PESÄPALLOLIITON ITÄINEN ALUE

Yksi yhteinen liike.

COACH CORNER

Kuva

Tekstit: Perttu Hautala | 040 562 4846 | perttu.hautala(ät)pesis.fi | @PerttuHautala41

COACH CORNER 6: NÄKÖKULMIA PELITAITOIHIN

Aluksi

Meidän nuoret pelaajamme lyövät, heittävät ja juoksevat keskimäärin paremmin kuin minun junioriaikoinani. Miten on käynyt pelitaidoille? Mitä ovat pelitaidot? Miten pelitaitoja voi harjoitella ja miten pelinjohtaja ottaa huomioon pelaajan pelitaidot?

Pesäpalloilijaa voidaan arvioida (kts. esim. Suuntana Superpesis -pelaajapolku) viiteen eri kategoriaan: yksilön luonne ja kunnianhimo, lajitaidot, pelitaidot, fysiikka ja joukkuetaidot. Jos lajitaitoihin lasketaan heittäminen, kiinniottaminen, syöttäminen ja juokseminen ja fysiikkaan nopeus, lajivoima, lyöntivoima, heittovoima, kestävyys ja liikkuvuus, mistä koostuvat pelitaidot?

Pelitaitoihin kuuluu olennaisena osana ennakointi-havainnointi-päätöksenteko-suoritus-ketju. Pesäpallossa esimerkiksi etenemisen taito on olennainen pelitaito. Lukkarointi, kaaripeli, yhteispeli, puhe, vastuun ottaminen ja jakaminen, katseen pitäminen pallossa, tässä lisää pesäpallossa merkityksellisiä pelitaitoja.

Petri Pennanen puhuu pelitaitojen yhteydessä jouluaattovertauksesta:

– Lapsi saa lahjaksi pelin, jota hän janoaa päästä pelaamaan.
– Pelillä on tietyt säännöt, joiden puitteissa peliä pelataan (pesäpallossa, tietävätkö kaikki pelaajat esimerkiksi lukkaripeliin liittyvät säännöt?)
– Lapsi tekee pelianalyysin, millaisesta pelistä on kysymys – mitä tilanteita tässä pelissä tulee vastaan ja miltä se tuntuu?
Ilmapiiri – miten minuun suhtaudutaan, kun pelaan? Mitä ohjeita annetaan, jos vastaan tulee ongelmatilanne? Millaista palautetta saan pelaamisestani? Millainen itseluottamus pelaamiseen minulle muodostuu? Toteutanko ilmeistä, pienen häpeän peliä?
Koukuttuminen – pelaanko uudestaan? Saanko harjoittelusta ”lisäominaisuuksia” joita en malta olla kokeilematta pelissä?

Pesäpallossa harjoittelun tulisi tähdätä siihen, että yksilö saa peliin ”lisäominaisuuksia” ja työkaluja pelin pelaamiseen ja siihen, että joukkueen peli kehittyy.

Lähestyn pelitaitoja neljän ominaisuuden kautta:

1. ajanhallinta
2. tilanhallinta
3. välineenhallinta
4. fysiikka

Nämä neljä ominaisuutta opin Mika Härkiniltä, joka on entinen huippujokeri ja seurakehittäjä, nykyinen lasten ja nuorten pesäpallovalmentaja Oulussa. Avaan pelitaitoja seuraavaksi näiden kautta.

Huomioitavaa on, että vaikka tässä kirjoituksessani avaan pelitaitoja paljolti valmennuksen kautta, Mikko Kuosmanen muistuttaa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian tuottamalla seminaarivideolla ”Menestyvä joukkue – kulttuuri ja johtajuus”, että lapsuus- ja nuoruusvaiheessa pelin ja harjoittelun ”omistajuus” täytyy olla pelaajalla itsellään. Lapsen ja nuorten onkin tärkeää päästä pelaamaan ja seuraamaan paljon pelejä ja kuten Kuosmanen kertoo sotkamolaisen mallin, kasvaa omaan kulttuuriin.

Kuva: Pasi Kettunen

Ajanhallinta + pelitaidot

Pesäpallo on aikapeli. Sisäpelin toiminta-ajatus on mielestäni se, että etenijä on pesällä ennen palloa.

Etenijän tehtävä on minimoida aika, jonka hän käyttää pesänvälillä. Kärkkyminen lukkarin ominaisuudet huomioiden, oikeanlainen pesältä lähtö, taktikointi (esim. ”piilosta lähtö” väsyneenä) juokseminen, syöksyminen.

Lyöjän tehtävä on antaa puolestaan etenijälle riittävästi aikaa lyönnin kovuutta, suuntaa ja lyöntitapaa muuntelemalla. Lyöjän ja etenijän yhteistyö on tärkeää ja lyöjän pitäisi tietää, mikä lyönti etenijälle riittää. Hyvä etenijä kuittaa lyöjälle, jos hän saa jatkuvasti huippulähtöjä (”ruutu riittää”) tai jos juoksu ei esim. vammasta tai väsymyksestä johtuen kulje.

Pelinjohtajan ajanhallinnallinen tehtävä on antaa lyöjälle, etenijälle ja kaarelle riittävästi aikaa havainnointiin. Mitä nopeammin merkki on selvillä, sitä enemmän kaikilla on aikaa pelata peliä.

Ulkopelissä aikaa hallitsee eniten lukkari. Millä tempolla pelataan, miten peliä rytmitetään. Pesäpallo on nähdäkseni menossa siihen suuntaan, että nopealla tempolla pelaaminen on tullut uudestaan muotiin. Mitä nopeammin pallo liikkuu ja mitä nopeammin lukkari syöttää, sitä vähemmän sisäpelijoukkueella on aikaa havainnoida ulkokenttää. Ja mitä enemmän lukkari ”nyppii”, sitä paremmin pelinjohtaja voi vaihdella heittelyiden aikana merkkiä ja pelata lukkaria vastaan.

Ulkokentällä ajanhallinnallisesti on tärkeää osata esimerkiksi erilaiset kiinniotto-heitto-rytmit. Pesäpallossa sentin ja viiden metrin palo ovat samanarvoisia. Onkin oleellinen taito osata tehdä sellainen suoritus, joka riittää kulloiseenkin tilanteeseen. Jos merkki ei ole päällä, riittää suoritukseksi varma pysäytys kroppa takana. Jos etenijä on hidas tai merkkinä on väärä pois, riittää tavallisesti varma perussuoritus. Mitä nopeampi etenijä on ja merkkinä on lento, vaaditaan usein nopeampi suoritus, jopa ns. ylirytmi. Valmennuksellisesti onkin tärkeää erilaisten rytmien hallinta ja niiden harjoituttaminen. Esimerkiksi tavallisia vastaantuloharjoituksia halliolosuhteissa on syytä vaihdella hitaalla, nopealla ja ylirytmillä teetettäviksi. Ulkona konkreettinen tapa on laittaa pesille eri etenijöitä ja mitata, mikä suoritus vaaditaan. Jos etenijöitä ei haluta kuormittaa, nykytekniikalla saadaan selville etenemisaikoja ja täten harjoituksiin voi ottaa sekuntikellon ja mitata ulkokentän suoritusaikoja eri tilanteissa.

