Toni Kohonen löi ja toi yhden juoksun. (Kuva: Pirkka-Pekka Ylisuutari)

Uutiset

Ruutu: Jymy vakuuttava finaaliavauksessa!10.9.2017

Sotkamon Jymy haki arvokkaan ryöstön Saarikentältä, kun se onnistui kotiutuksissaan Vimpeliä paremmin.

3070 katsojaa oli saapunut todistamaan Vimpeliin loppuottelusarjan avausottelua, jossa hallitseva mestari joutui taipumaan runkosarjassa neljänneksi jääneelle Sotkamon Jymylle jaksoin 0-2 (1-3, 1-2).

Hallitseva mestari avasi juoksuhanat Janne Mäkelän iskettyä pallon vastustomattomasti keskelle väliin toisessa vuoroparissa. Jymyn vastaus tuli kuitenkin välittömästi Roope Korhosen kakkossaumavedolla. Seuraavasta ajolähdöstä Toni Kohonen taiteili varsilyönnin, jota vastaan rynnännyt Olli Heikkala sotkeutui jalkoihinsa ja hänen palautusheittonsa karkasi kotipesän ylitse, jolloin myös kolmospesälle edennyt Jani Komulainen sai painella kotiin saakka. Veto pääsi loppujakson aikaan yrittämään kotiutusta neljästi, mutta tuloksetta.

Jymy tuli toisen jakson alkuun voimalla, kun ensin Roope Korhonen ja sitten Markus Tuikka iskivät kakkospuolelta juoksut. Sotkamon ulkokenttä pelasi tiivisti eikä Veto saanut juoksuja aikaiseksi kuin viimeisen tasoittavalla Janne Mäkelän iskettyä pallon kakkospuolelle väliin. Kun lisäjuoksut jäivät uupumaan, kirjattiin voitto vieraille puhtaasti jaksoin 0-2

- Molemmat pelasivat hyvää ulkopeliä ja onnistuimme etenkin vaihtotilanteissa ja saimme Vedon kärjen kuriin, siinä oli voiton avain. Näissä peleissä ei voita mitään, jos ei pelaa riskillä. Sisäpelistä uupui laatua ja siihen jäi ehdottomasti parannettavaa, analysoi Jymy-käskijä Mikko Kuosmanen tuoreeltaan ottelun antia Ruutu Urheilulle.

Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki ei antanut suojateilleen puhtaita papereita.

- Ulkona teimme muutaman virheen vastustajaa enemmän, mutta muuten ulkopeli oli hyvää ja antoi kyllä meille mahdollisuuden voittaa. Sisällä tuli sen sijaan enemmän laaduttomia suorituksia ja virheitä muun muassa lyöntien suorituksissa, Kivimäki päivitteli.

Ruutu Urheilun ottelukooste päivitetään raportin yhteyteen, kunhan se on julkaistu.

Finaalisarja jatkuu lauantaina Hiukassa ja mikäli siellä nähdään kotivoitto, on mestaruus katkolla kainuulaisille sunnuntaina Saarikentällä.

***

Aarne Puisto
Twitter: @AarnePuisto


LOPPUOTTELU, kolme voittoa

Vimpeli - Sotkamo 2-1

PRONSSIOTTELU, kaksi voittoa

Joensuu - Kouvola 2-1
Joensuun Mailalle SM-pronssia

Tulospalvelu