Helmikuun seurana esittelyvuoron saa Laitilan Jyske. Jyske on kymmenen eri jaoston yleisseura, jossa pesäpallo yksi hyvä väylä aloittaa liikuntaharrastus. Yhteistyö eri lajien välillä on mutkatonta ja toimintaan mukaan tuleminen on helppoa.

Seuran juniorivalmennuspäällikkö, Ville Niemi, on työskennellyt Jyskeessä vuodesta 2017 alkaen. 30 vuotta niin pelaajana, valmentajana, ohjaajana ja juniorivalmennuspäällikön tehtävissä työskennellyt Niemi nauttii lajin parissa tehtävästä työstä sekä toiminnan jatkuvasta kehittämisestä.

”Tavoitteenamme on kilpailupuolella kehittää toimintaa entistä laadukkaammaksi ja rakentaa sellainen seura, jossa nuoren pesäpalloilijan on hyvä kehittää itseään eteenpäin. Uskomme kasvattavaan juniorityöhön, jonka myötä pesäpalloa harrastava lapsi ja nuori oppii tekemään itsenäisiä ja vastuullisia valintoja, jotka auttavat kohtaamaan erilaisia tilanteita myös elämän muilla osa-alueilla. Pesäpallon harrastaminen ei siis ole vain pelkkää pesäpallon harrastamista, vaan roolimme seurana on toimia kodin ja koulun ohella myös yhtenä kasvattajana. ”

Alueleiri rakentuu kokeneella organisaatiolla

Kesäkuussa Laitilan Jyske järjestää eteläisen alueen G-D-ikäisen alueleirin jo toisena vuonna peräkkäin. Viime kesältä saatu positiivinen palaute motivoi myös tämän kesän organisaatiota.

”Alueleirin järjestäminen on iso asia, ja haluamme sen menevän kaikkien kannalta loistavasti. Meillä on erinomainen organisaatio, joka on pysynyt viime vuodelta miltei samana. Tärkeässä roolissa on myös Laitilan kaupunki, joka suhtautuu leirin järjestämiseen myönteisesti ja on mukana luomassa resursseja sille, että kentät, majoitukset ja ruokailut sujuvat jouhevasti.”

Kaupungin ja leiriorganisaation lisäksi Niemi jakaa kiitokset suurelle määrälle vapaaehtoisia talkoolaisia, jotka omalla tärkeällä panoksellaan mahdollistavat sen, että pelit rullaavat, ruokailu- ja majoituskuviot hoituvat ja joukkueet ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Laitilan alueleirin ilmoittautuminen käynnistyi vauhdikkaasti, ja tällä hetkellä tilaa onkin enää yhdelle E- ja yhdelle F-tyttöjoukkueelle. Lisäksi lauantaina pelattavaan G-juniorien pienpesisturnaukseen mahtuu vielä mukaan.

Vastuuta kantaen suunnitelmallisesti eteenpäin

Laitilan Jyske tunnetaan varsinkin tyttöpuolella menestyksekkäästä junioritoiminnasta. Lähitulevaisuudessa tavoitteet ovat rakentaa omista junioreista ykköspesistason joukkue, jolloin pelaajapolku olisi huippua myöten viilattu kuntoon.

”Tavoittelemme edelleen harrastajamäärien kasvua, joka on ollut hyvää viime vuosina. Poikapuolella jatkamme hyvin liikkeelle lähtenyttä aktiivista toimintaa, ja jo lähivuosina saamme pelata miehissäkin aikuisten sarjatasolla pelejä.”

Tavoitteellisen toiminnan pohjana perustuu huolelliseen juniorityöhön.

”Koulukäynnit, päiväkotikäynnit ja teemapäivät yhdessä koulun ja kaupungin kanssa auttavat lajin esiintuomisessa. Tärkeässä roolissa ovat osaavat ja taitavat ohjaajat, jotka saavat lasten mielenkiinnon heräämään. Toimintaan mukaan tulemisen kynnys pidetään matalana ja seuran toiminta tuodaan kaikkien ulottuville.”

Alue toimivaksi sarjajärjestelmien ja uusien seurojen avulla

Eteläinen alue on kolmen maakunnan muodostamana varsin suuri. Haasteita aiheuttavat varmasti varsinkin juniorien kohdalla pitkät pelimatkat ja yhteisten toimintatapojen löytäminen.

”Turnausmuotoisella pelaamisella saadaan pelitapahtumia toteutettua järkevästi myös pidempien matkojen taakse, eikä reissata tarvitse jatkuvasti. Tällä toivottavasti saadaan alueen joukkueita sitoutettua oman alueen sarjoihin.”

Seurojen aktivointi on tärkeässä roolissa, sillä nukkuvia paikkakuntia on alueellamme vielä paljon.

”Pienpesistoiminta voisi tässä olla se ensimmäinen askel. Toki kunnista pitää ensiksi löytää ne aktiiviset tekijät, jotka laittavat pyörät pyörimään.”

Ihmiset toiminnan takana

Laitilan Jyskeen aktiivinen pesäpallotoiminta ei pyörisi ilman aktiivisia henkilöitä seuran toiminnassa.

”Meillä on hienoja ihmisiä toiminnassamme mukana ja kaikilla on sama tahto luoda lapsille ja nuorille laadukkaita harrastusmahdollisuuksia pesäpallon parissa. Jaostossa on rohkeita ihmisiä, jotka haluavat viedä toimintaa eteenpäin ja valmentajat, jotka ovat valmiita sitoutumaan toimintaamme ja illasta toiseen vetävät joukkueillensa mahtavia, monipuolisia ja kehittäviä treenejä. Tahdonkin tämän välityksellä esittää ison kiitoksen heille, sillä he omalla toiminnallaan mahdollistavat sen, että lapset saavat kehittyä pelaajana ja ihmisenä hyvän porukan ja laadukkaan toiminnan parissa.”

Laitilan Jyske kotisivut

Laitilan Jyske Facebookissa