Sisäpelissä ajanhallintaa voi kehittää erilaisilla etenemisharjoitteilla ja pienpeleillä, missä pyrkimyksenä on yhtä aikaa minimoida ja maksimoida aikaa. Yleinen yleispalaute pesäpallossa pelinjohtajalla on jaksotauolla tai pelin jälkeen ”otettiin huonoja lähtöjä” tai ”ottakaa parempia lähtöjä”. Onko pelinjohtaja yksilöinyt ja harjoituttanut teknisesti oikeaa lähtötyyliä (painonsiirtoa tai vauhdista lähtöä) tai onko maksimaalista kärkkymisetäisyyttä mitattu? Olen usein koulutuksissa harjoituttanut etenemistä apuviivojen tai -kartioiden avulla:

– Ensimmäinen apuviiva siihen, kun lukkari saa pallon.
– Toinen apuviiva, kun hän ottaa alkuasennon.
– Kolmas apuviiva siihen, kun lukkarin syöttöliike lähtee alaspäin.
– Neljäs apuviiva siihen, missä ollaan syötön irrottua lukkarin kädestä.

Näin olemme harjoitelleet lähdön rytmittämistä, riittävää etäisyyttä ja vauhdista lähtemistä G-ikäisistä lähtien.

Tilanhallinta + pelitaidot

Tilaa voi hallita yksilönä ja kollektiivina. Pallopeleissä yksilönä tilaa hallitaan esimerkiksi vapaata syöttöpaikkaa etsiessä ja hakiessa. Kollektiivisia muotoja ovat esimerkiksi jalkapallon aluepuolustus, koripallon paikkapuolustus tai jääkiekon trapmuodot tai rintamahyökkäykset. Terminologisesti pesäpallosta löytyy yhtymäkohtia muihin pallopeleihin. Miesvartioinnin vastine pesäpallossa on vaikkapa parhaiden lyöntien pois pelaaminen tai liikkuva sumppukuvio, aluepuolustuksen vastine voisi olla esimerkiksi staattisempi sektoripelaaminen. Hyökkääminen alivoimaisena voisi olla toisella lyönnillä keskustaan lyöminen, ylivoimahyökkäys saadaan esimerkiksi taka-apupelaamisella yhtä pelaajaa vastaan.

Tilanhallinnallisesti ulkopeli on mennyt vuosien saatossa yhä enemmän kollektiiviseksi pelaamiseksi, missä esimerkiksi lyöjän ja lyönnin (1.,2., tai 3.), lyöjän vauhdin, pelin tilanteen, etenijän, palojen määrän, lyöjien määrän mukaan ulkopelissä tilaa täytetään eri tavoin. Nopean etenijän ollessa kakkospesällä on tultava lähelle ja jättää vapaa tila johonkin paikkaan. Selvässä johtoasemassa suojellaan läpilyöntejä, toisella ja kolmannella lyönnillä täytetään saumat. Ja niin edelleen.

Sisäpelissä tilaa hallitaan esimerkiksi lyönnin paikkaa havainnoimalla, kaarta miehittämällä tai kärkkymällä ulkopelaajan sijainti huomioiden, esimerkiksi ykköspesältä voi aina kärkkyä vähintään yhtä pitkälle kuin mitä ykkösvahdin etäisyys on pesästä – sivuliike on näet nopeampi kuin peruuttaminen.

Harjoituksellisesti tilanhallinnallisia harjoituksia ovat esimerkiksi lyönnin suuntaaminen ulkopeliryhmitys huomioiden – jo pienestä asti kannattaa harjoituttaa lapsilla omaa havainnointia ja päätöksentekoa esimerkiksi pienpeleillä ja pienryhmäharjoituksilla. Olen käyttänyt koulutuksissa esimerkiksi pehmopalloa, jolloin etupelaajan on turvallista tulla lähelle. Lähelle tullessa lyödään kovaa, kauas jäädessä pientä. Tai ottanut useamman ulkopelaajan keskelle salia ja vaihdellut vauhtiani – ulkopelaajien tehtävä on liikkua vauhdin mukaan kollektiivisesti. Myös kahden ulkopelaajan porttipallot lyömällä tai heittämällä tai porttipallo kahdella portilla (2-puolella ja 3-puolella, ulkopelaajan lähtiessä keskeltä) opettavat niin sisä- kuin ulkopelillisesti tilanhallintaa: lyöntivalinnan tekemistä, vastuunjakoa, puhetta, yhteisliikettä, varmistusta.

Kun asioita on riittävästi harjoiteltu, voidaan niitä vaatia peleissäkin. Kannattaako pesäpallossa suosia esimerkiksi perinteistä pelinjohtajan kautta lyömään -mallia? Itse en antaisi ainakaan valmista lyöntivaihtoehtoa vaan korkeintaan ohjeet ”seuraa ulkokenttää” tai ”lyö merkin mukaan, katso kuka on etenemässä”.

Välineenhallinta + pelitaidot

Pesäpallossa hallittavia välineitä on monta – maila, räpylä ja pallo. Moni voi ajatella, ettei välineenhallinta liity pelitaitoihin. Itse näin asian niin, että joukkueen pelaamista voi paljonkin suhteuttaa oman joukkueen ja vastustajan välineenhallintataitoihin. Myös joukkueen pelinjohtajan yksi tärkeimmistä pelitaidoista on peluuttaa pelaajia niin, että se tukee pelaajien välineenhallintaa. Esimerkiksi Joni Rytkönen tai Sami Haapakoski voivat huoletta kokeilla ensimmäisellä ja lyödä toisella näpin rajaan, koska mailan- ja pallonhallinta on niin korkealla tasolla. Tai Jere Dahlström voi jättää viimeiseen ajolähdössä ja lyödä pallon viimeisellä maihin, koska hänellä on pomminvarma ilkeä pussinpohjalyönti, joka menee aina maihin. Vastapainoksi jopa Superpesistasolla on lyöjiä, joiden ei kannata juuri koskaan lyödä näppejä, koska laittoman tai huonolaatuisen lyönnin riski on niin iso. Ulkopelissä vaikkapa minä itse sain Matti Iivarisen kouhukoulun jälkeen pahat heitot kolmospesällä varmasti kiinni, joten sanoin etupelaajille Vimpelissä ja Jyväskylässä, että voivat tehdä huoletta nopeita suorituksia ja tinkiä heiton laadusta. Suhteutin siis omat välineenhallintataitoni peliin. Sisäpelissä etenijä voi lähteä kolmosella pesästä, jos kopparilla on hidas kiinniotto-heittoyhdistelmä tai lyöjä lyödä ”bermudavarsia”, jos kakkosvahti on epävarma.

