Syöksyykö Onni Määttä Kempeleen Kirin kohti Superpesistä? Kuva: Lassi Karvonen.

Uutiset

Suora nousu ja tasainen sarja rakentavat miesten ykköspesiskauden draaman kaaren8.5.2018

Miesten Ykköspesikseen syntyi säpinää, kun Pesäpalloliitto alkoi palkita runkosarjan voittajan suoralla nousulla Superpesikseen 2015 lähtien. Kahdella edellisellä kaudella jännitystä on riittänyt viimeiselle kierrokselle saakka. Vastaavaa tasaisuutta on odotettavissa lauantaina alkavasta sarjasta, vaikka pelinjohtajat nostavat Kempeleen Kirin vahvaksi ennakkosuosikiksi. Runkosarjan voittoa ajatellen heti alkukauden otteluilla on suuri merkitys.

Viime syksyn raju pettymys, sarjapaikan menettäminen uusintaottelussa, on huuhdottu viemäristä alas Kempeleessä. Alkavalle kaudelle joukkue on kasattu ainoastaan yhtä tavoitetta silmällä pitäen, visiitti Ykköspesikseen halutaan pitää vain yhden kesän mittaisena.

– Suoritustaso ei saa heitellä. Pelaamme voittavaa pesäpalloa joka ottelussa, siihen olemme henkisesti valmiita, pelinjohtaja Antti Vihtkari huomauttaa.

Siilinjärven Pesis pelasi viime kaudella tappioitta kesäkuun loppuun saakka, mutta tämän jälkeen tahti hiipui. Monien jo varmaksi nousijaksi julistama joukkue ylsi myös vuotta aiemmin vain yhden voiton päähän pääsarjapaikasta. Uusi pelinjohtaja Perttu Westersund odottaa jälleen tasaista kautta ja uskoo omiensa mahdollisuuksiin.

– Ulkopeli on selkeästi joukkueen vahvuus ja syömähammas, joka ei pelkästään tyydy vain torjumaan vaan myös ahdistamaan sisäpelijoukkuetta. Sisäpeli rakentuu pitkälti kahdelle kärjelle, joissa on etenemisvoimaa riittävästi. Myös useampi kotiuttaja on antanut talvikaudella hyviä näyttöjä. Tämä antaa mahdollisuuden jakaa kotiuttamisvastuuta.

Tampereella naisten Superpesis on lyönyt läpi, eikä vähiten syksyn mestaruushuuman myötä. Miesten puolella Manse PP pakotti Pattijoen Urheilijat Raahesta viidenteen superpesiskarsinnan otteluun 2016, mutta viime kausi päättyi onnettomasti, välierätappioon Pöytyän Urheilijoita vastaan. Alkavalle kaudelle kokoonpano on elänyt.

– Joukkueemme vahvuuksia ovat tasaisuus ja monipuolisuus, mutta kokoonpano on muuttunut. Nousujohteisesti pitää parantaa omaa tekemistä, pelinjohtaja Mika Kulmala vaatii.

Neljänneksi arvioidun Pöytyän viime kauden avainpelaajia nähtäneen tositoimissa Kumilan kentällä torstaina, kun Kankaanpään Maila tuo Superpesiksen kylään Pöytyälle. Seuran oma joukkue lähtee muutoksista huolimatta vahvalla itseluottamuksella sarjaan.

– Jokaiseen peliin on saatava hyvä lataus. Sarjan keskipalkki tulee olemaan tasainen, joten jokainen sarjapiste on arvokas. Tiukat jaksot pitää pystyä kääntämään meille voittavilla suorituksilla, uusi pelinjohtaja Markus Wirzenius sanoo.

Miesten ykköspesiskausi starttaa viiden ottelun voimin lauantaina 12.5. Runkosarjan voittaja nousee suoraan Superpesikseen ja neljä seuraavaa etenee sarjan sisäisiin välieriin. Kaksi viimeistä taistelee sarjapaikastaan putoamiskarsinnassa.

Aiheesta lisää

Miesten Ykköspesis: Kauden ennakkoarviot 2018 (pdf)

Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2018