Mika "Kume" Kulmala jatkaa Manse PP:n miesten ykköspesisjoukkueen viuhkassa. Kuva: Manse PP.

Uutiset

Mika Kulmala Manse PP:n pelinjohtaja: ”Jatkoa sille hyvälle työlle, mitä on tehty”20.10.2017

Mika ”Kume” Kulmala jatkaa kolmannelle peräkkäiselle kaudelleen tamperelaisen Manse PP:n miesten ykköspesisjoukkueen pelinjohtajana. Kaksi vuotta sitten joukkue ylsi voiton päähän Superpesiksestä, mutta taipui lopulta pääsarjapaikkaansa puolustaneelle Pattijoen Urheilijoille Raahesta. Tämä kausi päättyi pettymykseen, kun Pöytyän Urheilijat vei yllättäen välieräsarjan puhtaasti voitoin 3-0.

Määrätietoisen ja laadukkaan työn uskotaan tuottavan jatkossa tulosta. Manse PP:n tähtäin on asetettu Superpesikseen.

– Piti analysoida aika tarkkaan, oli henkisesti erilainen kausi. Nyt on pidetty palavereita. Sitten se päätös syntyi ja homma jatkuu, Kulmala sanoo.

– Se työ, mitä meillä tehdään arjessa ympäri vuoden ja jota ”Kume” on nyt vetänyt, on Suomen viiden parhaan valmentautumisen joukossa. Mielestäni ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin, että laadun pitää jatkua samanlaisena. Tämä on siis vain jatkoa sille hyvälle työlle, mitä on tehty, Manse PP Edustus ry:n Juha Antikainen kiittelee joukkueen pelinjohtaja-valmentajan osaamista.

Kulmala saa valmennustiimiinsä kovan vahvistuksen, kun kokenut Eetu Karhulahti laittaa piikkarinsa naulaan ja keskittyy erityisesti fysiikka- sekä juoksupuolen tehtäviin.

– 29 vuotta ehdin pelata, siinä ajassa on jotain toivottavasti jäänyt tuonne tietopankkiin valmentamisestakin. Harjoittelu on aina kiinnostanut vähän syvällisemminkin, mukava on alkaa touhuta motivoituneen ja urheilullisen porukan kanssa. Fysiikka- ja juoksupuolella tulen ainakin olemaan mukana ja siinä on aika hyvät mentorit Varalasta, kun Hautalan Tiia auttaa juoksuhommissa ja Puputin Jenni voimapuolella, Karhulahti kertoo.

Uusia nuoria pelaajia joukkueessa ovat Ruoveden Pirkkojen kasvatti Pyry Alanen, 16 ja Jyväskylän Kirissä ensimmäiset pesäpallo-oppinsa ammentanut Aleksi Karttunen, 19. Vaasalaislähtöinen Roope Reinikka, 22, on puolestaan päässyt maistamaan urallaan jo Superpesiksenkin tunnelmaa Kankaanpään Mailassa.

Farmiyhteistyön Manse PP aloittaa Ikaalisten suuntaan. Pesäpalloliitto on myöntänyt Ikaalisten Tarmolle sarjapaikan miesten suomensarjaan.

Aiheesta lisää

Lisää kommentteja Manse PP:n kotisivuilla

Ikaalisten Tarmolle sarjapaikat miesten ja naisten suomensarjaan



Tällä hetkellä ei ole kyselyä käynnissä.