Paimion Pesis on vuonna 2015 perustettu pesäpallon erikoisseura. Seura perustettiin muutaman innokkaan pesäpallovaikuttajan toimesta, jotka halusivat luoda pesäpallokulttuurin Paimioon. Nuorekas seura järjestää erityisesti harrastetoimintaa lapsille ja aikuisille.
Ensimmäisinä vuonna seuralla pyöri aktiivisesti kolme harrastejoukkuetta sekä pesiskoulu ja erilaisia harrasteryhmiä. Vuonna 2017 harrasteryhmien lisäksi pesisperhe laajentui kahdella juniorijoukkueella virallisiin liiton sarjoihin. Firmapesisturnaus veti hyvin pelaajia ja katsojia kentän reunalle. Seuraavana vuonna seura sai lisää kasvua, kun kolme juniorijoukkuetta pelasi liiton sarjoissa ja joukkueet osallistuivat Laitilassa järjestetyllä alueleirillä.
Tänä vuonna toimintaan tuli lisää vauhtia. Sitä kuvaa hyvin lisenssimäärän tuplaantuminen (viime kesänä 48 ja nyt jo yli sata).PaiPen harrastajamäärän kasvu johtuu pitkäjänteisestä työstä ja näkyvyyden kasvattamisesta. Näkyvyyttä on pyritty lisäämään aktiivisesti sosiaalisessa mediassa sekä Paimion alueen tapahtumissa. Paimion Pesiksen FB sivuilla on tällä hetkellä noin 450 tykkääjää ja määrä kasvaa vajaan sadan tykkääjän vuosivauhtia. Se on mielestämme hyvä määrä näin pienelle seuralle, iloitsee nykyinen sihteeri ja entinen puheenjohtaja Petri Tiittanen.
Nykyinen puheenjohtaja löytyy läheltä. Katja Tiittanen muistuttaa seuran panostuksesta aivan pienimpiin lapsiin.
Viime talvena järjestetty lasten palloilukerho toi meille täysin uusia junioriharrastajia sekä välillisesti myös muutaman aikuisharrastajan.
Lisenssimäärät on saatu kasvuun muuttamalla täysin seuran toimintatapaa jäsenien ja harrastajien maksuissa. Tänä vuonna seura sisällytti harrastajien jäsenmaksuun myös lisenssin tai passin ja auttoi myös lisenssin hankkimisessa.
Näin esimerkiksi ladypesiksestä saimme kaikki säännölliset liikkujat rekisteriin, vaikka jotkut heistä eivät haluaisi pelata pelejä tai osallistua turnaukseen. Myös pesiskoululaisille hankittiin seuran puolesta pesispassit, vaikka pesiskoulu olikin maksuton.
Seuralla on aktiivisia aikuisporukoita ja esimerkiksi Lady-Pesis turnauksessa on nyt mukana kaksi joukkuetta. Läpi kesän seura on järjestänyt alueellisen Räpsä Cup harrastesarjan yhdessä Merimaskun ja Ruskon kanssa ja tietenkin osallistunut siihen omalla joukkueellaan.
Eikä siinä vielä kaikki. Nyt lokakuussa uusia harrastajia etsivä seura aloittaa aivan uutena toimintana pesisliikkarin!