita hätänumeroon 112
  • Järjestä selkeä opastus paikalle

Toimintaohje uhkaavan henkilön kohtaamistilanteessa

  • Jätä uhkaavalle tilaa äläkä menen hänen reviirillensä
  • Puhu selkeästi, lyhyesti ja myötäile
  • Pidä kädet näkyvissä
  • Pysy rauhallisena
  • Vältä tuijottamasta henkilöä
  • Älä vähättele uhkaajaa tai tilannetta
  • Pyri olemaan joustava älä jyrkkä
  • Älä käännä selkääsi
  • Vältä äkkinäisiä liikkeitä
  • Älä oikaise huumaantuneen tai muuten sekaisen henkilön harhoja
  • Voita aikaa niin, että muita tulisi paikalle
  • Pyri ilmoittamaan / hälyttämään apua niin, ettei uhkaaja huomaa
  • Jos mahdollista, poista uhkaava henkilö. Käytä virkavaltaa apuna tarvittaessa

Kaikki mitkä kohdistuu henkeen, terveyteen tai omaisuuteen, ilmoita poliisille 112

 

Turvallisuudesta leirin aikana vastaa
Seppo Makkonen
puh. 040 707 0479
seppo.mansepp(ät)gmail.com

 

Tervetuloa Tampereelle ja turvallista pesäpallotapahtumaa kaikille osallistujille ja katsojille. Turvallinen leiri on meidän kaikkien yhteinen tavoite.