Perttu Ruuska iski kaksi juoksua Vimpelin Vedon voitto-ottelussa Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Kuva: Vimpelin Veto.

Uutiset

Hallitseva mestari antoi vahvan työnäytteen18.3.2017

Syksyn välieräuusinta Kouvolan Pallonlyöjien ja Vimpelin Vedon välillä oli etukäteen yksi odotetuimpia lauantain koitoksia Seinäjoen Halli-SM-lopputurnauksessa. Odotuksiin vastasi vahvemmin Vimpeli, joka antoi todellisen myrskyvaroituksen haastajilleen. Hallitseva mestari voitti ottelun puhtaasti 0-2 (2-3, 1-4).

Vimpelin ulkopeli oli rautaa, eikä Kouvola saanut mitään ilmaiseksi. Erityisesti etukentän Olli Heikkala, Severi Lassila ja Matias Rinta-aho esittivät kovia suorituksia tärkeissä paikoissa. Lyöntipaikalla ihastutti jälleen vasta 16-vuotias Perttu Ruuska, joka merkkautti tilastoihin kaksi lyötyä juoksua ja viisi kärkilyöntiä.

Lohkovaiheen päätösottelussa ovat vastakkain Vimpelin Veto ja Hyvinkään Tahko. Vimpeli tarvitsee pisteen loppuottelupaikkaan.

Joensuu takoi 15 juoksua Kempeleen kentästä

Jos oli Vimpelin Veto vakuuttava omassa Halli-SM-lopputurnauksen avausottelussaan, samaa voi sanoa Joensuun Mailasta. Entisen kotiyleisönsä eteen palannut Juha Niemi moukaroi kuusi juoksua Kempeleen Kirin kentästä ja johdatti joukkueensa voittoon lukemin 0-2 (0-10, 3-5).

Joensuu otti komennon heti molempien jaksojen aluissa. Joukkueen ylivoimasta kertovat tilastot, 23 kolmostilannetta ja 49 kärkilyöntiä.

Miesten Halli-SM-turnaus Seinäjoella 18.-19.3.

Lauantai 18.3.
9.00 Hyvinkää-Kouvola 0-1 (6-6, 1-7)
11.45 Oulu-Kempele 1-2k (0-4, 5-4, 2-3)
14.30 Kouvola-Vimpeli 0-2 (2-3, 1-4)
17.15 Kempele-Joensuu 0-2 (0-10, 3-5)
20.00 Vimpeli-Hyvinkää

Sunnuntai 19.3.
9.00 Joensuu-Oulu PesisTV
12.00 Sijat 5-6: Lohkokolmoset PesisTV
15.00 Pronssiottelu: Lohkokakkoset PesisTV
18.00 Loppuottelu: Lohkovoittajat PesisTV

Aiheesta lisää

Halli-SM-lopputurnauksen ottelutulokset ja -tilastot

Sarjataulukko

Sarjataulukko

Seura O P
1. Joensuun Maila3174
2. Vimpelin Veto3174
3. Kouvolan Pallonlyöjät3268
4. Sotkamon Jymy3165
5. Seinäjoen JymyJussit3154
6. Koskenkorvan Urheilijat3242
7. Kiteen Pallo -903230
8. Hyvinkään Tahko3137
9. Imatran Pallo-Veikot3133
10. Pattijoen Urheilijat Raahe3131
11. Oulun Lippo Pesis3128
12. Alajärven Ankkurit3127
13. Kempeleen Kiri3225
14. Kankaanpään Maila3122