Uutiset

Mikko Kuosmanen: ”Jimin kautta viesti koko porukalle”14.6.2012

Sotkamon Jymy lähtee jo toiseen pesis kaupunkiin- otteluunsa viikon sisällä. Tällä kertaa Jymy ei kuitenkaan ole järjestävänä seurana, vaan Oulussa Pattijoen vieraana. Hallitsevalla mestarillakin on ollut omat kasvukipunsa kevätkaudella.

Jymy järjesti oman, yhden kolmesta tällä kaudella, pesis kaupunkiin- matsinsa viime perjantaina Helsingissä. Tapahtuma oli järjestävälle seuralle menestys kaiken muun paitsi tuloksen osalta. Kouvola korjasti potin Helsingistä supervuoron jälkeen, vaikka Jymy ei huonosti pelannutkaan.

-    - Helsingissä pelasimme helkkarin hyvän pelin. Tilannemäärä (23) oli todella kova, kun odotin jotakin 10-14 väliin takatilannetta. Kotiuttaminen ontui, kun pallo ei liikkunut ja ehkä sitä kautta sellainen riemu ja purkaus jäi saavuttamatta, pelinjohtaja Mikko Kuosmanen analysoi nyt.

       - Paremmin me Helsingissä pelattiin kuin lauantaina Kankaanpäässä, Kuosmanen kiirehtii korostamaan.

Jimi Heikkinen jokerina?
Kotiutuksen ohella Jymyn peli sakkasi perjantaina ulkopeliin. Etenkin ykkösvahti Jimi Heikkiseltä jäi toisella jaksolla tarvittavat palot tekemättä etukentältä. Lauantaina Heikkinen pelasikin Kankaanpäässä jokeripaidassa paikallaan osin Jani Komulainen, osin Kosti Rautiainen

- Viesti lähti Jimin kautta koko porukalle, että keskittymisen pitää kestää koko ottelun. Jos me hallitaan peliä, niin kyllä kun se hetki tulee, että peli pitää voittaa, niin se pitää voittaa. Ei me voida olla tekemättä paloja huonoista pienistä, etenkään tuollaisella kentällä, Kuosmanen avaa.

       -Varmasti tästä viesti lähti koko porukalle. Eiköhän me silti tiedetä, mitä saamme Jimiltäkin, kun tästä kausi etenee, Kuosmanen lisää.

Toinen peliään alkukaudesta hakenut on Aki Orava. Lauantaina numerolle kuusi palannut ja neljästi kotiuttanut Orava ei ole meinannut löytää omaa paikkaansa Jymyn sisäpelistä, mikä on osaltaan saattanut vaikuttaa monipuolisen siepparin nihkeään alkukauteen.

- Jos jokin osa-alue ei toimi, niin silloin pitää vaihdoksia tehdä. Idea on ollut, että pitkällä keulalla pelataan, mutta, että keskipalkistakin apuja tarvitaan. Tietenkin jos on tottunut pelaamaan ykköskärjessä, niin meillä perässä suoritusmäärät ovat pienemmät. Silloin peliin kiinni pääseminen on hankalaa, Kuosmanen tietää.

- Akin onnistumiset lauantaina oli meille todella tärkeitä. Aki on selvästi tulossa ja se tuo meidän peliin selkeästi lisää leveyttä, 2003 vuoden pesäpalloilijaksi valittu Kuosmanen lisää.

”Hyvälläkin pelillä voi tulla turpaan”
Pattijoki Raksilassa tarjoaa Sotkamolle ensiluokkaisen haasteen. Etenkin, kun aurinkoinen keli mahdollistaa pompun lyömisen, joutuu Jymy normaalia enemmän puolustamaan takatilannetta. Avainsanoja ovatkin lukkaripeli ja takapalot.

- Ne lyönnit, mitkä ovat torjuttavissa, niin niistä pitää palot tehdä. Myllytystä tulee varmasti, mutta kyllä sinne mahtuu epäonnistuneita pomppuja ja muita joukkoon myös. Niistä pitää rankaista. Kohonen yrittää saada ensimmäistä laittomaksi ja sen jälkeen pitää palo saada johonkin.

Ulkopelin lisäksi Jymyn voiton avaimet piilevät kotiuttamisessa. Hieman takunnut kotiutuspeli kaipaa lisää onnistumisia nimenomaan Roope Korhosen takaa Oravalta, Kohoselta ja Rautiaisilta.

- 65% olemme tehneet enemmän takasta kuin vastustaja ja silti joudumme vääntäämään peleissä tiukasti. Akin nouseva vire lupaa hyvää tälle osastolle. Tietysti tämä on peli, jossa voi hyvälläkin pelillä tulla turpaan. Siksi pienetkin asiat ovat nyt tärkeitä, Kuosmanen päättää.

tommi.seppala@superpesis.fi

Sarjataulukko

Seura
1. Alajärven Ankkurit
2. Hyvinkään Tahko
3. Joensuun Maila
4. Jyväskylän Kiri
5. Kankaanpään Maila
6. Kiteen Pallo -90
7. Koskenkorvan Urheilijat
8. Kouvolan Pallonlyöjät
9. Pattijoen Urheilijat, Raahe
10. Seinäjoen Jymy-Jussit
11. Sotkamon Jymy
12. Vimpelin Veto

Minkä joukkueen uskot voittavan Superpesiksen runkosarjan?

Tällä hetkellä ei ole kyselyä käynnissä.