Valitse sivu

8 Kopittelukisailut pistetehtävillä

Mitä tehdään?

Harjoitellaan kiinniottamista pareittain alakautta heitellen. Oppilaat asettautuvat kahden metrin etäisyydelle toisistaan. Parit kopittelevat heittämällä palloa alakautta ja tähtäämällä heitto räpylän puolelle vartalosta. Oppilaiden taitotasosta riippuen kiinniotto voi tapahtua navan tasolla/alapuolella (räpylän pussi alaspäin) tai silmien lähellä (räpylän pussi olkapään tasolla). Heittäjän tehtävä on suunnata heitto mahdollisimman tarkasti. Kopittelu voidaan suorittaa myös isolla pallolla ilman räpylöitä. 

a) Lämmittelyn jälkeen kisaillaan kopittelussa siten, että sovitaan kiinniottojen määrä, jonka jälkeen pari pääsee syöttötehtävään yrittämään kisailun voittoa. Sopiva kopittelun määrä on 5-8 kiinniottoa /oppilas. Syöttötehtävässä oppilaiden täytyy onnistua syöttämään oikeaoppisesti (yksi metri pään yläpuolelle) syöttö kaksi kertaa niin, että pallo osuu tennismailan verkko-osaan tai sanomalehteen. 

b) Lämmittelyn jälkeen kisaillaan kopittelussa siten, että sovitaan kiinniottojen määrä, jonka jälkeen pari pääsee tarkkuusheittoon yrittämään voittoa. Sopiva kopittelun määrä on 5-8 kiinniottoa /oppilas. Tarkkuusheitossa oppilaiden tulee vuorotellen yrittää osua maaliin. Maali kannattaa asettaa sen verran hankalaksi, ettei nopeimmin kopittelun suorittanut pari automaattisesti onnistu heittotehtävässä. Maali kannattaa sijoittaa suhteellisen kauas ja korkealle, jotta onnistuminen edellyttää oikeaoppista heittotekniikkaa.

Mitä opetan?

Huolellista ja nopeaa toimintaa ilman ylimääräistä hätäilyä.

Mitä ohjeita?

Kannustan oppilaita seuraamaan kopittelussa tarkasti palloa. Lisäksi rohkaisen oppilaita nopeaan toimintaan.

Mitä havainnoin?

Oppilaiden kiinniottamisen tekniikkaa sekä tehtäväpaikkojen toimivuutta.

Milloin sujuu?

Oppilaat saavat pääsääntöisesti aina pallon kiinni. Jokainen pari ehtii tekemään pistetehtävää ennen kuin voitto ratkeaa.

Milloin ei suju?

Parit ovat kopittelussa liian kaukana toisistaan ja on useita oppilaita, joilla kiinniottaminen ei onnistu kopittelussa. Syöttötehtävässä syöttäminen on liian haasteellista ja oppilaat yrittävät liian matalilla syötöillä ratkaista voiton itselleen.

Miten lisään aktiivisuutta?

Sijoitan tehtäväpaikan kauemmas kopittelupaikasta, esim. areenan ulkopuolelle.

Milloin tulee onnistumisia?

Kopittelun etäisyys, pallo ja kiinniottotapa ovat sopivia oppilaiden taitotasoon nähden.

Miten toistoja?

Kisailuja otetaan useampia (ainakin 5 kpl), aina uuden parin kanssa. Lasketaan yksilöllisesti, montako kertaa on ollut voittavassa parissa.

Miten eriytän?

Osa oppilaista suorittaa tehtävää isolla pallolla kopitellen.

Miten vaihtelua?

Kisailussa kannattaa vaihtaa pareja jatkuvasti.

Tavoite:

Kiinniottaminen, syöttäminen, heittäminen

 

Tila:

Areena, kenttä tai liikuntasali

 

Välineet:

Tenavapallot, pesäpalloräpylät, isoja palloja kopitteluun (tarvittaessa), tennismailoja tai sanomalehtiä syöttölautasiksi