Uutiset

Jymy otti itälännen haltuun20.7.2012 klo 11:49

Sotkamon Jymy otti poikkeuksellisesti vastuun kaikesta, mitä Itälänsi- tapahtuman järjestelyihin tulee. SuperJymy onkin laittanut kaiken peliin kesän ykkösviikonloppua järjestäessään.

Itälänsi- viikonloppu on tänä vuonna poikkeuksellisesti lähes kokonaan Sotkamon Jymyn järjestämä tapahtuma. Jymyllä on ollut Superpesiksen apu käytössään, mutta taloudellinen vastuu on täysin sotkamolaisseuran harteilla.

- Vuokrasimme tapahtumaoikeudet itsellemme. Tätä kautta myös taloudellinen vastuu on meillä. Tämä järjestely sopi paremmin meidän kokonaisuuteen. Pystymme pyörittämään näin kokonaisuutta helpommin. Maksamme korvauksen tapahtumasta ja sitten saamme tästä itse jotain tai emme, Jymyn toimitusjohtaja Jamo Heikkinen selventää.

Halvalla tai helpolla ei Jymy ole lähtenyt tapahtumaa järjestämään. Valtavan kokoisen VIP- teltan lisäksi Katinkullassa nähdään todella laadukas iltaohjelma niin perjantaina kuin lauantaina. Eppu Normaali, PMMP, JVG, Pariisin Kevät ja Matti Nykänen takaavat pesiskansan viihtyvyyden.

- Liittyyhän näin isoihin tapahtumiin aina iso taloudellinen riski. Jollain tavalla tämä kantaa kuitenkin hedelmää. Yhteistyökumppanit ovat meille tärkeä elementti ja ehkä tässä on nyt yksi mahdollisuus meille maksaa heille takaisin tuesta. Alueelle tämä tapahtuma jättää joka tapauksessa paljon hyvää, Heikkinen näkee.

Liput ennakkoon!
Kysyntä viikonlopun tapahtumia kohtaan on ollut vilkasta ennen viikonloppua. Lauantain naisten peliin tilaa on vielä, mutta etenkin sunnuntain miesten peliin lippuja on myyty ennakkoon tiuhaan. Heikkinen suositteleekin halukkaita hankkimaan lippunsa etukäteen.

- Omat rajoitteensa meille tulee kapasiteetinkin kautta. Ei sinne 6000 katsojaa mahdu, joten näkisin, että 4500-5000 on oikeanlainen arvio katsojaluvuista. Lippupakettien myynti on ollut onnistunut ratkaisu, ja niitä on mennyt hyvin. Suosittelemme etenkin sunnuntaille ostamaan liput ennakkoon, Heikkinen muistuttaa.

Järjestäjän näkökulmasta tapahtuman haasteellisin osa on nuorten arvo-ottelut. Jymy on ratkaissut ongelman myymällä liput paketeissa. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita lehtereiden automaattista täyttymistä.

- Omasta näkökulmasta nuorten pelit ovat niitä mielenkiintoisimpia. Siellä ikäluokkansa parhaat pelaavat keskenään huippupesisestä. Siellä on mahdollisuus nähdä, missä lahjakkuudet todellisuudessa menevät suhteessa muihin. Toivottavasti ihmiset käyttävät lippupaketit hyväkseen tässäkin mielessä.

Hyvät oireet
Vain muutama päivä ennen h-hetkeä kaikki näyttää Kainuussa hyvältä. Tapahtuman järjestelyt ovat sujuneet erinomaisesti ja odotettavissa on loistava tapahtuma niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, siitä pitävät huolen valtakunnan parhaat pelaajat sekä Katinkullan kiven kova artistilista.

- Vuokatissa on paljon muitakin turisteja kuin pesisihmisiä, mikä on näkynyt iltatapahtumien lipun myynnissä. Kaikki oireet viittavaat siihen, että meininki tulee olemaan kohdillaan, Heikkinen hymyilee.

Liput otteluihin sekä iltarientoihin tästä!

¨