B-tyttöjen Suomen mestaruus Satakuntaan – Fera ja Pesäkarhut loppuotteluun!

4.9.2018

Fera ja Pesäkarhut pelaavat satakuntalaisen loppuottelun tyttöjen Superpesiksessä. Kuva: Pekka Tuominen.

Tyttöjen Superpesiksessä tehtiin tilaa uudelle voittajalle, kun kolme edellistä mestaruutta vienyt Oulun Lipottaret jäi alempaan jatkosarjaan. Kamppailu kärkipään sijoituksista on ollut äärimmäisen tiukkaa läpi kauden ja pienet marginaalit ovat nostaneet tunteita pintaan. Huippujännittävässä loppuottelussa kohtaavat Satakunnan paikalliskilpailijat Fera Raumalta ja Pesäkarhut Porista.

Molemmissa välieräpareissa nähtiin lopulliset ratkaisut maanantaina. Fera Raumalta haki voiton 0-2 (1-6, 5-6) vaikealta vieraskentältä Vähästäkyröstä 1+2 lyötyä ja 10 kärkilyöntiä saalistaneen Venla Ollin johdolla.

Janakkalan Jana nousi viimeisellä mahdollisella hetkellä taisteluun Pesäkarhuja vastaan ja käänsi toisen jakson neljännen tasoittavalla 0-2-tappioaseman 3-2-voitoksi. Supervuorossa kotijoukkue Jana tehtaili kahdella palolla juoksun, mutta Pesäkarhut vastasi Lotta Nummikarin ja Milja Järvisen onnistuessa lyöntipaikalla. Voittajien pelinjohtaja Jussi-Pekka Tanskanen kiitteli omiensa venymistä tiukassa paikassa numeroihin 1-2 (1-2, 3-2, 1-2) päättyneessä ottelussa.

– Sitkeys ratkaisi sen loppuun. Aika voittavan joukkueen merkki, että tuommoisen toisen jakson menetyksen jälkeen vastustaja tekee superin aloittavalla juoksun ja sitten vielä tehdään kaksi ja voitetaan. Se osoittaa sitä sitkeyttä.

– Tämä oli meiltä kokonaisuutena vähän heikompi peli ja teimme itse toissijaisia virheitä, jotka söivät peliä aika paljon. Ei ollut niin hyvä kuin ensimmäinen osaottelu. Tämä ei ollut niinkään taitovoitto, vaan sitkeysvoitto.

Pesäkarhujen kausi on ollut trillerimäinen. Joukkue hävisi jatkosarjakarsinnassa avausjakson Haminan Palloilijoita vastaan, mutta nousi lopulta voittoon ja ylsi ylempään jatkosarjaan.

Puolivälieräsarjassa Kempeleen Kiri otti avausvoiton. Pesäkarhut kuitenkin varasti kotiedun takaisin itselleen ja vei kolmannen ottelun supervuorossa avausjakson tappiosta huolimatta.

– Jos pitää joukkuetta jollakin sanalla kuvata, se on ”sitkeä”. Tässä on aika monta luotia väistetty. Me oltiin kuitenkin karsintapelissä Haminaa vastaan ja ollaan nyt finaalissa. Se on isoin asia, Tanskanen iloitsee.

Pesäkarhut palaa B-tytöissä mitalikantaan seitsemän vuoden tauon jälkeen. Edessä on takuulla kiihkeä loppuottelu, kun vastaan asettuu Fera Raumalta. Vuosi sitten hopealle yltäneen Feran kauteen mahtuu toistaiseksi vain yksi tappio – sen joukkue kärsi nimenomaan Pesäkarhuja vastaan ylemmässä jatkosarjassa.

– Päivä tai kaksi rauhoitellaan ja sitten suunnataan katseet eteenpäin. Varmasti on mielenkiintoinen loppuottelu luvassa. Luulisin, että yleisökin kiinnostuu tästä molemmissa kaupungeissa, Tanskanen odottaa.

B-tyttöjen pronssimitaleista pelaavat Vähänkyrön Viesti ja Janakkalan Jana.

Aiheesta lisää

Länsi-Suomi: Fera haki voiton Vähästäkyröstä

Satakunnan Kansa: Pesäkarhujen B-tytöt vaikeuksien kautta finaaliin