Ihmismetsästys-illan neljän kirjaimen neuvo seuratoimijoiden rekrytoimiseksi: – Kysy!

25.9.2018

Kasvavat harrastajamäärät edellyttävät lisää toimijoita kaikkiin tehtäviin. Kuva: Naperoleiri 2018, Haapajärvi.

Pesäpalloliiton seurakehittäjä-aluevastaava Mika Mikola piti Eteläisen alueen seuroille suositun Ihmismetsästys-illan viime viikon torstaina. Vaikka sana kuulostaa rajulta, totuus on pehmeämpi. Uusien toimijoiden rekrytointi on elinehto jokaisen seuran olemassaololle ja sitä kannattaa lähestyä positiivisuuden kautta.

Heti tilaisuuden aluksi Mikola herätteli osallistujajoukkoa tutunkuuloisilla väittämillä: ”Ei kukaan tule mukaan toimintaan, ei ihmisillä ole nykyään aikaa, ei ne ainakaan meidän seuraan tule, mistään ei löydy tekijöitä, vapaaehtoisuus on kadonnut, eikä kukaan kestä tätä hommaa kovin pitkään.”

– Ei kukaan varmasti tulekaan toimintaan mukaan, jos näitä fraaseja toistellaan. Asennenappula täytyy kääntää aivan toisenlaiseen asentoon. Seuratoiminnassa on paljon positiivista, jonka kautta asiaa voi lähestyä, Mikola painotti ja sai osallistujat pohtimaan.

Kysymykseen positiivisista puolista seuratoiminnassa löytyi osallistujilta heti runsaasti vastauksia. Kaikissa korostuivat yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen.

– Tärkeintä on, että seuratoiminnassa on hauskaa, alleviivasi Kouvolan Pallonlyöjien Harri Liekola.

Erityisesti lapsille ja nuorille joukkueessa mukana oleminen tuo tietotaitoa, jota pystyy hyödyntämään yleensäkin elämässä.

– Sosiaalinen puoli ja ryhmässä mukana oleminen ovat tärkeää oppia, painotti Paimion Pesiksen Petri Tiittanen.

Ihmismetsästys-illan pääviestinä kysytään, miten ja millä keinoin seura voi hankkia tekijöitä toimintaansa.

– Jokaisen tulee tuntea olevansa tärkeä ja osa yhteisöä, Mikola korostaa.

– Paljon on mahdollisuuksia ja paljon voidaan tehdä enemmän seuraidentiteetin rakentamiseksi – että ihmiset tuntevat kuuluvansa yksittäisen joukkueen lisäksi samaan yhteisöön, seuraan, helsinkiläisen Roihun Minna Koivisto toteaa.

Ylivoimaisesti tehokkain keino on suora kontakti.

– Muista kysyä, siinä on tärkein viesti. Tässä me suomalaiset emme aina ole riittävän rohkeita. Moni saattaisi olla halukas tulemaan toimintaan mukaan, mutta me emme ymmärrä kysyä, Mikola ihmettelee.

Suunnitelmallisuutta kuitenkin tarvitaan. Mikola toteaa samaan hengenvetoon, että rekrytoinnille on hyvä haarukoida sopiva paikka ja aika.

– Ensin pitää tietää tarkasti, mitä halutaan. Eivät Roihun toimijat voi Helsingissä lähteä kysymään summittain kaikilta vastaantulijoilta, lähtisivätkö he mukaan seuran toimintaan. Omat verkostot on syytä käydä läpi tarkkaan, samoin ottelutapahtumat ovat hyviä rekrytoinnin paikkoja. Onko paikkakunnalle mahdollisesti muuttanut entinen pesäpalloilija tai seura-aktiivi? Tässä voisivat seurat keskenäänkin antaa vinkkejä toisilleen.

– Vanhemmille on hyvä tehdä selväksi heti lasten aloittaessa uuden harrastuksen, että kaikkien panos joukkueen eteen olisi toivottavaa. Ensimmäisellä kerralla tunnustellaan tilannetta ja toisella kerralla sitoutetaan jo vähän enemmän. Osaa vanhemmista ei silti koskaan saa mukaan toimintaan, sekin pitää hyväksyä. Toisilta mukana ovat isovanhemmatkin, jotka ovat muuten erinomainen kohde rekrytoinnille. Yleisesti eläkeläiset ovat iso ryhmä, jolla on aikaa.

Yhdelle ihmisille taakka on aina liian raskas kantaa. Seuratoiminnassa tarvitaan vastuunjakoa ja delegointia.

– Meillä on iso seura ja paljon toimintaa. Vetäjiä tarvitaan aina. Mitä vanhempiin ikäluokkiin tullaan, sitä enemmän vaaditaan valmennukselta myös lajiosaamista. Entisiä huippupelaajia olisi hyvä saada lisää mukaan valmennuspuolelle, Haminan Palloilijoiden Marko Hovi sanoo.

Ilman vapaaehtoisten korvaamattoman arvokasta panosta ei seuratoiminta pyöri. Parhaimmillaan tilanne on win-win ja kaikki voittavat, kun uudet toimijat huomaavat viihtyvänsä seurassa.

– Innostus on helpoimmin tarttuva tauti, Mikola muistuttaa.

Syksy on uusien joukkueiden perustamisen aikaa. Samalla on hyvä pitää mielessä seuratoimijoiden rekrytointi, sillä kasvava toiminta edellyttää lisää aktiiveja kaikkiin rooleihin. Kun työtaakka jaetaan, se pystytään purkamaan, eikä kukaan jää kaatuvan lastin alle.

Eteläisen alueen ihmismetsästysiltaan osallistui edustajia Espoon Pesiksestä, Haminan Palloilijoista, Kouvolan Pallonlyöjistä, Loimaan Palloilijat Junioripesiksestä, Paimion Pesiksestä ja Roihusta.

Tarvitaanko seurassasi apua toiminnan järjestämiseen ja uusien toimijoiden rekrytointiin? Kysy lisää alueesi seurakehittäjältä tai ota yhteyttä: Mika Mikola, mika.mikola(ät)pesis.fi, 050 557 8522.