Valitse sivu

Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta myöntääkin huokaisseensa helpotuksesta, kun kaikki ottelut saatiin pelattua suunnitelmien mukaisesti ja voittajat ratkaistua tiukan urheilullisesti. Kesän mittaan koettiin hienoja pesäpalloelämyksiä ja huippu-urheiluun kuuluva tunteiden värisuora.

– Olihan kausi huikea onnistuminen niissä puitteissa, joissa saimme toimia. Haluan lausua kiitokseni erityisesti seuroille, koko pesäpalloyhteisölle ja kaikille toimijoille. Kun jokainen kantoi vastuunsa, pystyimme viemään kauden hienosti läpi ja ansaitsimme päälle vielä ripauksen onneakin, Pitkäranta sanoo.

Pettymyksiltä ei silti kokonaan vältytty. Lasten ja nuorten leirien sekä Itä-Länsi-tapahtuman peruuntumiset olivat takaiskuja niin toiminnallisesti kuin taloudellisesti. Syksyllä peruttujen tapahtumien listaan lisättiin pesäpallokauden päätösristeily.

– Kuulemani reagoinnit leirien peruuntumiseen toisaalta osoittavat, miten mahtava toimintamuoto meillä on lapsille ja nuorille tarjota. Itä-Lännen taas moni odotti olevan pesisväen yhteinen kohtaamispaikka vaikeinakin aikoina, mutta arvo-ottelut jäivät ensi kertaa sotavuosien jälkeen pelaamatta. Uskonkin pesisväen löytyvän sankoin joukoin tiensä Porin Itä-Länteen 9.-10.7.2021.

– Samaan hengenvetoon annan pesäpalloyhteisölle ison tunnustuksen ymmärtäväisyydestä ja vastuullisuudesta. Joissain tilanteissa on hyvä muistaa, että urheilu on vain urheilua ja pesis on vain pesistä, Pitkäranta painottaa.

Kirittäret Jyväskylästä voitti jo kolmannen kerran peräkkäin naisten Suomen mestaruuden. Kuva: Juha Leskinen

Tulevan vuoden rakentaminen on jo vahvasti käynnissä seuroissa ja Pesäpalloliitossa, vaikka edellinen kausi sai vasta juuri huipennuksensa. Yläkoululeiritykset sekä akatemiatoiminta pyörivät, valmennuskoulutukset käynnistyvät ja siirtomarkkinoilla käy melkoinen kuhina. Pesäpallon kilpailukalenterissa seuraavat merkinnät ovat Halli-SM-turnausten kohdalla alkuvuodessa 2021.

– Viime aikoina epidemia on osoittanut kiihtymisen merkkejä, joten tulevaisuuden suunnitelmia varjostaa epävarmuuden verho. Pesäpalloliitto rakensi kattavat vastuullisuuteen liittyvät toimintaohjeet, joita on hyvä noudattaa kilpailukauden ulkopuolellakin. Koko urheiluyhteisöä ja tässä tilanteessa eritoten talvilajeja ajatellen on tärkeää, että pystymme pitämään toiminnan käynnissä. Siihen meistä jokainen voi omalla vastuullisella käyttäytymisellään vaikuttaa, Pitkäranta huomauttaa.

Pesäpalloliiton fokus on tähän saakka ollut tiukasti päättyneessä kaudessa, mutta valmisteluja ensi vuoteen lähdetään tekemään kiihtyvällä tahdilla.

– Seuratasolla kausi oli varmasti kuluttava. Osa pärjäsi hyvin, osa kohtasi enemmän haasteita. Käymme tilanteen kokonaiskuvan tarkasti läpi. Myös Pesäpalloliiton oma talous koki kolhuja peruuntuneiden tapahtumien myötä, vaikka poikkeusaikoihin suhteutettuna kaudesta hieno onnistuminen tulikin. Pesäpalloliiton syyskokous kokoontuu marraskuussa (20.11.2020) ja tarkastelee omalta osaltaan tulevia suuntaviivoja, Pitkäranta kertoo.

Poikkeuksellisen kauden jälkeen suunta on kohti normaalimpia aikoja. Millä aikavälillä normalisoituminen tapahtuu, sitä ei meistä kukaan voi varmuudella tietää.

– Epävarmuudessa elämme yhä, mutta tulevaisuuden suunnitelmia teemme luottavaisin mielin. Kansallispelimme pesäpallo on kokenut historiansa aikana monenlaisia vaiheita ja kasvanut menestyjäksi niiden mukana. 100-vuotisjuhlavuosi 2022 lähestyy ja pesäpallon ystävillä on näköpiirissään paljon ilonaiheita, Pitkäranta päättää.