Teimme seurakehittäjien kanssa kolme vuotta sitten tutkimusta F-, G-, ja E-junioreiden peleistä. E-pojissa kakkoskoppari joutui suorittamaan keskimäärin 2–3 peliä kohti, joten menestystä hakevien joukkueiden oli helppo ”piilottaa” koppariksi vähemmän pelannut pelaaja. Piilottamisessa on kaksi pointtia, joiden välillä valmentaja joutuu taiteilemaan. Itse suosisin ulkopelipaikkojen jatkuvaa kierrätystä, jotta pelaajat oppivat eri pelipaikkojen vaatimuksia ja saavat riittävän määrän suorituksia. Ymmärrän toisaalta myös, että piilottaminen on joskus pelaajan kannalta viisastakin. Jos lapsi on ensimmäistä kertaa pesäpallokentällä ja hänet laitetaan keskelle eikä hän saa pelissä kertaakaan palloa kiinni, voi mieli olla maassa. Lapset osaavat nuoresta asti verrata omia taitojaan muihin. Ehkä joskus onkin viisasta harjoituksissa kehittyä riittävälle tasolle, ennen kuin voidaan laittaa vaativalle pelipaikalle.

Lukkaripelissä pallon ja lautasen hallinta yhdistyy olennaisesti pelitaitoihin. Jos osaat hyvin sijoitella palloa eri puolille lautasta ja ymmärrät, että lyöjä ottaa uhat siepparia kohti ja osaa hyvin rajaleikkurin, syötä palloa omille varpaille. Tai jos hallitset varman perussyötön ja korkean syötön, käytä rohkeasti takatilanteessa vääriä ja puolikorkeita.
Välineen kesyttämiseen ei yksinkertaisesti riitä pelkkä ohjattu joukkueharjoittelu. On oltava omatoimista pallon pompottelua, näppien ja kovien lyömistä omasta ja kaverin syötöstä, pallon heittämistä ja kiinniottamista seinän kautta, pihahöntsyjä. Kuten Juhani Tamminen sanoi, joukkueharjoitukset ovat tilaisuuksia, johon tulla esittelemään, mitä omalla ajalla on opittu.

Fysiikka ja pelitaidot

Esimerkki junioripesäpallosta: sinulla on päätä muita pidempi lyöjä, joka osaa lyödä pallon taakse – ja kenttä rullaa. Jos peluutat häntä G-, F-, ja E-junioreissa niin, että annat hänen lyödä aina taakse, kehittyykö pitkällä tähtäimellä hänen pelitaitonsa? Kuinka käy D- ja C-junioreissa, kun kopparit saavatkin pallot kopiksi? Entäpä jos joskus kiellätkin häntä lyömästä taakse ja suuntaamaan lyöntejä rajoihin, saumoihin ja luukkuihin ja näin kehittämään välineen- ja tilanhallintaa. Tai jos sinulla on ylivoimaisen nopea pelaaja, joka osaa myös pelata, peluutatko häntä aina kärkenä vai kasvatatko hänestä pitkällä tähtäimellä vaikkapa numeroa 2?

Pesäpallo on taito- ja taktiikkapeli, mutta hyvä fysiikka mahdollistaa tehokkaat lajisuoritukset ja antaa tilaa pelitaitojen laajalle käyttämiselle. Mitä parempi heittokäsi sinulla on, sitä kauempaa voit pelata. Mitä tehokkaammin pystyt liikkumaan, sitä isommalla sektorilla voit pelata ja auttaa muuta ulkokenttää. Mitä kovempaa lyöt, sitä todennäköisemmin sinulla on keskustassa tilaa, ja sitä helpommin pystyt pelaamaan taka-avulla tai pieni-kova-peliä. Mitä nopeammin juokset pesänvälit, sitä enemmän se antaa mahdollisuuksia lyöjälle ja pelinjohtajalle.

Huipputasolla ulkopelissä peliltä putoaa pohja pois, jos jompikumpi tai molemmat etupelaajat ovat huonokätisiä. Janne Vuorisen filosofia: mitä kauempana ongelmat ovat kotipesästä, sen parempi. Junioripesäpallossa tyypillinen piilotuspaikka on siepparin tontti. Huippuetumiehiä ei ole liikaa, osaamme kyllä kasvattaa kovan tason linjapelaajia. Kokeile joskus laittaa joukkueesi kaksi kovakätisintä pelaajaa vaihtotilanteissa eteen ja katso, mitä tapahtuu.

Peli on usein lyönti- ja etenemisvoiman ja heittovoiman välistä taistelua. Huipputasolla et pysty enää piilottamaan käytännössä yhtään huonokätistä pelaajaa ulkopeliin. Mielestäni lyöntivoima on pesäpallossa parantunut viime vuosina enemmän kuin heittovoima. Nuoret osaavat sinänsä kyllä heittää, mutta ongelmana ovat omien kokemuksieni mukaan kipeytyneet kädet. Onko lapsuuden heittäminen kenties vähentynyt? Ainakin takavuosina kesällä heiteltiin kiviä ja talvet oltiin lumisotaa.

Sami-Petteri Kivimäki oli tiimeineen luomassa muutama vuosi sitten uudenlaista tapaa purkaa 2-tilannetta, jossa hyödynnettiin pelaajien lyönti- ja etenemisvoimaa. Otettiin kovan lyönnin uhka 2-rajaan ja tiputettiin valuva pieni etumiesten välimaastoon. Tällä tavoin hallittiin aikaa, tilaa ja välinettä ja käytettiin pelotteena fysiikkaa. Laittomien määrä oli minimaalinen ja etenijät ehtivät niukasti kolmoselle. Tällä tavalla peliä dominoitiin pari kautta.

Yhteenveto

Mikko Kuosmanen kysyi meiltä pesäpallon lajivalmentajatutkinnolla: ”Olemmeko valmentamassa lapsuus- vai aikuisiän menestyjiä?”

Tutkimme muutama vuosi sitten eri joukkueiden naperoleirin ulkopelipaikkoja. Ne joukkueet, jotka peluuttivat lukkarina, ykkösvahtina ja kakkospolttajana pelistä toiseen samoja lapsia, voittivat enemmän pelejä. Onko tämä kuitenkaan pitkällä tähtäimellä viisasta? Mailamiehen käytön järkevyydestä olen ennenkin kirjoittanut, samoin lyöjälle, lukkarille ja ulkokentälle annettavasta ohjeistuksesta. Pelitaitoja kehittäessä valmentajan on tärkeää teettää sellaisia harjoitteita, joilla pelaajan oma havainnointi ja päätöksenteko kehittyy. Kun asioita on riittävästi harjoiteltu, voi niitä vaatia peleissäkin – kärsivällisesti.

Loppusanoiksi pelitaidoista, yksi kaikkien aikojen parhaista pesäpalloilijoista, Kari Hakkarainen twiittasi joulukuussa 2020: ”Nuo (pelitaidot) pitäisi tulla vielä lopulta alitajuisesti osana pelin virtausta, miettimättä. Silloin pelaa peliä.”

COACH CORNER 5: MERKKIPELI

Merkkipelin päätarkoituksena on kertoa etenijälle, lyöjälle ja kaarelle miten toimitaan pallon noustessa lukkarin kädestä. Merkkipeli on iso kokonaisuus. Niin iso, että asiasta tehdään monissa joukkueissa liian iso lasti pelaajille. Merkkipelin olisi oltava monipuolista, mutta ennen kaikkea tarpeeksi yksinkertaista, jotta lyöjälle, etenijälle ja kaarelle jäisi riittävän paljon aikaa pelin havainnointiin. Ajattelen sisäpeliä niin, että etenijä on sisäpelin kuningas, jonka ehdoilla sisäpeliä tulisi pelata. Toiset etenijät kykenevät sisäistämään paljon enemmän erilaisia merkkejä kuin toiset. Tärkeää olisi tuntea pelaajat ja heidän vastaanottokykynsä, jotta kognitiivinen kuorma ei kasva liian isoksi.

