Valitse sivu

Jo aiemmin kehutut pienpesisturnaukset ovat tämänkin tarinan takana. Vahannan kyläkoululla Ylöjärvellä opettajana toimiva Pertti Leppänen hoksasi miten saa koulussaan innostuneet lapset pesiksen pariin. Koulun tytöt suorastaan kerjäsivät Pertiltä mahdollisuutta pelata pesistä ja niinpä Pertti järjesti vapaa-ajallaan heille pesistreenejä.

Pelaajia ei ollut tarpeeksi joukkuetta varten, mutta pienpesis pelasti tilanteen. Pelkkä harjoittelu ei siis riittänyt, vaan Vahannan kyläkoulun tytöt tekivät oman joukkueen ja lähtivät pelaamaan Ylöjärven Pallon nimissä pienpesisturnauksiin. Ja saivatpa jopa järjestääkin yhden elokuun neljästä turnauksesta. Tyttöpesis palasi näin Ylöjärven Pallon väreihin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tällä hetkellä osa tytöistä harjoittelee YPA:n E-poikien kanssa ja ensi kesänä pelataan joko omalla porukalla pienpesistä tai sitten poikien mukana jo ihan oikean kokoista peliä.

Vahannan koulun aktiiviset pesistytöt ovat ehdottomasti ansainneet paikan Keskimaan joulukalenterin luukussa