Lapuan Virkiä uusi mestaruutensa!

Uutiset

Lapuan Virkiä uusi mestaruutensa!15.9.2012

Naispesiksen Suomen mestari vuosimallia 2012 on Lapuan Virkiä. Runkosarjan kakkonen kellisti Jyväskylän Kirittäret finaalisarjassa voitoin 3-2 ja puolusti näin ollen mestaruuttaan onnistuneesti.

 

Naisten Superpesiksen uusi ennätysyleisö näki lauantaina mielenkiintoisen kamppailun, joka päättyi vierasjoukkue Lapuan VIrkiän juhliin. Toisen jakson suvereenin esityksen myötä vierailijat jättivät ottelua emännöineen Jyväskylän Kirittäret nuolemaan näppejään.

Jukka Liikalan johtama naisryhmä oli myös hallitseva Suomen mestari viime kaudelta. Myös edellissyksynä joukkue kaatoi finaaleissa juuri Kirittäret.

Viidennen ja ratkaisevan finaalin sateen sävyttämä avausjakso päättyi vieraille niukasti 3-4, Tanja Vehniäisen viimeisessä vuorossa lyömän juoksun ansiosta. Toisella nelivuoroparisella lapualaiset olivat täysin omaa luokkaansa – Virkiä takoi kahdessa vuorossa taululle kahdeksan juoksua ja voitti lopulta 8-1.

Finaalitunnelmia lisää illan aikana, tarkkaile Superin kotisivua!

¨