Oma pelinjohtofilosofiani merkkipelin suhteen pohjautuisi kahteen asiaan:

  1. Merkit olisivat oltava niin yksinkertaisia, että ne pystytään näkemään yhdellä silmäyksellä. Tämä taas johtaisi siihen, että merkkejä olisi suhteellisen helppo selvittää. Siksi opettaisin pelaajille monta yksinkertaista merkkiä, jotka olisi helppo sisäistää ja joita voitaisiin vaihtaa kesken ottelunkin. Tiedän, että jotkut ajattelevat asiasta päinvastaisella tavalla, esimerkiksi eräs arvostamani huippupelinjohtaja rakentaa jo harjoituspeleihin saman merkin, jota käytetään läpi kesän. Pelaajat oppivat täten sisäistämään kauden mittaan merkin, joka on vaikea selvittää ja joka sisäistetään vaihe vaiheelta.
  2. Joukkueen tulisi päästä pelaamaan mahdollisimman paljon suoraan syötöstä (eli lento) -merkeillä. Tässä korostuu pelinjohtajan taito pelata lukkaria vastaan ja vaihdella merkkiä lukkarin heittelyiden aikana. Kun päästään pelaamaan suoraan syötöstä -merkeillä, etenemisaika on lyhyempi ja täten mahdollistaa lyöjälle monipuolisemman valikoiman lyöntejä.

Junioripesäpalloilijoille opettaisin alkuun pelkästään suoraan syötöstä merkin etenemisen opettamisen vuoksi, suoraan syötöstä -lähtö on helpompi sisäistää lyöjänä ja etenijänä. Väärän levitystä alkaisin opettelemaan jo E-junioreissa, koska myöhemmin tämä taito korostuu. Nopean väärän huutamista voisin alkaa opettamaan ehkä D- tai C-junioreissa. Merkeistä myöhemmin tässä jutussa.

Pelissä tulee silloin tällöin merkkivirheitä. Pelaajan toistuva merkkivirhe ei useimmiten ole pelaajan tyhmyyttä vaan pelinjohtajan liian vaikea merkki ko. pelaajalle. Kuten edellä mainitsin, on selvitettävä, miten pelaajat pystyvät pelaamaan ja tarpeen mukaan on valmennettava uusia asioita.

Merkin rakentaminen

Vinkkejä merkin rakentamiseen: vielä kerran, rakenna merkki oman ja pelaajien taitotason mukaisesti. Hyvä merkki on helppo näyttää ja helppo muuttaa, hyvä merkki on nopea näyttää ja katsoa.

Välttäisin sitä, että tietty merkki on päällä vain tietyssä paikassa, vaan lähtisin siitä, että pystyisin muuttamaan lentomerkistä lentomerkkiin, väärät pois merkistä lentomerkkiin, pois päältä päälle ja päältä pois eri tavoin ja ennen kaikkea nopeasti.

Merkkiä määritteleviä tekijöitä:

  • Väri tai värit
  • Värin paikka
  • Eri tasot (Eri tasoilla eri merkitys)
  • Värin tai viuhkan suunnat (esim. pelinjohtajaa päin / pesää kohti / syötönvalvojaan päin)
  • Vapaa käsi auki / nyrkissä / viuhkassa / lanteilla / taskussa
  • Peukalo / rystyset kentälle päin
  • 1., 2. tai 3:lla lyönnillä eri merkki
  • 0:lla, 1:llä tai 2:lla palolla eri merkki
  • Eri vuoropareissa eri merkki

Pelinjohtajan näyttämiä merkkejä

  • Lento (levitetään iso väärä vaihtotilanteessa)

Tämä lentomerkki on yleisimmin käytössä. Etenijän on tärkeää katsoa ensimmäisten askeleiden aikana kotipesään. Sopiva aloitusajankohta esim. E-juniorit.

  • Sikalento (lyödään kaikkiin syöttöihin)

Tästä lentomerkistä lähtisin liikkeelle G- ja F-junioreissa. On käytössä edelleen huipputasolla, jotkut Superpesis-pelaajat haluavat pelata tällä merkillä. Kuuluu lähes jokaisen Superpesis-pelinjohtajan valikoimaan edelleen ja käytössä esim. 0-2 -tilanteissa.

  • Nopea väärä (nousevaan palloon huudettavat väärät)

Yleistynyt erityisesti 1-tilanteissa, käytössä joskus myös 2-tilanteissa. Tässä merkissä kaarella on esim. kolme vääränhuutajaa, kaksi kulmassa huutamassa pieniä takavääriä ja yksi syötönvalvojan oikealla puolella huutamassa lyöjään päin tulevia vääriä. Käytin itse tätä Jyväskylän Kirissä pelatessani numerolla 2. Minulla oli kaksi vääränhuutajaa (Jyri Kyllönen ja Mikko Rantalahti), jotka saivat huutaa väärän nousevaan palloon. Harjoittelimme tätä pääetenijöiden kanssa niin paljon, ettei etenijän lähdössä ollut käytännössä eroa sikalentoon nähden. Mahdollistaa 2-tilanteessa esim. rajakovan lyömisen.

  • Iso väärä (kulma- tai takamailamies huutaa väärän ensimmäisellä askeleella)

Käytössä takatilanteissa, joissa halutaan ottaa iso väärä pois. Käytössä erityisesti vasureille. Merkki mahdollistaa saumalyöntien lyömisen, mutta ei yleensä haastolyöntejä.

  • Väärät pois (kaari huutaa kaikki väärät pallon lakipisteeseen asti)

Käytössä, kun pallo halutaan lyödä vaihto- tai takatilanteissa kopparille asti. Mahdollistaa kovien lyöntien ja pystäreiden / viistopystäreiden  käytön.

  • Kärkimerkki (vain kärki etenee)

Käytössä lähinnä junioripesäpallossa. Huipputasolla 1-2 -tilanteessa lyöjä näyttää omalla merkillään takaetenijöille luvat tai kiellot mennä. Ajolähdössä etenee kärki ja muut ottavat takavaihdon lyönnin jälkeen, ellei käytössä ole…

  • … Takaetenemismerkki,

jolloin esim. ajolähdössä merkistä mennään myös kakkoselta, joskus ykköseltäkin. Näin varmistetaan takavaihto väli- tai saumalyönnillä pienellä riskillä.

  • Kopinnosto (etenijä tietää seurata kopinnoston)

Harvemmin käytössä, yleensä pelinjohtaja näyttää sormella ylös.

  • Automaattimerkki (lento tulee päälle väärästä tai heittelystä)

Paljon käytössä, tapoja on monia. Väärän jälkeen -merkki saattaa olla päällä jo ennen syöttöä tai laueta päälle huudetusta tai vedotusta väärästä. Automaattimerkki tulee päälle joko pienellä liikkeellä tai käytössä saattaa olla esim. yhden tai kahden nypyn jälkeen -merkki, jolloin viuhkan tai vapaan käden liikettä ei tehdä.

