Itäinen alue
Pesäpalloliiton itäiseen alueeseen kuuluu pesismaakunnista Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Karjala. Vuoden 2009 alusta kaikki maakuntayhdistysten toiminta on keskitetty Pesäpalloliiton itäisen aluetoiminnan alle. Alueen toimintaa johtaa, kehittää ja toteutta itäisen alueen henkilökunta tiiviissä yhteistyössä alueen johtoryhmän, toimintatiimien ja seuratoimijoiden kanssa. Yhdessä rakennetun toimintasuunnitelman mukaista alueen pesistoimintaa pyörittävien henkiöiden yhteystiedot löytyvät täältä.
Itä-Suomessa tapahtuu
eilen Viinijärven Urheilijat ja Valamon luostari yhteistyöhön Heinävedellä toimiva ortodoksinen Valamon luostari ja Viinijärven Urheilijat ovat sopineet yhteistyöstä. Luostari toimii kesän aikana yhden ottelun isäntänä. |
eilen Marko Hovilla alkoi toinen kesä ViU:n pelinjohtajana Marko Hovilla riittää jännitettävää tulevana pesiskesänä, niin pelikentällä kuin kotipuolessakin. |
eilen Miljoonat kopit lentelivät alakoulujen pihoilla Koko Suomen laajuinen Miljoona koppia -kopittelukisa laittoi lapset liikkumaan viime viikolla. Aina Vihdistä Rovaniemelle saakka levinneen leikkimielisen kisan tarkoituksena oli heitellä mahdollisimman monta koppia neljän päivän aikana. Kaiken kaikkiaan kisaan lähti mukaan reilu 30 000 alakoululaista, jotka kopittelivat yhteensä miltei 30 miljoonaa koppia! Tämä tekee lähes 1000 koppia oppilasta kohden. |
5.5. Vilkas pesiskesä tulossa Itä-Suomessa Pesiskauden alku lähestyy kovaa vauhtia ja ensimmäiset pelit pelataan jo heti toukokuun alussa. Myös itäisellä alueella joukkueet eri sarjatasoilla aloittavat kautensa toukokuussa ja valmistautuminen alkavaan kauteen on täydessä vauhdissa. Itäisen alueen joukkueita pelaa alkavalla kaudella Pesäpalloliiton sarjoissa yhteensä noin 126 kappaletta. |

