Toukokuun seurana esittelemme Humppilan Veikot. Seuran pesäpallotoiminnassa aktiivisesti toimivat Mikko Moisander ja Markus Seuranen viihtyvät kentällä ilta toisensa jälkeen, ja ovat tyytyväisiä seuran 9 joukkueen esityksiin sekä kunto- ja ladypesistoiminnan täyteiseen alkukesään.






”Tulevalle
kaudelle tavoittelemme harrastajamäärien kasvua. Se tulee laadukkaan seuratyön
kautta, jota viemme pala kerrallaan eteenpäin. Viime vuonna saimme alueleirille
yhteensä kolme joukkuetta. Lisäksi seuramme juniorit olivat mukana
Tenavaleirillä ja Suurleirillä, ja osa ahkeroi myös Peurungan
pienpesisturnauksessa. Samaa tempoa on luvassa tällekin kesälle” tiivistää
Moisander.


Koko pesisväki yhteisessä tapahtumassa
mukana


Yksi viime kesän suurimmista ponnistuksistamme oli naisten
superpesiksen harjoitusottelun pelaaminen Humppilassa. Manse ja Fera toivat
yleisöä katsomoihin, ja mikä parasta, ottelua oli järjestämässä miltei kaikki
seuran pesispuolen ihmiset.”



Tuleville
vuosille Humppilassa on tilausta valmentajille ja seura-aktiiveille.


”Junioripuolella
tavoittelemme, että jokaiselle lapselle löytyy oma joukkue hienon lajin
parista. Haluamme pitää lapset liikkeessä ja lajin parissa mahdollisimman
pitkään. Meillä pyörii pallokoulu läpi vuoden, joka toimii hyvänä starttina
harrastuksen aloittamiselle. Tavoitteenamme on tuoda lajia esiin mahdollisimman
monessa paikassa,” kertoo Seuranen.


Suomisarjaa omien juniorien voimin


Humppilan
Veikot tavoittelevat nousua miesten maakuntasarjasta suomisarjaan. Tavoitteena
on, että sinne yllettäsiin ja siellä pärjättäisiin omien juniorien voimin.



”Meillä
HuVessa puhalletaan yhteen hiileen, ja tunnetta ei lajin parista puutu.
Jokainen aktiivi ja valmentaja on tärkeä, jotta lapset saavat harrastaa ja
voimme kehittyä ja mennä eteenpäin seurana.”


Humppilassa tiedostetaan
seuran rooli kasvatustyössä.


”Valmentajat
ja seuran toiminnassa mukana olevat ovat myös kasvattajan roolissa koulun ja kodin
ohella.”



Lopuksi kaksikko
lähettää vielä terveiset alueelle.


”Tulevaisuudessa on tärkeää, että seuroja kuullaan ennen päätösten tekemistä. Keskeisesti seurojen toimintaan vaikuttavat päätökset pitää tehdä hyvissä ajoin ennen kauden alkua, ja niihin tulee kaikkien sitoutua. Pidetään pesislippu korkealla ja fiilis hyvänä. Me kaikki tehdään tärkeää työtä lajin parissa, joten muistetaan myös nauttia siitä!”’


Humppilan Veikot kotisivut
Humppilan Veikot Facebookissa