Poikkeuksellisen kevään jälkeen nykytilanteesta löytyy runsaasti ilonaiheita joukkueen näkökulmasta. Roihu liihottaa naisten Ykköspesiksen etelälohkon sarjataulukossa piikkipaikalla ja on kukistanut kaikki lohkon joukkueet vähintään kerran.

– Onni on tietenkin jo se, että on saatu kausi edes käyntiin. Ei tehty turhaan hommia tauonkaan aikana, pelinjohtaja Tommi Nevala huomauttaa.

– Olimme koko talven hyvin harjoitelleet ja valmistautuneet, sitten siinä tuli pieni tauko joukkueharjoituksiin. Omatoimijaksolla pelaajat tekivät hyvin töitä, joten sikäli kauteen valmistautuminen sujui hienosti. Kaikesta näkee, että pelaajat ovat hyvin treenanneet ja ovat iskussa, Nevala lisää.

Omista junioreista ratkaisijoita

Erityisen iloisena asiana Roihu rakentaa uutta tulemistaan vahvasti omilla kasvateilla ja lähialueen pelaajilla. Seuralla on myös tyttöjen Superpesiksessä kova joukkue, joka tavoittelee pääsyä mitaliotteluihin.

– Hyvin on tehty seurassa juniorityötä ja seuraaviakin omia kasvatteja on nousemassa rinkiin. Tällekin vuodelle on tullut kokoonpanoon myös ihan uusia nuoria pelaajia, Nevala kiittelee.

Lina Olenius (alh. oik.) sekä Ella Reiman (ylh. oik.) ja pelinjohtaja Matti Pirinen edustivat Roihua B-tyttöjen Itä-Länsi-ottelussa Seinäjoella 2019. Kuva: Lassi Karvonen

Järvenpääläislähtöinen Lina Olenius, 18, on alati vaarallinen lyöjä ja ulkopelissä kovakätinen lukkari, joka pitää heittoruletillaan vastustajan etenijät kurissa. Etenijätilaston kärkinimi Ella Reiman, 17, esiintyy sisäpelin lisäksi varmaotteisesti kopparin tontilla. Molemmat valittiin viime vuonna B-tyttöjen Itä-Länsi-otteluun.

Tilastojen kymmenen kärkeen yltävät Roihun pelaajista myös seuran oma kasvatti Camilla Höglund liki 83 prosentin kärkilyöntionnistumisilla ja Raahessa pesäpallo-oppinsa ammentanut, kokenut Go On Superjokeri Teea-Kaisa Vikiö. Pelinjohtaja Nevala iloitsee myös uusien nuorien murtautumisesta vastuullisiin rooleihin edustusjoukkueessa.

– Esimerkiksi Ellen Kentala (17 vuotta) kakkosvahtina ja vitosena viime peleissä on nostanut tasoaan aika paljon varsinkin ulkopelissä, kun vertaa viime kesään. Hänen otteensa kestävät vertailun ihan keneen tahansa muuhun ulkopelaajaan tai vastustajaan, vaikka he olisivat sarjan parhaita. Hänellä on kova käsi, hän on hyvä räpylässä ja hän liikkuu hyvin.

Charlotta Höglund etenijäjokerina on nuori, ei vielä edes rippikoulusta päässyt tulevaisuuden pelaaja. Silti hän pystyy jo nyt täyttämään hyvin roolinsa etenijäjokerina Ykköspesiksessä.

Peli on kulkenut joukkueenakin. Kertaakaan Roihu ei ole kauden aikana jäänyt pisteittä eikä tappioitakaan ole rasitteena kuin kaksi, Pöytyällä ja kotona porilaista Pesäkarhuja vastaan.

– On pelissä vielä parannettavaa ja pieniä asioita, joita pystymme tarkentamaan. Joka pelin jälkeen meidän täytyy kriittisesti tarkastella tekemistämme, vaikka voittaisimmekin. Aina löytyy sekä sisä- että ulkopelistä asioita, joita voisimme tehdä paremmin. Isossa kuvassa on kuitenkin hyvä, että meidän oma pelimme ja pelitapamme ovat selkeitä, Nevala sanoo.

Palkinto kovasta työstä?

Sunnuntaina Roihu kukisti Haminan Palloilijat selvin numeroin 2-0 (5-2, 5-0), vaikka peli ei täydellistä ollutkaan.

– Ei ollut parasta peliä meiltä. Tunnetaso ei ollut paras mahdollinen, eivätkä suoritukset olleet parhaita, kuten keskiviikon Pöytyä-ottelussa. Siihen joukkue syttyi eri tavalla. Ennakkoasetelmana vastustaja oli ehkä siinä suosikki toisin kuin tässä pelissä, Nevala miettii.

Pelinjohtajien papereissa ykkössuosikkina sarjaan lähtenyt Pöytyän Urheilijat on hukannut pisteitä matkan varrella, mutta jatkopaikka on yhä joukkueen omissa käsissä. Etelälohkon loppuratkaisujen kannalta iso ottelu on ohjelmassa 12. elokuuta, kun Pöytyä matkustaa Kankaanpäähän Mailajuniorien vieraaksi.

Roihulla on jäljellä neljä runkosarjan ottelua. Jos niistä ottaa kaksi kolmen pisteen voittoa, jatkopaikka on joka tapauksessa varma. Nevalan mukaan joukkue jatkaa kuitenkin peli kerrallaan, kuten tähänkin asti.

– Ei lähdetä liikaa miettimään tulevia otteluita. Mennään tästä keskiviikkona Janakkalaan ja katsotaan, miten siellä käy. Jos ja kun loppupelit koittavat, pyrimme tietysti voittamaan kauden viimeisen ottelun.

Pudotuspeleissä ratkaistaan ensin oman lohkon voitto. Sen jälkeen lohkoykköset ovat vastakkain superpesiskarsinnassa, jonka voittaja nousee Superpesikseen kaudelle 2021. Nevala suuntaa ajatuksiaan luottavaisena loppukauteen, vaikka voimasuhteiden arviointi on etukäteen haastavaa.

– Vaikea sanoa tänä vuonna, kun ei ole toisen lohkon kanssa ollut pelejä. Viime vuodesta voi varmasti verrata Vaasaan meidän omaa peliämme, mutta Raahen osalta on vaikea sanoa. Myöskään Vaasa ja Raahe eivät ole pelanneet keskenään eli heidän välisestä tasoerostaan, jos sellainen löytyy, on vaikea sanoa.

Pudotuspeleissä panokset ovat hurjat. Paras kolmesta -järjestelmällä pelattavat ottelusarjat ovat toiselle joukkueelle katkolla heti toisessa ottelussa. Vain voitoilla on merkitystä.

– Joukkueena tavoitteet tietysti ovat kovat, sitä ei käy kiistäminen. Tavoitteiden pitääkin olla kovat ja nousu päällimmäisenä, ei sitä turhaan lähdetä töitä tekemään. Toivomme tietysti, että pelaamme nousukarsinnoissa ja voitamme viimeisen ottelun, Nevala päättää.

Naisten Ykköspesiksen ottelutulokset ja tilastot Veikkaus-tulospalvelussa

Naisten Ykköspesiksen sarjataulukko