  • Pikamerkki (nopeasti merkki päälle)

Menee kaikkien muiden merkkien yli, näkyvä liike, esim. käsi taskussa tai lanteilla

  • Kieltomerkki

Esimerkiksi jossain asennossa merkki on aina päällä paitsi, jos tietty väri näkyy tai on tietyssä paikassa.

  • Tolppamerkki (ennakoidaan tolpan tulemista)

Osa käyttää, osa ei. Tolpalla edetään ja lyöjä lyö yleensä pienen tai maalyönnin.

  • Hämylähtö-merkki

Etenijä ottaa muutaman askeleen syötöstä ja pysähtyy. Käytössä vaihtotilanteissa erityisesti välipelaajaa vastaan ja kotiutuksissa kulmapelaajaa tai pesävahteja vastaan.

  • Kopsumerkki (lyödään vapaata lähtöpesän jatkeelle)

Voi olla myös lyöjän itsensä näyttämä merkki, etenijä lähtee joko mailasta tai seuraa itse lyönnin mallin.

Muita merkkejä

  • Taka-apu vaihtotilanteissa (meneekö välipelaaja, takalukija tai etupelaaja tiettyyn suuntaan, pelataan tavallisesti yhtä pelaajaa vastaan)
  • Maskin ohjaaminen takatilanteessa 1-pesälle ja 2 – pesälle
  • 1-tilanteen käsinäyttö etulukijan sijainnista, lähtöjen ottaminen
  • Mailamiehen merkeistä vapaan lyönnin suunta – avut kärki- ja takaetenijöille
  • Tappikumuramerkki (lähtö pesästä tai kolmoselta vähän irti ja omat lähdöt

Vinkkejä juniorivalmentajille

Huippupesäpallossa pelataan nykyisin enemmän ja enemmän viuhkan paikalla, vapaalla käden paikalla ja asennolla (esim. nyrkissä tai käsi auki) ja sillä, onko viuhkakäden rystyset kentälle päin vai ei. Näitä yhdistelemällä saa kelpo merkin myös junioripesikseen. Harva pelinjohtaja lähtee enää kovin paljoa vaihtelemaan värien paikkaa kesken heittelyiden, tämä on työläämpää ja hitaampaa. Pelaajille kannattaa jo varhaisessa vaiheessa opettaa katsomaan merkkiä aina, kun lukkari tekee valesyötön ja heittää. Merkkiä kannattaa vaihdella, vaikka itse merkki pysyisi samassa. Näin pelaajilla on valmius merkin havainnointiin jo nuoresta asti.

Vanha oppi on, että kärkkymisen kuuluisi olla aina samanlaista riippumatta merkistä. Mielestäni näin kannattaa toimia, jos pelinjohtaja ei vaihtele merkkiä heittelyiden aikana. Tällöin lukkarin on vaikea lukea sitä, mikä merkki on päällä. Nykysuuntaus pesäpallossa kuitenkin on, että etenijä saa hakea lentomerkillä huippulähtöjä ja ”paljastaa merkin”. Sama toisin päin, jos merkki ei ole päällä, kärkkyä ei tarvitse välttämättä maksimietäisyyteen. Pelinjohtajan rooli on tässä tarvittaessa kytkeä heiton jälkeen lentomerkki päälle ja näin etenijä voi varastaa huippulähdöt ja lyöjä saa hyvän syötön. Pelinjohtajan vastuu on siis pelata lukkaria vastaan ja sekoitella merkkiä lentomerkkiin, väärät pois merkkiin ja pois päältä. Valveutunut pelinjohtaja osaa haistaa lukkarin taktiset väärät. Tällainen merkinnäyttötaktiikka vaatii koko joukkueelta paljon harjoittelua, mutta tämä kehittää paljon havainnointikykyä ja pelitaitoja. Nuoremmissa junioreissa pärjää pitkälle, kun käytössä on lentomerkki (E-junioreista lähtien levityslento), väärät pois -merkki ja merkki pois päältä. Merkkipeliin kannattaa yksi asia kerrallaan. Pesäpallossa tärkeän ja hivenen aliarvostetun pesältä lähdön oppii parhaiten lentomerkillä, joten sen kautta lähtisin liikkeelle.

Lopuksi ja kertauksena, rakenna riittävän yksinkertainen merkki, vaihtele viuhkan paikkaa heittelyiden aikana, opeta pelaajat havainnoimaan merkkiä ja pyri pelaamaan mahdollisimman paljon lentomerkillä.

COACH CORNER 4: ETENEMISESTÄ JA SEN HARJOITTELUSTA

Kuva: Pasi Kettunen

“Jos osaat edetä, osaat pelata”.

Etenemisnopeuden ja -taidon merkitys on pesäpallossa valtaisan iso huippupesistä myöten. Etenemisen harjoittelu tulisikin aloittaa pienestä asti, jotta voidaan edetä (sananmukaisesti) koko ajan vaativampiin harjoitteisiin ja käyttää opeteltuja taitoja peleissä. Toisaalta, et voi olettaa, että peleissä etenemiseen liittyvät tavoitteet toteutuvat, ellei asioita olla harjoiteltu.

Yleistä etenemisestä ja sen harjoittelusta:

Sisäpelin toiminta-ajatus on lyhyesti se, että etenijä on pesällä ennen palloa. Etenijän tavoite on tällöin minimoida pesänvälillä käytetty aika. Tapoja on useita: kärkkyminen, pesältä lähteminen, juokseminen, syöksyminen ja taktikoiminen. Toisaalta lyöjän tavoite on antaa etenijälle riittävästi aikaa lyönnin kovuutta, suuntaa ja tapaa varioimalla. Pelinjohtajan rooli jää usein liian vähälle huomiolle. Pelinjohtajan on annettava lyöjälle ja etenijälle mahdollisimman paljon aikaa tehdä oikeita havaintoja. Tämä mahdollistetaan, jos merkki on havaittavissa nopealla silmäyksellä. Suosisinkin mahdollisimman paljon paikka- ja vapaan käden merkkejä värien sijaan.

Yksi ensimmäisistä ohjeista nuorelle pelaajalle kuuluisi olla “pidä katse pallossa”. Etenijän onkin aina tiedettävä, missä pallo on. Älä siis anna pelaajan kääntää katsetta pallosta pois kärkkymisen, ensimmäisten pesältälähtöaskeleiden tai pesälletulon yhteydessä. Toinen tärkeä asia on opettaa ja rohkaista pelaajaa tekemään omia ratkaisuja. Kaikki sirvahdukset, harhaheitot ja puolittaiset läpilyönnit kannattaa hyödyntää pienestä asti. Tärkeää on myös muiden pelaajien ja valmentajien palaute mahdollisen epäonnistumisen jälkeen. Jos nuori juniori on tehnyt oman ratkaisun ja esimerkiksi palaa tai haavoittuu, häntä ei saisi tuomita. Etenemisvirheitä sattuu huipputasollakin. Silloin tällöin tulee kärpänen, palo tai haava, mutta rajoja pitää kärkkymisessä ja etenemisessä hakea. Ja kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, mailamiehen tai -naisen käyttöä vapailla lyönneillä miettisin useaan kertaan. Mikäli katse pysyy koko ajan ainoastaan mailassa, oma havainnointi jää pois ja etenemistaito ei kartu.

