Valitse sivu

Muttilainen aloittaa tehtävässä tästä päivästä lukien ja vastaa myynnistä toiminnanjohtaja Ville Lantan ohella, kertoo Pesä Ysit tiedotteessaan.

– Todella innolla otan tämän työn vastaan ja tuon uutta energiaa ja voimaa tiimiin. Ihanaa päästä työskentelemään lajin parissa, jota itsekin harrastin aikoinaan.

Lantta kertoo Muttilaisen liittymisen organisaatioon olleen pidempiaikainen haave.

– Toki asiaa piti pohtia monelta kulmalta pari viikkoa seuran hallituksessa, mutta tätä mahdollisuutta ei vain yksinkertaisesti voinut jättää käyttämättä. Riikan vahva ammattitaito ja alueen yrityksien tunteminen olivat niin kovia argumentteja, että lopulta sopimuksen viilaus oli vain pientä hienosäätöä.

Pesäpallo on Muttilaisella verissä. Lehtiotsikossa kerrottiin aikoinaan “kahden viikon ikäisen tyttövauvan kuunnelleen silmät pyöreinä vaunuissaan, kun isä-Matti paukutti kentällä kunnareita.”

Muttilaisen molemmat vanhemmat, äiti Iris Turunen ja isä Matti Venäläinen, pelasivat mestaruussarjassa. Venäläinen edusti urallaan varkautelaista Puurtilan Kisa-Poikia ja helsinkiläistä Puna-Mustia voittaen lyöjäkuninkuuden PKP:ssa 1966 sekä Suomen mestaruuden PuMussa 1973. Kolminkertainen Itä-Länsi-pelaaja tehtaili hulppean yhden ottelun kunnariennätyksen takomalla tehot 4+8=12 Työväen Mailapoikia vastaan 12.6.1966.