Eteläisen alueen uusin seuratulokas on Kunnari Salo ry, joka perustettiin 18.2.2020. Salossa on pesäpallolla pitkät perinteet, ja toimintaa on ollut välillä enemmän, välillä vähemmän organisoituna. Pesäpalloliiton aloitteesta paikkakunnan pesisaktiivit kokoontuivat saman pöydän ympärille, ja pian huomattiin, että tavoitteet ja polte lajia kohtaan olivat yhteiset.

Kunnari Salon vastavalittu ensimmäinen puheenjohtaja, Ville Nieminen, kertoo seuran alun käynnistyneen ripeästi.

Tammikuussa kokoonnuimme ensimmäistä kertaa, ja 18.2. täytettiin PRH:n hakemus uudelle seuralle. Aktiivinen porukka ja erinomainen yhteishenki on jouduttanut asioita, ja olemme saaneet lyhyessä ajassa paljon aikaiseksi.

Seura liikuttaa lapsia ja aikuisia

Yhteisenä tavoitteena seuralla ja seuran toimijoilla on mahdollistaa matalan kynnyksen toiminta ja pelaamisen ilon tarjoaminen kaiken tasoisille pelaajille iästä riippumatta.

Osa aktiiveistamme on ollut pesäpallon parissa lapsesta asti, osa on innostunut mukaan vasta aikuisiällä. Yhteistä meille on se, että haluamme pelata ja mahdollistaa pesäpallon pelaamisen juuri täällä Salossa.

Kunnari Salon ensimmäinen pesiskesä lähestyy. Tulevana kesänä ohjelmassa on F- ja E-ikäluokkien aktiivinen toiminta sekä Lady-Pesiksen käynnistäminen. Kenttäkalenteriin mahtuu myös aikuisten sekahöntsäpesis, jonne on helppo tulla tutustumaan lajiin pelkällä jäsenmaksun hinnalla.

Lopuksi Nieminen kiittää sitoutuneita tekijöitä, jotka ovat olleet mukana seuran perustamisessa.

Uuden seuran perustaminen ei ole mikään pieni asia. Meillä on ollut aktiivinen ja sitoutunut porukka tekemässä tätä, ja matka on vasta alussa. Hihat on jo kääritty, ja tulevana kesänä päästään nauttimaan peleistä myös Salossa!


Seurakehittäjä Mika Mikolan vinkit uuden seuran perustamiseen:

Päätös siitä, tarvitaanko uusi seura

  • Aito harkinta, perustetaanko uusi seura
  • Mitä hyötyä on omasta, uudesta seurasta?
  • Voidaanko olla jonkun toisen seuran alla tai jaoston?

Kirkas visio

  • Suunnitelmat ja tavoitteet pidemmälle, kuin seuraavaan kesään.

Innokkaat toimijat ja tekijät

  • Tekijöitä tarvitaan alkuvaiheen jälkeenkin ja eri rooleihin
  • Innostus tarttuu! Kun päätöksiä tehdään, kerro niistä muillekin ja kannusta heitä mukaan toimintaan.

Ajoitus

  • Kilpailukauden kynnyksellä ei kannata uutta seuraa perustaa, sillä Patentti- ja rekisterihallituksen käsittelyajat ovat pitkät ja toiminnan virallinen käynnistyminen voi viivästyä.