Pesältä lähteminen ja sen harjoittelu:

Opeta pelaajia kärkkymään ja palaamaan pesälle aina rintamasuunta lukkariin. Näin pysyy aina tieto, missä pallo on. Rytminvaihdoksia ja vauhdista tai painonsiirrolla lähtemistä tulisi myös harjoitella. Harjoittelimme joskus G-junioreiden kanssa etenemistä salissa teippien avulla: ensimmäinen teippi pesään (pesävahdilla on pallo). Toinen teippi siihen missä ollaan, kun lukkari saa pallon ja ottaa alkuasennon. Kolmas teippi siihen missä ollaan, kun lukkarin käsi lähtee laskemaan syöttöliikkeessä. Ja neljäs teippi siihen missä ollaan, kun pallo irtoaa lukkarin kädestä. Näin vauhdista lähteminen tapahtui puolihuomaatatta. Myös 105 Pesäpallo-onnistumista -materiaalipankista löytyy oivia harjoitteita, esimerkiksi kartion kierto. Kartion kiertoa ollaan harjoiteltu alle kouluikäisten Pesisliikkarissa isolla pallolla ohjaajan toimiessa lukkarina, mutta myös jopa pesisakatemiassa Superpesis-pelaajien kanssa. Pesältä lähteminen on paitsi taito- myös kärsivällisyyslaji. Innokas etenijä joutuu helposti ”naruun”, kun hän ei malta odottaa lukkarin alkuasentoa ja syöttöliikettä. Kärkkymisessä ja pesältä lähdössä on oleellista tunnistaa myös lukkari ja hänen heittovoimansa ja syöttötyylinsä. Pesältä lähtöä kannattaa harjoitella aina juoksuharjoittelua tehdessä. Staattisten pystylähtöjen sijaan suosisin kärkkymistä ja siitä lähtemistä.

Taitojen karttuessa:

Vanhemmissa junioreissa kannattaa vielä harjoitella perustaitoja, mutta paljon pelanneet pystyvät parhaassa tapauksessa jo auttamaan lyöjää: ”Nyt saa huippulähtöjä, ruutu riittää”. Oveluuteen kannattaa pyrkiä väsyneenä. Väsyneenä voi esimerkiksi kärkkyä hieman vähemmän, ottaa metrejä lukkarin kääntäessä katseen etenijästä pois ja lähteä kaukaa. Ovela etenijä:

Ymmärtää 20-30 cm eron palon ja ehtimisen välillä

Voittaa pesänvälejä jopa yksin

Oleellista hyväksi etenijäksi kasvamisessa on jatkuva halu päästä etenemään, halu voittaa lukkari, halu voittaa pesänväli, halu tuoda juoksu.

Yhteenveto:

Etenemistä kannattaa alkaa harjoitella heti, kun pesisliikkarit,- kerhot,- koulut ja -harjoitukset käynnistyvät. Etenemisen oppiminen kartuttaa pelitaitoja ja lisää ymmärrystä pelistä. Etenemisharjoitteet ovat parhaimmillaan hauskoja ja vauhdikkaita ja tuovat harjoitukseen paljon lisää aktiivisuutta.

Pelien katsominen on oiva tapa oppia etenemistä ja pelitaitoja ylipäätään. Vie siis juniorisi katsomaan silloin tällöin pesäpalloa. Havainnoikaa pelaajien kärkkymistä, pesältä lähtemistä ja etenemistä, lukkarin, lyöjän, kaaren, ulkokentän ja pelinjohtajan toimintaa, teetä pelin seuraamiseen liittyviä tehtäviä ja keskustelkaa yhdessä pelistä.

Lähteet: Kuosmanen, M., Huotari, M. Eteneminen (PLVT10, 2015-2016)

COACH CORNER 3: NÄKÖKULMIA JUNIORIVALMENNUKSEEN

“Älä heitä” vai “heitä vaan”? Yksittäisen tilanteen tai pelin voitto vai pitkän tähtäimen ajattelu?

Yksilö- ja joukkuetaitojen kehitys, onnistumisista iloitseminen, oivallukset etenijänä ja mailan varressa, ryhmähenki. Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomio junioreiden harjoituksissa ja peleissä. Pikavoittoja voi saada junioripeleissä monin konstein, mutta pitkällä tähtäimellä ne eivät välttämättä ole kovin järkeviä. Voittoja ei kannata estellä, mutta niitä ei kannata tavoitella keinolla millä hyvänsä. Voittoja kannattaa tavoitella seurauksena, ei syynä. Yksilön ja joukkueen laji- ja pelitaitojen kehitys, nämä edellä tulisi mennä. Esimerksi on syytä pohtia:

  • käyttääkö mailamiestä peleissä vai kannustaako etenijää lähtemään omilla lähdöillä.
  • käskeäkö lukkarin antaa taktisen väärän tai tolpan tiettyyn paikkaan vai kysyäkö oikeita kysymyksiä vuoronvaihdon yhteydessä: “Näitkö kun nopea kärki meni ykköselle ja taitava numero 2 tuli lyömään?” “Ei ollut väärää alla ja yksinäinen etenijä oli kolmosella ja oli viimeinen lyönti, mitä kannattaisi syöttää?”
  • käskeäkö lyöjän lyödä tietty lyönti vai kysyäkö lyöjältä oikeita kysymyksiä / antaako oikeita ohjeita ennen lyöntivuoroa: “Katso ulkokentän sijoittumista ja lyö sen mukaan.”
  • rakentaako itse tietyt ulkopelikuviot vai antaako pelaajille mahdollisuuden oivaltaa asioita itse.

Hyvä valmentaja osaa kysyä oikeita kysymyksiä, ei välttämättä antaa heti oikeita vastauksia. Kannattaa sallia kyseenalaistaminen, koska se on merkki yksilön ajattelusta.

Tarkalla silmällä ja korvalla kannattaa huomioida, jos jotakuta pelaajaasi puraisee pesiskärpänen. Pesiskärpänen on luultavasti puraissut, kun lapsi

  • harjoittelee innokkaasti myös vapaa-ajalla
  • käy säännöllisesti harjoituksissa
  • kertoo omista kokemuksistaan oma-aloitteisesti
  • osallistuu touhuamiseen
  • ehdottaa suosikkileikkejään, – harjoitteitaan tai – pelejään
  • on vapaaehtoinen pieniin näyttötehtäviin
  • touhuaa ohjeiden mukaisesti
  • käy katsomassa pesispelejä

Kannattaa varaa aikaa keskusteluihin pesiskärpäsen puremille lapsille ja kuunnella heitä.

Harjoitteet kannattaa rakentaa siten, että ne palvelevat yksilön havainnointikyvyn kehittymistä. Tuleeko harjoituksissa riittävä määrä aktiivisuutta, toistoja, onnistuneita suorituksia ja onko ilmapiiri kohdallaan. Hyvän ilmapiirin merkitystä ei voi kylliksi korostaaa.

