Valitse sivu

Kuopiolainen Puijon Pesis ja Joensuun Maila varmistivat viime viikonloppuna pääsynsä D-poikien valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Asia varmistui, kun Itäisen alueen aluesarjassa lisäpelejä tällä kaudella myös pelanneet Oulun Lippo-Juniorit ja Sotkamon Jymy varmistivat omat lopputurnauspaikkansa Pohjoisen aluesarjan kautta.

Tämä tarkoitti sitä, Idän aluesarjassa Oulun takana sijoilla kaksi ja kolme olevat PuPe ja JoMa nappaavat jaossa olleet kaksi paikkaa lopputurnaukseen, vaikka alueen oma mitaliturnaus on vielä pelaamatta.

Kahdeksan joukkueen kauden huipentava valtakunnallinen lopputurnaus pelataan 18.-19.9. Oulussa. Turnaus on hieno päätös D-ikäisten kaudelle varsinkin siksi, koska ikäluokan valtakunnallinen Suurleiri jouduttiin kesältä perumaan koronaviruspandemian takia. Turnaukseen osallistumisoikeuden saivat jokaisen alueen (Itä, Länsi, Etelä, Pohjoinen) aluesarjan kaksi parasta joukkuetta D-kilpasarjassa.

Lopputurnaus-infoa Oulun Lippo Junioreiden nettisivuilla.

 

Teksti: Ismo Huotari
Kuva: Puijon Pesis