Pesäpallon leiritoiminnassa on parhaillaan valtava imu päällä. Ennätyksiä taotaan niin valtakunnallisilla kuin alueellisilla leireillä.

Tämän vuoden Etenee-leiri jaettiin kahdelle paikkakunnalle, kun D-E-ikäiset pelaavat Kankaanpäässä 5.-7.6. ja F-G-ikäiset Kokemäellä 12.-14.6. Ilmoittautumisia on kirjattu yhteensä jo 143, joista peräti 26 on Maila-Jussien joukkueita.

– Leirit ovat olleet yksi meidän toimintamme kulmakivistä. Kaikille valmentajille on ohjeistettu, että leireille mennään. Haluamme seurassa joukkueiden osallistuvan aktiivisesti leireille, Ojala painottaa.

– En oikein tiedä, osaako leiritoiminnan merkitystä tässä edes sanoin kuvailla. Leirit ovat oppimisen kannalta ja pelimäärän kannalta tärkeitä tapahtumia. Pesäpalloliikkeen paras tuote, siis ylivoimaisesti paras tuote. Volyymiä on hurjasti ja peleissä nähdään pesistä aidoimmillaan, Ojala kehuu.

Maila-Jussien avainhenkilöt ovat itsekin nähneet ja olleet mukana tekemässä leirejä, joten leiriosallistumisen merkityksestä ei juuri ole tarvinnut väitellä. Ojala iloitsee innostuksen leviämistä kaikkien joukkueiden kantavaksi toimintaperiaatteeksi.

– Seuran johtokunnassa meistä kaikki tietävät leirien hyödyt ja ovat itse kokeneet leirejä paikan päällä, joten sitä ei tarvitse erikseen perustella.

– Jotain jää puuttumaan, jos ei leirille mene. Leirillä kehitytään hurjasti niin pelaajana yksilötasolla kuin joukkueena!

Ojalan mielestä leireille osallistumisesta on hyvä tehdä ihan seuratason linjaus. Kun lapsi tai nuori lähtee kerran leireille, sieltä ei malta jatkossakaan olla pois.

– Välillä tuntuu, että joukkueissa yleisesti liikaakin pohditaan ja spekuloidaan, kannattaako leirille lähteä. Siis aivan varmasti kannattaa! Leiri on kesän huippukohta ja sinne mennään. Likipitäen kaikki lapset ja nuoret, jotka leireillä ovat käyneet, haluavat sinne uudestaan.

Leirille osallistuminen kannattaa pelillisestäkin näkökulmasta. Ojala lausuu samalla kiitoksensa tiiviille valmentajien yhteisölle, joka tapaa toisensa vähintään kerran vuodessa – tietenkin leiritunnelmissa.

– Joukkueiden valmentajista on muodostunut upea yhteisö, joten siitäkin näkökulmasta leirit ovat hienoja tapahtumia – ainakin kerran kesässä näkee koko porukan.

– Iso arvo syntyy siitäkin, kun pääsee seuraamaan, missä ikäluokan osalta mennään muualla Suomessa. Omaa tekemistä voi arvioida suhteessa muihin ja pääsee kohtaamaan oman alueen ulkopuolisia vastustajia eri puolilta maata, Ojala päättää.

Alueleireillä lähestytään jo 300 joukkueen rajapyykkiä. Ilmoittautuminen on käynnissä Pesistulospalvelussa osoitteessa www.pesistulospalvelu.fi.

Matala kynnys leirille lähtemiseen

Leiritoiminnasta Pesäpalloliitossa vastaava Juha Kuoppala iloitsee silminnähden leiribuumista. Leirit innostavat ja koukuttavat uusia harrastajia syvemmälle mukaan toimintaan.

– Leireille kannattaa lähteä aina. Leireistä on muodostunut useille perheille elämäntapa ja kiinteä osa vuosittaista lomasuunnittelua.

– Leirit ovat koko pesäpalloyhteisön tärkeä kohtaamispaikka. Lapset ja nuoret eri puolilta Suomea, mutta lisäksi vanhemmat, joukkueenjohto ja valmentajat tapaavat toisiaan. Toisten valmentajien kohtaaminen leireillä ja heidän kanssaan kokemusten ja ajatusten vaihtaminen vie hienolla tavalla toimintaa eteenpäin.

Leirit ovat pesäpallon lasten ja nuorten toiminnan kruununjalokivi. Kuoppala toivoo, että kaikilla junioripelaajilla ja nuorisotuomareilla olisi mahdollisuus osallistua leireille. Merkittävä askel siihen suuntaan otetaan tulevana kesänä, kun Savo-Karjalan alueleiritoiminta käynnistyy Kiteen Kunnarileirillä.

– Mahtavaa, kun ilmoittautumisia Kunnarileirille tuli heti mukavasti ja leiritoiminta saadaan käyntiin Savo-Karjalassa. Leiritoiminnan tuleekin olla vahvasti alueellista toimintaa, joka tavoittaa juniorit joka puolella Suomea. Lyhyemmät matkat laskevat kustannuksia ja vähentävät matkustamista, mikä on vastuullisuudenkin kannalta merkittävä asia.

Leirien vetovoima on juuri nyt ennätyksellisellä tasolla. Joukkueiden pitää todella olla valmiina, kun valtakunnallisten leirien ilmoittautuminen alkaa 1.3. kello 12.

– Kapasiteetin suhteen ollaan ylärajoilla. Ainakin toistaiseksi kaikki halukkaat joukkueet ovat mahtuneet mukaan leireille, minkä täytyy olla mahdollista jatkossakin, Kuoppala alleviivaa.

Pesäpallon alueleirit 2020 (ilmoittautumistilanne 7.2. klo 13)