Kannattaa luoda erilaisia etenemisharjoituksia ja harjoitteita, joissa joutuu valitsemaan erilaisista vaihtoehdoista. Esimerkiksi normaaliin putkilyöntiin voi yhdistää kolmoselta kärkkymisen ja omista lähtemisen. Maapallolla kärkylle, välilyönnillä kotiin. Niitä asioita, joita haluaa toteutuvan peleissä, on myös harjoiteltava.

Harjoitteluympäristöstä kannattaa rakentaa paikka, jossa on tehtäviä, jotka motivoivat ja kehittävät lapsia ja nuoria. Junioreiden kanssa kannattaa yhdessä katsoa pelejä ja rakentaa kysymyksiä ottelun seuraamiseen. Pieniä taktiikkakokeitakin voi teetättää. Kuvassa esimerkki yläkoululaisten lukkarileirin taktiikkakokeesta.

 

taktik2

Merkkipeli kannattaa rakentaa riittävän helpoksi. Tarina kertoo, kuinka E-tyttö tuli kotiin ja kysyi isältään, että “mikä se ennakkovaroitusmerkki on?” Suoraan syötöstä -merkistä kannattaa lähteä liikkeelle, koska sitä kautta etenemisen oppiminen helpottuu. Jos vastustajan lukkari antaa jatkuvasti taktisia vääriä, kannattaa merkki vain ottaa joskus pois päältä. Väärän huutokin on tärkeä pelitaito.

Kannattaa olla myös armollinen itselle. Kaikkea ei tarvitse osata junnuvalmennuspolulle lähtiessä. Valmista materiaalia on paljon olemassa ja koulutukset alkavat taas syksyllä. Esimerkkinä valmiista materiaaleista mainittakoon 105 Pesäpallo-onnistumistaSuuntana Superpesis -pelaajapolku ja Pesisvalmennus-sivusto.

Ilmapiiri on syytä rakentaa erilaiset tunteet salliviksi. Jännityksestä voi puhua ja kertoa sen olevan täysin normaalia. Voi opettaa pelaajille, että tappiossa on voiton siemen. Polku Superpesikseen rakentuu askel kerrallaan ja yksilön kehitys etusijalla.

Kannattaa puuttua ajoissa, jos huomaat joukkueessasi olevan nuoria, jotka tavoittelevat pelkästään voittoa, eivätkä ajattele peliuran olevan pitkä polku, jossa voi myös epäonnistua ja kokeilla erilaisia juttuja.

COACH CORNER 2: HYVÄ HARJOITUS

Kerron tässä artikkelissa omia ajatuksiani hyvästä pesäpalloharjoituksesta. Urheilijan kehittymisen perusyksikkö on hyvä päivä ja päivään kuuluu yleensä harjoitus. Kun useita peräkkäisiä hyviä päiviä tulee, päästään hyvään viikkoon. Lopulta hyvät päivät kertautuvat kuukaudeksi, vuodeksi ja koko uraksi.

1. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Valmentajan on syytä suunnitella harjoitus hyvin. Kun harjoitukset on dokumentoitu huolella, auttaa se valmentajaa seuraamaan joukkueen ja yksittäisen pelaajan kehitystä. Koko seuraa ajatellen dokumentoinnista on hyötyä esimerkiksi uusia valmentajia rekryoidessa. Kaikkea ei tarvitse tehdä uudelleen. Kuvassa on Vuokatin yläkoululeirityksen harjoitussuunnitelma, jonka perustana oli perussyöttö.

Yksittäisen harjoituksen suunnitelmaa kannattaa laventaa viikko-, kuukausi- ja vuosisuunnitelmiksi. Toisessa kuvassa on esimerkki tyhjästä vuosisuunnitelmasta

2. Harjoituksella on oltava tavoite

Harjoituksen tavoite on oltava selkeä ja kerrottavissa pelaajille. Yksittäiset harjoitteet on palveltava tavoitetta ja tavoitteiden ydinasiat on opetettava pelaajille.

3. Johtamistyylit

Harjoituksen on oltava hyvin johdettu. Hyvin johdettu ei läheskään aina tarkoita, että harjoituksessa mennään ainoastaan komentotyylisesti valmentajan johdolla. Erilaisista johtamistyyleistä voit lukea lisää Coach Cornerin ensimmäisessä artikkelissa.

4. On pystyttävä reagoimaan

Aina kaikki ei mene minuutilleen harjoitussuunnitelman mukaan. Tarvittaessa on reagoitava. Jokin asia ei esimerkiksi joko suju tai on loksahtamassa kohdilleen. Valmentajan reagointikyvyllä onkin merkitystä harjoituksen läpiviemisessä.

5. Palautteen anto

Valmentajan on osattava antaa palautetta paitsi joukkue- myös yksilötasolla. Liian usein näemme harjoituksia, jossa palaute on epätarkkaa joukkuetason palautetta. Jos valmentaja on yksin harjoitustilanteessa ja pelaajia on pitkälle toistakymmentä, on vaikea valmentaa yksilölähtöisesti koko joukkuetta. On tehtävä valintoja: tänään valmennan vaikkapa noita kolmea pelaajaa.

6. Ilmapiiri on myönteinen

Ilmapiirin merkitystä ei parane väheksyä. Valmentajan kannattaa tunnistaa ilmapiirin edistäjät ja sen myrkyttäjät. Ilmapiirin edistäjille kannattaa antaa tilaa ja aikaa luoda harjoituksesta mielekäs.

COACH CORNER 1: ERILAISET JOHTAMISTYYLIT

Hyvä pesäpalloharjoitus on hyvin johdettu. Hyvin johdettu ei suinkaan tarkoita sitä, että valmentaja pelkästään komentotyylisesti johtaa harjoituksia, vaan osaa tarvittaessa käyttää erilaisia johtamistyylejä.

Mosstonin johtamistyylien spektriin kuuluvat seuraavat tyylit:

KOMENTOTYYLINEN VALMENNUS

TARKOITUS

Valmentaja valmentaa valmennettavat suorittamaan tehtävät täsmällisesti ja nopeasti valmentajan päätöksen mukaan

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLI

  • Valmentaja antaa samat tehtävät kaikille valmennettaville
  • Valmentaja päättää valmennettavan asian, ohjaa toteutuksen ja antaa palautteen
  • Valmennettava kuuntelee ja toteuttaa annetun tehtävän siten kuten Valmentaja sanoo – liike aloitetaan, suoritetaan ja lopetetaan valmentajan komennon mukaan
  • Komennon voi korvata jollakin soittimella tai musiikilla – liike suoritetaan annetun rytmin mukaan
  • Tyypillinen esimerkki tällaisesta on alkulämmittely, jossa kaikki tekevät samat suoritukset samassa tempossa

KÄYTTÖTILANTEITA

Harjoitus tapahtuu yhtäaikaisesti

Pyritään tehokkuuteen

Valmennetaan uutta taitoa

Valmennusaihe kaikille sama

TEHTÄVÄVALMENNUS 

TARKOITUS

Antaa valmennettaville aikaa työskennellä itsenäisesti

Valmennettavat saavat henkilökohtaista palautetta

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLIT

  • Valmentaja selittää tehtävät ja kuvaa ne tarkasti – ohjeet voidaan antaa suullisesti tai kirjallisesti, voidaan käyttää myös ns. tehtäväkortteja
  • Valmentaja tarkkailee suorituksia ja antaa palautetta
  • Valmennettavat harjoittelevat annettua tehtävää päättäen itse suoritustahdin ja tehtävien suoritusnopeuden ja -järjestyksen
  • Valmennettavat voivat suorittaa tehtävän yksin tai ryhmissä
  • Valmennettavat oppivat itsenäisempään harjoitteluun

KÄYTTÖTILANTEITA

Pääasiallisin valmennustapa?

