Kouvolan Pallonlyöjät hallitsi viidettä välierää – 3886 katsojan edessä loppuotteluun

6.9.2018

Janne Kivipelto tuulettaa villisti – Kouvolan Pallonlyöjät on loppuottelussa! Kuva: Teemu Parta.

Kouvolan Pallonlyöjät kukisti Sotkamon Jymyn selvin numeroin 2-0 (8-1, 4-1) viidennessä välieräottelussa ja eteni loppuotteluun Joensuun Mailaa vastaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Mestari löytyy ensi kertaa 10 vuoteen Vimpeli-Sotkamo-akselin ulkopuolelta.

Ratkaisuottelu ei jättänyt jossiteltavaa. Toisin kuin sarjan aiemmissa otteluissa Kouvola otti heti alkuun kuskin paikan ja piti sen loppuun saakka.

– Parempi joukkue voitti ja se emme olleet me, Sotkamon pettynyt pelinjohtaja Jani Komulainen totesi.

– Jotain varmaan aina olisi voinut tehdä toisin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja siinä on tulos, komppasi Markus Tuikka.

Kouvolan pelinjohtaja Matti Iivarinen antoi kehut äänekkäälle kotiyleisölle, joka oli todella joukkueelle 13. pelaaja torstain ottelussa.

– Paljon onnistujia, hyvä lataus ja tauolla vaaran paikat, jos lataus häipyy. Tunnelma oli erinomaisen hyvä. Aiemminkin olen vaistonnut kotipeleissä, että yleisö on pikkuisen ollut kiikun kaakun, että se oikein kunnolla herää. Nyt se oikeastaan heräsi tuossa lopussa ja se on yksi todella iso asia. Toivottavasti huomasivat, kuinka he pystyvät meidän takana olemaan.

Ottelun ratkaisija oli jälleen kerran jokeritykki Juha Korhonen, joka iski kuusi juoksua.

– Hyvältä tuntuu. Viime vuonna välierissä jäi vähän piippuun, nyt osoitettiin henkinen vahvuus. Kahden kotipelin jälkeen mentiin Hiukkaan 2-1 tappiolla ja siellä käytiin kairaamassa tiukka voitto. Tänään oltiin selkeästi parempia ottelun alusta lähtien, Korhonen iloitsi.

Kouvolan Pallonlyöjät ansaitsi loppuottelupaikan

Kouvolan Pallonlyöjät etenee loppuotteluun vahvalla esityksellä. Juha Korhonen moukaroi lähinnä kolmospuolta ja sinetöi joukkueensa voiton molemmilla jaksoilla.

– Äärimmäisen vahva peli. Jos tilanteet ovat 22-11, silloin ovat molemmat osa-alueet toimineet.

– Koko sarjan oikeastaan kyttäsin tuota leikkuria ja nyt osui hyvään kohtaan. Jälkimmäinen tuli vähän selkäytimestä. Vapaan pääsin lyömään ja kun tänään eivät oikein vapaat osuneet, niin päätin kokeilla jotain muuta kuin saumavetoa. Aika nappi veto onnistui siihen.

Viidennestä ottelusta muodostui monin tavoin erilainen kuin muut välieräsarjan kohtaamiset. Ensimmäisen kerran kotijoukkue voitti, ensimmäisen kerran Kouvola vei avausjakson, ensimmäisen kerran ottelu ratkesi kahden jakson jälkeen.

– Pitää tarkempi analyysi tehdä. Nyt ovat vähän sumeat ajatukset, mitä tässä tapahtui. Alkuun vähän autettiin ja sen jälkeen kaveri löi hyvin. Semmoinen henkinen ulospuhallus tapahtui kuitenkin Sotkamossa. Nyt ei saatu alkuun sellaista otetta, mikä meillä on näissä muissa peleissä ollut. Kun alku lähti heikosti, sitä oli vaikea saada koko pelin aikana takaisin. Toiselle jaksolle tultiin hyvällä ilmeellä, mutta siinäkään ei päästy niskan päälle pelissä, Sotkamon pelinjohtaja Jani Komulainen harmitteli.

– Vastustajan kotiuttajat voittivat tänään meidän kotiuttajat, Komulainen myönsi.

Joensuun Maila matkustaa loppuottelusarjan avaukseen Kouvolaan sunnuntaiksi. Ottelu alkaa kello 14 ja sen näyttää suorana lähetyksenä myös maksuton Nelonen-kanava. Joensuu katkaisi välieräsarjan Vimpelin Vetoa vastaan suoraan kolmessa ottelussa, mikä tiesi mukavasti lepoaikaa ennen sunnuntaita. Kouvola taisteli täydet viisi ottelua Sotkamoa vastaan, piti pelituntumaa yllä ja pääsee aloittamaan kotikentällään loppuottelusarjan.

– Molemmilla vaihtoehdoilla on puolensa. Toiset ovat saaneet lepuuttaa ja varmasti tiukasti seuranneet meidän peliä. Sitten voi olla näinkin, että me saamme voimavaraa tästä välieräsarjan taistelusta. Kysymyksessä on kuitenkin ottelusarja loppuottelussakin, sunnuntaista lähdetään siihen pelaamaan, Kouvolan pelinjohtaja Matti Iivarinen muistutti.

Miesten Superpesiksen loppuottelu (3 voittoa)

Su 9.9.
Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun Maila 14.00

La 15.9.
Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät 16.00

Su 16.9.
Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun Maila 16.00

La 22.9.
Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät 14.00 Tarvittaessa

Su 23.9.
Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun Maila 14.00 Tarvittaessa

Miesten Superpesiksen pronssiottelu (2 voittoa)

Su 9.9.
Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy 16.00

La 15.9.
Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto 15.00

Su 16.9.
Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy 16.00 Tarvittaessa