Äiti, mulla on hirvee hiki! kuuluu huuto Laukaan Kirkonkylän kumirouhekentältä. Eikä ihme, kun lämpömittari hipoo 30 astetta ja tulostaululle kirjataan juoksut 15-11. Käynnissä on pienpesisleiri ja ottelussa kohtasivat Humppilan Veikkojen G-pojat ja Peräseinäjoen Toiveen F-tytöt.
Leirillä on mukana kymmenen joukkuetta ympäri Suomea. Kaukaisimmat ovat saapuneet Turusta saakka. Vaikka joukkueita on vain kymmenen ja vielä pienpesisjoukkueita, on osallistuja leirillä silti yli 150. Tämän takaa huippuhieno leirikeskus, sillä leiriläiset saavat majoittua ja ruokailla Peurungan kylpylähotellissa. Ja tietysti uida monta kertaa päivän aikana. Siksi perheet ovat ottaneet leirin omakseen.
Innokkain ryhmä on saapunut Kinnulasta, sillä mukana on sekä G- että F-ikäisten joukkue. Toki mukana on myös leiriläisiä Lahdesta, Ulvilasta, Pomarkusta, Lappeenrannasta ja Jyväskylästä.
Leiri jatkuu sunnuntaihin saakka ja päättyy miesten Ykköspesisotteluun Lievestuoreen Kisa – Puijon Pesis.