Itä-Lännen Superlauantai pelattiin Porissa koronarajoitusten puitteissa loppuunmyydyille katsomoille. Tapahtuma onnistui upeasti ja yleisö nautti arvo-ottelutunnelmasta täysin siemauksin poikkeuksellisen välivuoden jälkeen. Susanna Puistolle Itä-Länsi oli jo uran kuudes, mutta toisaalta aivan erityinen. Arvo-ottelussa pelaaminen oman kotiyleisön edessä ei ole jokapäiväistä herkkua.

– Tosi hyvät fiilikset tapahtumasta, jäi niin hyvä mieli siitä. Tosi siistiä, että tuli valituksi ja sai tapahtumaan osallistua. Ottelusta tuli loppupeleissä tärkeä kokemus!

Tiivis ottelutahti ei antanut mahdollisuutta pidemmän tauon viettämiselle. Pesäkarhujen linja-auto kuljetti joukkueen kauden pisimmälle pelireissulle, Kempeleeseen tiistaina ja Siilinjärvelle keskiviikkona.

– Kaksi vieraspeliä, viisi pistettä. Keskiviikon peli pikkasen vielä kaivelee, mutta reissu oli hieno kaikin puolin. Tällainen yhdistää joukkuetta, kun pääsemme tiiviisti olemaan pari päivää yhdessä, Puisto tietää.

– KeKi-pelissä ensimmäinen jakso oli tosi hyvä ja toinen vähän nihkeämpi, mutta pystyimme kääntämään sen voitoksi. Siilinjärvellä meni toisinpäin. Erilaiset ottelut, mutta voitimme kuitenkin, Puisto kertaa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön pesakarhutpori (@pesakarhutpori) jakama julkaisu

Sunnuntain hyväntekeväisyysottelussa asettuu jälleen vastaan Kempeleen Kiri. Poissuljettua ei ole sekään, että joukkueet olisivat vastakkain puolivälierissä.

– Odotan meiltä tasapainoista ottelua ja ehjää kokonaisuutta kotiyleisön edessä – vahvaa ulkopeliä ja sisällä näyttöjä siitä, mihin pystymme. Kahdessa aiemmassa ottelussa oli hieman ailahtelevaisuutta. Nyt odotan meidän pääsevän takaisin kiinni siihen, mikä on meidän oikea tasomme, Puisto sanoo.

KeKi osoitti vaarallisuutensa jo kotiottelussaan. Nuori joukkue oli yllättää Pesäkarhut toisella jaksolla ennen kuin Puisto kotiutti kahdesti ja ratkaisi ottelun voiton.

– Hyvin he palloa lyövät, räpylässä pitää olla hereillä. Aika paljon on läpilyönninkin uhkaa. Heillä on hyvät jokerit, jotka lyövät kovasti palloa ja yhdeksikössäkin on voimaa, Puisto miettii.

Pesäkarhujen hyväntekeväisyysottelun teema on tänä vuonna jakaa iloa sitä ansaitseville. Seura on tarjonnut mahdollisuuden kertoa omista läheisistään, jotka ansaitsisivat kiitoksen arvokkaasta panoksestaan yhteisen hyvän eteen. Puisto pitää tärkeänä kasvattajaseuransa roolia vastuullisena toimijana.

– Kiva lisä kauteen tämä on aina ollut. Hienoa, että pystymme tuollaisen tapahtuman järjestämään. Toivon tosi isosti, että ihmiset tulevat katsomaan ottelua paikan päälle – hekin, jotka eivät ehkä normaalisti käy, löytäisivät tiensä katsomoon. Jokaisesta katsojasta kasvaa potti, jolla tuotetaan hyvää. Satoi tai paistoi, ei muuta kuin paikalle!

Viime kaudella Puisto kruunattiin ensimmäistä kertaa urallaan lyöjäkuningattareksi. Toinen peräkkäinen titteli on lähellä, sillä 21 ottelussa ovat syntyneet kärkipaikalle oikeuttavat tehot 1+65 lyötyä. Kautta aikain -lyöjätilaston kutonen on enää 16 lyödyn päässä hulppeasta 700 lyödyn rajapyykistä.