Valitse sivu

Ensimmäinen iso uudistus on kahden ns. liittovalmentajan valinta. Nämä liittovalmentajat tulevat vastaamaan seurojen konsultoinnista ja valmennuksen kehittämisestä, maajoukkuepelaajien omaehtoisen harjoittelun laadusta jne asioista maajoukkuevalmennuksen ohella. Nämä maajoukkue- ja liittovalmentajat eivät toimi minkään SM-sarjajoukkueen valmennuksessa tulevalla kaudella, mutta ovat kaikkien joukkueiden apuna valmennustoiminnan ja harjoitustapahtumien kehittämisessä. Tähän tehtävään on valittu Dan Wilkinson ja Tero Honkanen, joilla on molemmilla pitkä kokemus baseballin parista niin pelaajina kuin myös valmentajina. Wilkinson on viimeksi toiminut Helsinki Metsin valmentajana ja Honkanen Espoo Exposin valmentajana.

Maajoukkueen kolmanneksi valmentajaksi tulee Silvio Jesus, joka edustaa pelaajavalmentajana Tampere Tigersia.

Muu johtoryhmä koostuu kahdesta entisestä maajoukkuepelaajasta eli Jukka Ropponen toimii joukkueen GM:n vakansilla ja vastaa koko maajoukkueen toiminnasta. Assistant GM vakanssilla aloittaa Sakari Romu vastuullaan mm logistiikka matkoilla. Lisäksi Lasse Hanhirova palaa baseballin pariin ja tulee toimimaan joukkueen huoltajana.

Maajoukkueen johto kaudelle 2021

GM: Jukka Ropponen

Asst GM: Sakari Romu

Coach: Dan Wilkinson

Coach: Tero Honkanen

Asst coach: Silvio Jesus

Trainer: Lasse Hanhirova

Maajoukkuetoiminnassa tullaan korostamaan nimenomaan toimintaa joukkueena ja tämä kaikki lähtee liikkeelle nyt valitusta johtoryhmästä, joka tulee tekemään päätökset joukkueena, suunnittelemaan toiminnan raamit, jakamaan vastuut jne yhdessä. Tulemme tiedottamaan toimintasuunnitelmista tarkemmin, kun uusi johtoryhmä on pitänyt tarpeelliset suunnittelupalaverit ja luoneet suunnitelmat tulevalle kaudelle.

Tero Honkanen on toinen nyt valituista liittovalmentajista ja toimii samalla maajoukkueen toisena valmentajana