Valitse sivu

Keskimaan alueella useampikin henkilö tekee työtä pesäpallon parissa. Eräs vauhdikkaimmista on varmasti Manse PP:n edustuksen toiminnanjohtaja Inga Ärnfors, joka palasi viime syksynä Kainuusta takaisin Pirkanmaalle.

– Sotkamossa vietetyt kolme vuotta olivat hyvin opettavaista ja mielenkiintoista aikaa kaiken kaikkiaan. Kiitokset vielä kainuulaisille siellä vietetystä ajasta, minut otettiin hienosti vastaan ja mukaan toimintaan. Iän karttuessa kuitenkin muut asiat kuin työ ovat tulleet itselleni tärkeämmiksi ja halusin näin ollen lähemmäs rakkaita ihmisiä ja kotikontuja. Lisäksi, muistan kun vuonna 2011 muutin pois Tampereelta niin päätin, että tulen tänne vielä joskus takaisin sillä pidän kaupungista todella paljon, ja kun siihen tarjoutui nyt mahdollisuus niin tuntui, että oli oikea aika jättää Kainuu.
Mitä Inga sitten tekee työkseen?
– Työnkuvani on hyvin moninainen. Toiminnanjohtajana hoidan Manse PP Edustuksen kumppaniyhteistyötä, ottelutapahtumia, kouluyhteistyötä, viestinnän ja markkinoinnin koordinointia, Tampereen kuntopesiksen-, Harrastepesiksen SM:n, ja Tampereen Lady-Pesiksen koordinoinnin sekä tietenkin tulevan kesän Tampereen Suurleiri johtajuuden. Eli käytännössä pyörittelen paljon papereita, mutta tarvittaessa olen myös apuna kenttähommissa.
Mitä odotat tulevalta kesältä?
– Uusien ihmisten tapaamista, kiirettä ja rauhaa sopivassa suhteessa sekä iloisia ilmeitä ja mahtavia fiiliksiä tämän rakkaan lajimme parissa! Pirkanmaalla on hyvä pöhinä päällä, mielenkiinnolla odotan mihin kaikkeen se meitä johdattaa tulevana kesänä. Lisäksi uuden Keskimaan alueen myötä seurailen mielenkiinnolla myös Jyväskylän pään tapahtumia, miten siellä asiat etenevät.
Ja sitten vielä tarkempi analyysi Ingasta:
Nimeni on Inga Ärnfors
Jotkut kutsuvat minua Iituksi
Asustelen tällä hetkellä Tampereen Epilässä
Synnyin samana vuonna kuin Sex Pistols lopetti keikkailunsa. Kun yksi tähti sammuu, toinen syttyy 😉
Pienenä olin varma, että minusta tulee isona poliisi tai liikunnanopettaja
Mutta minusta tulikin seuratyöntekijä ja humanisti
Olen täydellinen eli osaan auttaa rakkaita ihmisiä, ja tarpeen tuleen itseänikin, elämän aallokossa
Mutta saatan olla myös ylitarkka ressaaja
Jos saisin tunnin lisää, niin viettäisin sen perheen parissa
Harrastan elämän ihmettelyä, liikuntaa ja hakeutumista hyvään seuraan
Kuuntelen mielelläni akustista musiikkia. Myös live-tapahtumat saavat endorfiinit jylläämään.
Katson paljon Netflixiä
Syön mieluiten jonkun muun tekemää ruokaa
Ja juon vettä
Oma bravuurini keittiössä bataatti-porkkanamuusi ja pesto-paprika-broilerfileet
Lempileluni on ☺ sanotaan nyt vaikka että puhelin
Salainen paheeni on salainen
Apua voin antaa aina kun sitä pyydetään
Suurin viisaus, jonka haluan sinun tietävän, winners never quit and quitters never win