Uutuutena kilpailutoimintaan osallistuvalle 12-vuotiaalle tai nuoremmalle pelaajalle, jolla ei ole aiempaa kilpailulisenssiä, hankitaan tulokaslisenssi.

– Halusimme madaltaa vielä lisää kynnystä lähteä joukkuetoimintaan mukaan sekä innostaa joukkueita lähtemään leireille ja sarjoihin, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi toteaa.

Tulokaslisenssiin sisältyy vastaava vakuutusturva kuin juniorilisenssiin sekä pesispassi eli vapaa pääsy kaikkiin runkosarjan pesäpallo-otteluihin tulevalla kaudella. Lisenssien verkkopalvelu tarjoaa henkilötietojen syöttämisen jälkeen ainoastaan ne lisenssivaihtoehdot, jotka henkilölle ovat mahdollisia.

Pesispassi on voimassa vain pesiskoulussa, pesiskerhoissa, Pesisliikkarissa ja muussa harrastetoiminnassa.

Huomaathan, että tulevan kauden lisenssit tulevat myyntiin lisenssikauppaan vasta maaliskuun lopulla! Kun lisenssin hankkii 30.4.2019 mennessä, sen katsotaan olleen voimassa 1.4.2019 alkaen.

Talvikauden ajaksi on mahdollisuus hankkia pelaajalle pelkkä vakuutus, joka on voimassa 31.3.2019 saakka. Kilpailulupaa ei tarvitse talvikaudelle lunastaa. Vakuutukset ovat myynnissä lisenssikaupassa tästä linkistä 15.3.2019 saakka.

Pesäpallon lisenssivaihtoehdot 2019 (pdf)

Lisenssien hankintaan liittyvissä asioissa palvelee Pesäpalloliitossa Ilona Näätänen, ilona.naatanen(ät)pesis.fi, 040 777 9001