Valitse sivu

Luukku 19 paljastaa jälleen erään pienpesiksen hedelmän: Yksi pienpesiksen onnistumisen ilmentymä on Toijalan Vauhti. Vuosikymmenien tauon jälkeen seuran juniorijoukkue näki päivän valon pienpesisturnauksissa.

Toijalassa Matinpuiston kentällä on jo muutamana kesänä järjestetty pesiskoulua. Ohjausapua seura on tämänkin vuoden tapaan saanut Manse PP:n kautta. Nyt seurassa otettiin kuitenkin rohkea irtiotto ja askel lähteä pelikentille. Kokeilun piti olla yhdessä Keuruun turnauksessa, mutta… kun antaa pikkusormen, menee koko käsi ja joukkue pelasi kaikissa loppukesän turnauspäivissä.

Akaa on yllättävän vireä pesispaikka, sillä Toijalan Vauhdin lasten pesistoiminnan lisäksi Viialan Viri järjestää aikuisten harrastepesistä ja oli mukana kuntopesissarjassakin. Kasvavan innostuksen vastineena ensi kaudeksi on kuitenkin iso mörkö: Matinpuiston pesiskenttä jää rakennusten alle. Mutta uutta kenttää on jo valmisteilla, joten eiköhän pesistä pelata Akaalla jatkossakin?