Järjestäjien pitkä ja huolellinen suunnittelutyö muuttuu käytännön järjestelyiksi viikon aikana. Valtakunnallinen pesäpalloleiri on Oulussa jo historian kymmenes, mutta edellisestä Suurleiristä (1999) ehti kulua 20 vuotta. Oulun Lippo Juniorit on ensimmäisen kerran vastuullinen järjestävä seura valtakunnallisella leirillä.

Olosuhteet Oulussa huippuluokkaa

Suurleirillä on mukana pelaamassa hulppeat 121 joukkuetta. Pesäpallossa on päällä suorastaan leiribuumi eikä Oulussakaan vastaavaa joukkuemäärää ole ennen koettu. Oulun Nuorisoleireillä 2010 ja 2017 joukkuemäärä nousi 96:een.

– Leiriviikon aikana tullaan pelaamaan peräti 650 leiripeliä. Oulussa on loistavat puitteet järjestää pesäpalloleirejä, sillä meillä on poikkeuksellisen suuri määrä tekonurmikenttiä kaupungin alueella. Leirin käyttöön on varattu peräti 20 keinonurmialustaista kenttää. Hiekkakenttiä on käytössä ainoastaan varakenttinä, leirin johtaja Heidi Helanen kehui kaupungin ensiluokkaisia olosuhteita.

Leirillä parasta on pelaaminen. Itse ottelut rytmittävätkin pitkälle viikkoa, joka huipentuu sijoitus- ja mitalikamppailuihin lauantaina. Itä-Lännet ovat vuorossa kaikkien sarjojen osalta torstai-iltana.

Perjantaina Oulun Lippo Juniorit ottaa leiriottelussa haasteen vastaan pesäpallon supertähden Toni Kohosen johdolla, kun Raksilassa vierailee sarjakärki Manse PP Tampereelta. Runkosarjan ykkönen nousee Superpesikseen kaudelle 2020, joten panokset ovat valtavat perjantain mittelössä. Ottelun tauolla jaetaan palkintoja leiriläisille. Perjantai-illan huipentaa monien odottama leiridisko Urheilutalolla.


Lippo Juniorien ykköspesisjoukkue pelaa myös kotiottelun Kannuksen Uraa vastaan tiistaina. Naisten Superpesistä pääsee seuraamaan leirin aikaan Kempeleessä.

Seuraa leirin tunnelmia virtuaalisesti ja kentillä

Pesis on parasta paikan päällä! Tuttu totuus pitää kutinsa myös leireillä, kun nuoret tulevaisuuden tähdet esittävät huikeita taidonnäytteitään. Otteluihin on vapaa pääsy, mutta katsojilta odotetaan positiivista kannustusta, rehtiä urheiluhenkeä ja hyvää fiilistä.

Virtuaalisesti Suurleirin tapahtumiin pääsee parhaiten mukaan sosiaalisessa mediassa. Ota seurantaan @suurleiri2019 ja @pplpohjoinen Instagramissa sekä @suurleiri ja @PPLPohjoinen Facebookissa. Kaikille sivuille pääsee myös kirjautumatta.

Nuorisoleirin otteluohjelmat ja tulokset löytyvät Pesistulospalvelusta. Lisätietoa leiristä on saatavissa lisäksi leirin omilta sivuilta www.suurleiri.fi ja infolehdestä (pdf).