Uutiset

Jukka Latvala: ”Pesäpalloa se vain on”2.8.2012

Hyvinkään Tahko ja Kankaanpään Maila taistelevat torstaina kiivaasti pisteistä Pihkalassa. Molemmille lisäpisteet olisivat arvokkaita. KaMan Jukka Latvala ei ota ottelusta turhia paineita.

Joukkueet tarvitsevat pisteitä eri asioihin. Sijalla kuusi majaileva Tahko mielii edelleen neljän joukkoon ja tarvitsee kipeästi pisteitä ohittaakseen ainakin Pattijoen ja mielummin vielä tänään Alajärven kohtaavan Joensuunkin.

Kankaanpää puolestaan tarvitsee vähintään pisteen noustakseen Kirin ohi sijalle kahdeksan. Näin paikka pudotuspeleissä olisi sen omissa käsissä sunnuntaina.

- Kilpaa lyödään juoksuja ja kilpaa otetaan ulkona palloja kiinni. Ei se sen kummallisempaa ole, pesäpalloa se vain on, KaMan linjapelaaja Jukka Latvala naurahtaa illan ottelusta.

Tahkon tilanne on monisäikeinen. Joukkueen ensimmäinen toive on välttää sija seitsemän ja Vimpeli ensimmäisellä kierroksella. Kiteellä on periaatteessa vielä mahdollisuus kuudenteen sijaan (2p Tahkoa perässä), mutta se kohtaa tänään juuri Vimpelin. Muuten Tahkolle on sama, kuka vastaan tulee.

- Kahdeksas sija jo vältettiin, se oli tärkein. Enkä mä mielellään Vimpeliäkään kohtaisi ensimmäiseksi. Sen jälkeen pelit ovat mielestäni ympäripyöreitä. Tärkeintä on nyt keskittyä tähän otteluun ja varmistaa kuudes sija, Tahkon pelinjohtaja Pasi Virtanen spekuloi jo hieman eteenpäin.

 Korhonen kiinni
Tahko ja KaMa kohtaavat torstaina toistamiseen kolmen päivän sisällä. Tiistaina Tahko haki pisteet Kankaanpäästä jaksoin 2-0. Vieraiden ratkaisjana toimi jälleen kerran, vuoden pesäpalloilijaksikin varmasti ehdolla oleva, Juha Korhonen (1+4) kahden hiljaisemman ottelun jälkeen.

- Ei Kore niissä kahdessakaan huonosti pelannut, mutta emme vain saaneet hänelle takatilanteita järjestettyä. Nyt se taas onnistui ja mies löi hienosti, Virtanen kertaa.

Torstaina Tahkon muhkuraisella Pihkalan kentällä KaMan ykkösasia onkin päästä kiinni Tahkon kärkeen. Lauri Vierimaasta alkaen joukkueen on saatava Vihtkari, Nikkanen ja kumppanit kiinni. Taululla on oltava paloja, kun Korhonen ja kovassa kupperivireessä oleva Riku Rantanen tulevat lyömään.

- Heidän pelinsä kulminoituu täysin Korhosen pelaamiseen. Kärki kiinni ja Korelle vähän tilannetta, niin ei meillä mitään hätää ole. Korhonen sen pelin viimeksin ratkaisi. Jos tänään emme anna hänen juhlia, niin hyvä tulee, Latvala linjaa.

Paineet KaMalla
KaMa näytti jo taittaneen pahimman ahdistuksensa sunnuntaina, kun se moukaroi Alajärveä, mutta hengetön esitys Tahkoa vastaan tiistaina osoitti paineet, jotka joukkueella on.Etenkin sisäpelissä ahdistus näkyi vain yhdeksän takatilanteen muodossa. Vahvavireisten kotiuttajien (Latvala, Hylkilä) vire jäi hyödyntämättä.

- En tiedä, näkyikö paineet siinä ottelussa, mutta latauksen olisi pitänyt olla kovempi. Liian helposti niskat nyrjähti etenkin toisella jaksolla. Nämä pelit pitää pelata loppuun saakka, Latvala ojentaa.

Mutta kaikki eväät Kankaanpäällä ehdottomasti on. Edellä mainitun kaksikon lisäksi kärjestä löytyy kovassa iskussa olevat Teemu Isoketo, Jonne Kemppainen ja Juha Suorauha. Kun peli lähtee rullaamaan, on satakuntalaisilla materiaali, jolla rummuttaa taululle tylytkin lukemat.

- Heidän kärkeen on päästävä Isokedosta alkaen kiinni. Siinä tulee perässä erittäin vaarallinen Kemppainen, joka pelaa muuten upeaa kautta. Ihan tulee Janne Monni mieleen hänestä. Aivan loistava ja monipuolinen pelaaja. Todella tarkkana pitää näiden herrojen kanssa olla, Virtanen muistuttaa.

Torstai:
Tahko-KaMa
Kitee-Vimpeli
Ankkurit-Joensuu
Kossu-Sotkamo

tommi.seppala@superpesis.fi
Kuva: Juha Levonen

¨