Uusien taitojen omaksuminen, parantaminen ja hiominen

Opittujen taitojen säilyttäminen

Käytetään paljon motoristen taitojen opettamisessa

Valmentaja voi keskittyä valmennettavien arviointiin

Valmentaja- ja valmennettavakeskeisyyden mukaan harjoittaminen luokitellaan mekaaniseksi tai soveltavaksi ja luovaksi

PARIOHJAUS

TARKOITUS

Sosiaalinen vuorovaikutus

Välitön palaute

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLIT

  • Valmentaja valitsee suoritettavat liikkeet ja antaa myös tehtäväkortteja, joissa on kuvaus suoritettavasta liikkeestä ja tarkkailukohdista, joihin oppilaan tulee kiinnittää huomiota
  • Valmennettavat toimivat pareittain; toinen oppilas suorittaa ja toinen tarkkailee, ohjaa ja antaa palautetta
  • Tarkkailija vertaa parinsa suoritusta kriteereihin ja antaa palautetta
  • Valmentajan tehtävänä oh huolehtia, että parin ohjaus ja palautteenanto toimivat asianmukaisesti
  • Tarvittaessa valmentaja opettaa ohjaavalle valmennettavalle suorituksen ohjaamista ja palautteen antoa

KÄYTTÖTILANTEITA

Sosiaalinen kanssakäyminen tavoitteena

ITSEARVIOINTI

TARKOITUS

Oppia työskentelemään yksin

Oppia arvioimaan omaa suoritustaan

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLIT

  • Valmentaja valitsee mitä liikuntasuoritusta harjoitellaan ja voi myös valmistaa tehtäväkortteja, joista käy ilmi mihin oppilaan tulee kiinnittää huomiota ja mitä arvioida omasta suorituksestaan
  • Valmentajan tehtävä on ohjata valmennettavaa arvioimaan omaa suoritustaan
  • Valmentajan tehtävä ei ole arvioida valmennettavan suoritusta
  • Valmentaja johdattelee valmennettavaa kertomaan itsearviointinsa tuloksen valmentajalle
  • Valmennettava arvioi omaa suoritustaan kriteereihin ja korjaa mahdolliset virheet

KÄYTTÖTILANTEITA

Opetetaan taitoja, joissa palaute on jo suorituksessa itsessään

Käytössä esim. video

ERIYTYVÄ VALMENNUS

TARKOITUS

Saada jokainen valmennettava osallistumaan toimintaan edellytystensä mukaisesti – eriyttäminen

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLIT

  • Valmentaja suunnittelee tasaisesti vaikeutuvia tehtäväsarjoja tai samaan tehtävään eritasoisia vaihtoehtoja
  • Valmennettava valitsee kyvyilleen ja taidoilleen sopivia tehtäviä

KÄYTTÖTILANTEITA

Halutaan turvata jokaisen valmennettavan onnistunut tehtävän suorittaminen

OHJATTU OIVALTAMINEN

TARKOITUS

Johdonmukaisen ajattelun kehittäminen

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLIT

  • Valmentaja valitsee valmennussisällön siten, että tehtäväannossa lopullinen tavoitetila jää avoimeksi
  • Valmennettavien tehtävänä on keksiä valmennettavan aiheen sisältöratkaisu (esim. miten tehdään 1-3-tilanteen karvaus) Valmentaja ei selitä sitä, vaan tekee kysymyksiä tai antaa vihjeitä ratkaisun löytämiseksi.
  • Tehtävien tulee olla luonteeltaan sellaisia, että niihin on löydettävissä oikea ratkaisu
  • Valmentaja johdattelee valmennettavaa tiettyyn ennalta määrättyyn tavoitteeseen
  • Valmennettavat paneutuvat vastausten etsimiseen ja pyrkivät oivaltamaan sen

KÄYTTÖTILANTEITA

Halutaan, että valmennettava itse miettii, miten annettuun tavoitteeseen päästään

ONGELMANRATKAISU

TARKOITUS

Valmennettavat pyrkivät itsenäisesti löytämään ratkaisun annettuun tehtävään

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLIT

  • Valmentaja tarkkailee ja antaa valmennettavien rauhassa ratkaista ongelman (esim. tasapainon ylläpitämiseen liittyvät lainalaisuudet erialisten asentojen avulla)
  • Lopuksi valmennettavat arvioivat onko ratkaisu ollut pätevä, tässä valmentaja voi olla apuna
  • Valmentaja välittää tehtävän valmennettaville kirjallisesti tai suullisesti ja odottaa vastausten tuottamista

KÄYTTÖTILANTEITA

Korostetaan toisten ratkaisujen ja ajatusten hyväksymistä

ERILAISTEN RATKAISUJEN TUOTTAMINEN

TARKOITUS

Valmennettavat pyrkivät löytämään erilaisia ratkaisumalleja

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLIT

  • Valmentaja antaa oppilailleen sellaisen tehtävän, joka sallii erilaisia ratkaisumahdollisuuksia
  • Tehtävän voi ratkaista monella eri tavoin (esim. ennen syöttöä pallon täytyy käydä kaikkien ulkopelaajien kautta)

KÄYTTÖTILANTEITA

Korostetaan toisten ratkaisujen ja ajatusten hyväksymistä

YKSILÖLLINEN VALMENNUSOHJELMA

TARKOITUS

Laajempien tehtävien luova ja itsenäinen ratkaiseminen

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLIT

  • Valmennettava valitsee itse valmennussisällön ja valmennusmenetelmän
  • Valmennettava päättää, miten hän käyttää valmentajan asiantuntemusta, kun hän pyrkii saavuttamaan tavoitteensa
  • Valmentaja on urheilijan valitsemia sisältöjä tukeva asiantuntija

KÄYTTÖTILANTEITA

Mahdollisuus kykyjen mukaiseen työskentelyyn

ITSEOPETUS

TARKOITUS

Itseopiskelu

VALMENTAJAN JA VALMENNETTAVIEN ROOLIT

  • Valmennettava tekee kaikki päätökset koskien valmennus-kehittymisprosessia
  • Valmennettava asettaa itselleen tavoitteita, valitsee valmennussisältöjä, valmennusmenetelmiä ja arvioi itse onko tavoite saavutettu
  • Valmentaja on valmennettavan käytettävissä ja hän varmistaa, että kaikki näkökohdat on otettu huomioon
  • Valmentaja on urheilijan mentori, joka tarkastelee kokonaisuutta

KÄYTTÖTILANTEITA

Mahdollisuus kykyjen mukaiseen työskentelyyn

 

Itä-Länsi

Pesäpallokauden päätösristeily