Sami Haapakoski ja Susanna Puisto noteerattiin Superpesiksen heinäkuun ykkösonnistujiksi

Uutiset

Sami Haapakoski ja Susanna Puisto noteerattiin Superpesiksen heinäkuun ykkösonnistujiksi1.8.2016

Kaikkien aikojen etenijäkuningas Sami Haapakoski Vimpelin Vedosta on valittu miesten Superpesiksen heinäkuun pelaajaksi. 800 tuodun rajapyykin kuluvalla kaudella ohittanut Haapakoski on johtanut joukkueensa rynnistystä sarjakärjessä hurjalla juoksuerolla 335-102. Naisten Superpesiksen kuukauden pelaaja Susanna Puisto on lyönyt joukkueelleen useita tärkeitä juoksuja ja kääntänyt omalla panoksellaan porilaisen Pesäkarhujen kurssia kohti puolivälierien kotietua.

Monipuolinen Haapakoski iski heinäkuun 10 ottelussa tehot 3+5 lyötyä, 27 tuotua ja 76 kärkilyöntiä. Ylivieskan Kuulan kasvatti käyttää sopimuksessaan olleen option ja jatkaa Vimpelissä myös kauden 2017.

Puisto ylsi palkinnoille viisi kertaa Pesäkarhujen kahdeksassa ottelussa ja iski tilastoihin 2+28 lyötyä sekä 42 kärkilyöntiä. Lyöjätilaston kakkosella on yhä mahdollisuus saavuttaa uran ensimmäinen lyöjäkuningattaren titteli.

Haapakoski arvostettiin edellisen kerran Superpesiksen kuukauden pelaajaksi kesäkuussa 2011. Puistolle valinta on uran ensimmäinen.

Rönkkö ja Eskola Ykköspesiksen heinäkuun valinnat

Imatran Pallo-Veikot tavoittelee miesten Ykköspesiksen runkosarjan voittoa, joka takaisi suoran nousun Superpesikseen kaudelle 2017. Tasaisessa sarjassa marginaalit ovat pienet ja onnistumisia tarvitaan tärkeisiin paikkoihin. Niitä on esittänyt Imatran jokeritykki Lauri Rönkkö, joka johtaa sarjan lyöjätilastoa ylivoimaisesti lähes kolmen lyödyn juoksun ottelukohtaisella keskiarvolla. Heinäkuussa kuukauden pelaajaksi valittu Kajaanin Pallokerhon kasvatti iski 2+25 lyötyä sekä pokkasi kolme ykkös- ja kaksi kakkospalkintoa.

Oulun Lipottarien Siri Eskolan heinäkuu alkoi ikimuistoisella tavalla. Uran ensimmäinen B-tyttöjen Itä-Länsi-ottelu toi kentän parhaan pelaajan tittelin. Sama tahti jatkui naisten Ykköspesiksessä, kun Kiimingin Urheilijoiden kasvatti napsi kolme palkintoa, onnistui ulkopelissä siepparina erinomaisesti ja iski tehot 3+12 lyötyä, kuusi tuotua sekä 41 kärkilyöntiä viidessä ottelussa. Oulun Lipottaret on selvässä johdossa naisten Ykköspesiksessä ja tavoittelee ykkössijan myötä nousua Superpesikseen.

¨