Valitse sivu

Hallituksen tiedotteessa avataan tarkemmin erityistoimenpiteitä, joita 500 katsojaa suurempi yhteisyleisömäärä edellyttää.

– Ulkotiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa, joissa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita, voidaan eriyttämisjärjestelyin sallia yli 500 henkilön yhteisyleisömäärä 1.7. lähtien. Tämä edellyttää, että tilaisuuteen osallistuva yleisö voidaan sijoittaa omille istumapaikoille tai alueille enintään 500 henkilön erillisiin katsomolohkoihin tai yleisöalueille. Jokaisella katsomolohkolla tai alueella on varmistettava turvallisuus turvaetäisyyksien ja niiden edellyttämän asiakasmäärien rajaamisen sekä hygieniaohjeistuksen avulla kuten 1.6.2020 voimaan tulleissa rajoituksissa.

Hyvin poikkeuksellinen kevät kansallispelimme liki 100-vuotisessa historiassa on kääntymässä myötätuuleksi. Myös sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman arvion mukaan koronavirusepidemia hidastuu Suomessa edelleen.

Haasteet eivät erityisesti talouden näkökulmasta katoa mihinkään, mutta uudet linjaukset tuovat tärkeän käänteen kohti parempaa.

– Tämä on jo paljon lähempänä toivottavaa uutta normaalia. Pesäpallon tulevaisuuden ja 100-vuotisjuhlavuoden 2022 kannalta nopea käänne parempaan on erityisen toivottu. Seurojen talouteen on aiheutunut isoja haasteita ja paljon työtä on tehty ajatellen 500 katsojan yleisörajoitusta, mutta samalla on vastuullisesti mietitty keinoja ottaa enemmän yleisöä otteluihin. Hienoa, että hallitus näyttää urheilulle tärkeässä asiassa vihreää valoa, Pitkäranta sanoo.

– Osasimme odottaa urheilulle myönteistä ratkaisua ja olemme valmistautuneet siihen. Nyt uudelle linjaukselle saatiin sinetti. Haluan lausua kiitokseni urheilun puolestapuhujille eduskunnassa, hallitukselle ja erityisesti vastuuministeri Hanna Kososelle (kesk) sekä muille urheilun päättäjille, jotka edesauttoivat ratkaisun syntymistä, Pitkäranta lisää.

Hallituksen linjausten käytännön toimeenpanosta ja tarkemmista ohjeistuksista vastaavat aluehallintovirastot, jotka tekevät tartuntatautilain puitteissa päätöksiä kuukaudeksi kerrallaan. Nykyinen 500 katsojan rajoitus urheilutapahtumissa on voimassa 30.6. saakka.

Pesäpalloliitto on julkaissut ohjeita vastuullisen ottelutapahtuman toteuttamiseksi eri toimijoiden näkökulmista. Ohjeet päivitetään tarvittavin osin heti, kun aluehallintovirastoilta saadaan uudet päätökset sovellettavaksi 1.7. alkaen.