FinnPesis Solothurn uusi Sveitsin pesäpallomestaruutensa

22.10.2018

FinnPesis Solothurn juhlii Sveitsin mestaruutta tänäkin vuonna. Kuva: pesis.ch.

Kamppailua Sveitsin pesäpallomestaruudesta jännitettiin Winterthurin lopputurnauksessa kuukausi sitten. Zürichin Sinivalkoiset pelasi kolme äärimmäisen tasaista ottelua, mutta hävisi kahdesti kotiutuskilpailussa mestaruuden voittaneelle Solothurnille. Uusi joukkue, Baselin Punaset, kukisti kotikentällään pelanneen Wintin Hurjat. Pronssiottelussa tai sveitsiläisittäin ”pikkufinaalissa” Pesis-Hirvet Itä-Sveitsistä (St. Gallen) oli kuitenkin parempi.

Sveitsin pesäpallomestaruuskilpailuihin osallistui ennätysmäisesti viisi joukkuetta, joiden pelaajista vain osalla on suomalaisia juuria. Alkuturnausten jälkeen sijoitukset ratkottiin Winterthurin lopputurnauksessa 22.-23.9.

– Todella hienosti oli turnaus järjestetty, siitä oli tehty kunnon tapahtuma. Yleisöä palveli puffetti, josta sai ostettua ruokaa ja juomaa. Lisäksi paikan päälle oli tuotu liikutettava asuntovaunusauna, Suomesta turnauksen tuomariksi nimetty Mika Henriksson kertoo.

Alkuturnaukset ja lauantain tulokset muodostivat lähtökohdan sunnuntain ottelupareille. Vielä neljänneltäkin sijalta olisi pystynyt yltämään jopa mestariksi asti.

– Ei siellä tosin naama irvessä suoritettu, vaikka voitoista pelattiinkin. Turnauksen tunnelma oli kaiken kaikkiaan mukava ja lämminhenkinen, Henriksson kiittelee.

– Säännöistä he kyselivät paljon ja olivat oikeasti kiinnostuneita. Suomalaisittain kysymykset kuulostivat selkeiltä vastata, vaikka vaikeampiakin mahtui joukkoon. Esimerkiksi estämistilanteita käytiin pelien välissä läpi moneen otteeseen, eikä se aina ole niin helppoa.

Pesis-Hirvet taisteli Zürichin Sinivalkoisia vastaan kotiutuskilpailuun asti, mutta joutui lopulta antamaan periksi kamppailussa loppuottelupaikasta. Balsamia haavoille toivat pikkufinaalin voitto Baselista ja kaulaan pujotetut pronssimitalit.

– Pelin tasoa ei ole mitään tarvetta arvostella. Taktisesti Sveitsissä ollaan ymmärrettävästi hieman Suomea perässä ja peli on enemmän ”peruspesistä”, mutta erityisesti taitavat yksilöt pistivät silmään. Hiekkakenttä loi myös omat kommervenkkinsä – muutamia ”kenttämestarin erikoisia” nähtiin turnauksen aikana. Sikäli olikin hyvä, että joukkueet huolehtivat itse päänsuojuksen käyttämisestä. Lyömään eikä ulkokentälle ollut mitään asiaa ilman kypärää, Henriksson sanoo.

– Hienoja suorituksia nähtiin kaikissa peleissä, upeita lyöntejä ja koppeja. Se on hyvin, kun Sveitsissä ei kuitenkaan harjoitella yhtä paljon kuin Suomessa. Ahkeria lämmittelijöitä pelaajat ovat ja innostus huokui jokaisesta pelaajasta. Aina, kun kenttä oli pelin päälle hetkenkin aikaa vapaana, sinne löysivät tiensä innokkaimmat kopittelijat ja lyöjät.

Loppuottelun voiton vei Solothurn, mutta joukkue sai tehdä täyden päivätyön Zürichiä vastaan. Mestarit käänsivät edukseen tilanteet, joilla otteluita voitetaan.

– Tiukka oli finaalipeli ja ”kotareihin” (kotiutuskilpailuun) asti mentiin. Kumpikaan jakso ei ollut isonumeroinen. Turnaus sai arvoisensa huipennuksen, kun katsojille tarjottiin todellinen jännitysnäytelmä, Henriksson kertoo.

Joukkueidensa parhaina pelaajina palkittiin Nathanael Greuter (Solothurn), Kari Isotalus (Zürich), Taimi Kaarto (Basel), Roman Mumenthaler (Winterthur) ja Joël Weicken (Itä-Sveitsi) sekä koko turnauksen arvokkaimpana pelaajana Reto Brotschi.

Seuraavaksi katseet käännetään Sveitsissäkin tulevaan kauteen, joka tuo tullessaan sarjaotteluiden lisäksi pesäpallon 10. World Cup -turnauksen Intian Punessa 27.11.-1.12.2019.

Sveitsin pesäpallomestaruuskilpailut 2019

1. Finnpesis Solothurn
2. Zürichin Sinivalkoiset
3. Pesis-Hirvet, Itä-Sveitsi
4. Baselin Punaset
5. Wintin Hurjat, Winterthur

Aiheesta lisää

Kaikki Sveitsin pesäpallosta – pesis.ch

Joël Weickenin turnausraportti (saksaksi)

Kari Isotaluksen tarina Haapajärveltä Sveitsiin

Pesäpallon 10. World Cup -turnaus Intian Punessa 27.11.-1.12.2019