Pesäpallon miesten Suomen mestariksi palannut Sotkamon Jymy puhdisti palkintopöytää. Vuoden pesäpalloilija Niko Korhonen arvostettiin vuoden urheilijaksi Kainuussa ja vuoden tulokas sekä vuoden poikalukkari Aapo Komulainen vastasi vuoden läpimurrosta.

Huippupesäpalloilijat eivät päässeet paikan päälle gaalaan, sillä käynnissä on harjoitusviikonloppu ja keskittyminen on jo täysin tulevassa kaudessa.

– Mukavaa, että jo tässä matkan varrella tulee tällaisia kunnianosoituksia, vaikka matka on aika pahasti kesken, Komulainen iloitsi videotervehdyksessään.

Jymy oli selvä valinta myös vuoden joukkueeksi Kainuussa.

– Uudistunut joukkue kasvoi kauden aikana upeasti mestarijoukkueeksi, jossa nuoret pelaajat saivat ja ottivat rohkeasti vastuuta, palkinnon perusteluissa todetaan.

Petri Lindsberg sai ison huomionosoituksen

Sotkamon Jymyn Petri Lindsberg on yksi pesäpallon menestyneimmistä juniorivalmentajista valtakunnallisesti ja voittanut tukun SM-mitaleja. Vuosien ja vuosikymmenten ajan Lindsberg on ansioitunut tärkeänä tukena nuorille huippupelaajille, jotka ovat myöhemmin loistaneet voittajina Superpesiksessä. Viime kaudella tulokset puhuivat puolestaan sekä poikien Superpesiksen Suomen mestaruuden että B-sarjan (nykyinen Ykköspesis) mestaruuden muodossa. Kainuun Urheilugaalassa Lindsberg huomioitiin vuoden seuratoimijana.

– Iso kiitos Kainuun Liikunnalle tästä huomionosoituksesta. Olen saanut parin viime kauden jäljiltä mielestäni aivan kohtuuttomasti erilaisia palkintoja. Syynä lienee, että joukkueidemme kaudet ovat olleet sangen onnistuneita. Loistavien pelaajien lisäksi haluaisin nostaa esiin Teemu Körkön, Jani Komulaisen, Saku Komulaisen ja Juuso Hyvösen nimet, joita ilman ei tällaista menestystä olisi välttämättä tullut, Lindsberg sanoi videotervehdyksessään, vaatimattomalle tyylilleen uskollisena.

Elämänurastaan palkittu Jorma Säkkinen odottaa jälleen leiriä

Jorma Säkkisen elämään pesäpallo on kuulunut aina. Säkkinen on pitänyt pesäpallon puolta ja ansioitunut lukuisissa eri rooleissa, niin seuratyössä Kajaanin Pallokerhossa kuin urheilutoimittajana. Elämänurapalkinnon jakoi Kainuun Liikunnan hallituksen puheenjohtaja, Sotkamon kunnanjohtaja ja pesäpalloilijanakin tunnettu Mika Kilpeläinen. Se on kiitos vuosikymmenten uurastuksesta, joka on taannut harrastus- ja kilpailumahdollisuuksia kaikenikäisille liikkujille lajirajat ylittäen.

Toiminta pesäpallon parhaaksi jatkuu. Säkkinen odottaa jo innolla seuraavaa Kajaanissa järjestettävää valtakunnallista leiriä, F-G-ikäisten Naperoleiriä tänä kesänä. Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina kello 12.

– Päivittäin seuraan pesäpalloa. Ensi kesänä Kajaanin Pallokerholla on edessään iso haaste, kun valtakunnallinen Naperoleiri järjestetään täällä ja leirille odotetaan noin 90 joukkuetta. Järjestelytoimikunnassa olen vähän mukana, olen kuitenkin vetänyt kolme edellistä valtakunnallista leiriä Kajaanissa järjestelytoimikunnan puheenjohtajana, seuransa kunniapuheenjohtaja Säkkinen totesi.

Vuoden 2020 parhaita palkittiin perjantaina Kainuun Urheilugaalassa ja Kymenlaakson Urheilugaalassa.

Allan Karvonen Keski-Pohjanmaan Kunniagalleriaan, Haapajärven Pesä-Kiilat Tähtiseura-palkittu

Keski-Pohjanmaan Urheilugaalassa palkittiin vuoden parhaita lauantaina. Liikunnan ja urheilun maakunnallisen avainvalintatunnuksen sai Haapajärven kaupunki, joka on mm. pystynyt järjestämään isoja valtakunnallisia (esim. pesäpalloleirit) ja jopa kansainvälisiä tapahtumia.

Haapajärven Pesä-Kiilat on lasten ja nuorten Tähtiseura. Keski-Pohjanmaan Urheilugaalassa Pesä-Kiiloille myönnettiin alueellinen Tähtiseura-palkinto.

Uutuutena julkistettiin keskipohjalaisen urheilun kunniagalleria, johon kutsuttiin 10 ensimmäistä urheilijaa tai urheilijavaikuttajaa. Joukossa on historiallisesti suomensarjasta vuoden pesäpalloilijaksi 1966 valittu Halsuan Toivon Allan Karvonen (1937-2016).

Muokattu 18.4. klo 23.01: Lisätty tiedot Keski-Pohjanmaan Urheilugaalasta ja palkituista.