Valitse sivu

Miesten Ykköspesiksessä erottuu kolmen kärki. Manse PP Tampereelta on yltänyt neljän kauden aikana kolmesti superpesiskarsintaan ja päässyt tavoittelemaan kahdesti nousua Superpesikseen viidennessä superpesiskarsinnan ottelussa. Kolmanneksi arvioitu Haminan Palloilijat piipahti pääsarjatasolla vuosi sitten, mutta Siilinjärven Pesis pudotti seuran oranssit värit takaisin Ykköspesikseen.

– Nopeiden jalkojen ansiosta saamme varmasti tilannetta, joten toki katse kääntyy kotiuttajiin. (Mikko) Mahlamäki ja (Otso) Mäkelä ovat osoittaneet lyöntivoimansa myös Superissa, joten heiltä odotetaan tulosta. HP pelaa fiksua pesistä ja on kotikentällään hankala kaataa, uusi pelinjohtaja Juho Kaikko sanoo.

Haminan lisäksi miesten Ykköspesiksen joukkuekartalla on tapahtunut muutenkin muutoksia. Seurahistoriansa ensimmäisen kerran ovat ykköspesistasolla mukana sarjanousijat Kannuksen Ura ja Simon Kiri sekä Lievestuoreen Kisan paikan perinyt Laukaan Urheilijat.

Lisäksi Superpesiksestä pudonneen ja toimintansa lakkauttaneen Oulun Lippo Pesiksen sarjapaikka siirtyi saman kaupungin Lippo Junioreille. Joukkue kiinnitti supertähti Toni Kohosen riveihinsä ja nousi kertaheitolla sarjan kakkossuosikiksi. Kokeneiden pelaajien ohella Lippo Juniorit debytoi Ykköspesiksessä nuorien tulevaisuuden lupausten voimin.

– Joukkueen tavoite on päästä ylempiin pudotuspeleihin, haastaa Ykköspesiksen kärkijoukkueet ja kehittää pelaajia tulevaisuutta ajatellen, pelinjohtaja Ilkka Hirvonen painottaa.

Miesten Ykköspesiksen runkosarjan voittaja nousee suoraan Superpesikseen. Välieriin jatkavat 2.-5. sijoittuneet joukkueet.

Laajentunut naisten Ykköspesis täynnä mielenkiintoa

Ykköspesis on yksi Suomen vahvimmista naispalloilun huippusarjoista Suomessa lajirajat ylittäen. 16 joukkuetta on jaettu kahteen lohkoon, joista molemmista neljä parasta etenee pudotuspeleihin. Uusia joukkueita ovat sarjanousijat Kajaanin Pallokerho ja Siilinjärven Pesis sekä hakumenettelyn kautta Espoon Pesis, Hämeenkyrön Räpsä, Mailajuniorit Kankaanpäästä, Mailattaret Vaasasta ja Oulunsalon Vasama.

– Avauskausi on iso juttu niin joukkueelle, seuralle kuin kaupunkeihin pyrkivälle pesäpalloliikkeelle, iloitsee historian ensimmäisen espoolaisen ykköspesisjoukkueen, Espoon Pesiksen, pelinjohtaja Tatu Suontausta.

Pöytyän Urheilijat ja Joensuun Maila järjestivät sarjanousijoina sensaation viime vuoden naisten Ykköspesiksessä. Joukkueet pelasivat keskinäisen välieräsarjan, josta Pöytyä jatkoi superpesiskarsintaan. Alkavaan kauteen Pöytyä ja Joensuu lähtevät ennakkosuosikkeina.

– Loukkaantumisilta pitää välttyä ja uskaltaa olla ratkaisupaikoissa kova, Pöytyän pelinjohtaja Juhani Rannikko miettii.

– Joukkueen on onnistuttava elämään päivittäin laadukasta pesäpalloilijan arkea ja tekemään sovittuja asioita yhteisten päämäärien eteen, Joensuun Iivo Parviainen vaatii.

Naisten Ykköspesiksen loppuottelun voittaja nousee Superpesikseen, häviäjä jatkaa superpesiskarsintaan.

Ykköspesiksen kausi 2019

Ennakkoarviot 2019 kokonaisuudessaan (pdf)

Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma

Naisten Ykköspesiksen otteluohjelma