Silti vuorovaikutustilanteet tulee kaikissa tilanteissa hoitaa toisia kunnioittavasti.

– Vuorovaikutustilanteet otteluissa tulee hoitaa asiallisesti kiroilematta ja menemättä henkilökohtaisuuksiin. Tämä koskee niin Superpesistä kuin kaikkia alempia sarjoja, turnauksia ja leirejä. Kun kanssatoimijoiden kunnioittamisesta puhutaan, siinä emme ole juhlavuoden alkukaudesta onnistuneet. Tämän vuoksi olemme nostaneet asian nyt tarkemmin esille pelinjohtajien sekä tuomareiden kanssa, kilpailun ja huippupesäpallon johtaja Timo Lamminen Pesäpalloliitosta kertoo.

Lajin ja vuorovaikutustilanteiden kehittäminen vaatii pelisäännöistä kiinni pitämistä yhdessä.

– Tuomareiden tehtävä on puuttua otteluissa epäasialliseen käyttäytymiseen huomautuksilla ja tarvittaessa jakaa pelisääntöjen mukaisesti rangaistuksia. Kuten muissakin lajeissa, rangaistusten antaminen tai saaminen on osa ottelua. Meillä ei ole tarvetta muuttaa sääntöjä tai linjauksia, vaan terävöittää pelisäännöistä kiinnipitämistä, tuomarijohtaja Matias Laukkanen painottaa.

Pesäpallon toiminnallisen tietokannan kehitystyö näkyy nyt myös kurinpidossa. Otteluissa jaetut rangaistukset sekä kurinpitopäätökset löytyvät jatkossa ajantasaisesti tulospalvelusta.

– Lista päivittyy nopeasti ja automaattisesti, heti pöytäkirjan vahvistamisen jälkeen. Lisäksi sivustolta löytyy tieto, mikäli jostain tapauksesta on avattu kurinpitomenettely, Pesäpalloliiton yhteyspäällikkö Antti Kallio kertoo.

Kansallispelimme pesäpallo juhlistaa tänä vuonna 100-vuotista menestystarinaansa. Yksi juhlavuoden kantavista teemoista on kanssatoimijoiden kunnioittaminen, jonka tulee näkyä kaikilla tasoilla lasten ja nuorten otteluista Superpesikseen asti.

– Superpesis, lisääntynein monikameralähetyksin, on lajin näyteikkuna. Otteluissa tapahtuvat suoritukset ja käyttäytymismallit siirtyvät usein alempiin sarjoihin. Oikeanlaisen esimerkin näyttäminen on siten Superpesiksessä erityisen tärkeää, Lamminen muistuttaa.