Halli-SM jatkuu viikonloppuna: Kolme paikkaa tarjolla naisten lopputurnaukseen

23.2.2018

Naisten Halli-SM:ssä pelataan viikonloppuna kolme alkuturnausta, joiden voittajat etenevät Tampereen lopputurnaukseen 10.3.

Peräti puoli vuotta harjoittelut Kirittäret Jyväskylästä saa kotihalliinsa vieraiksi Pesä Ysit Lappeenrannasta ja Ykköspesiksen Janakkalan Janan. Kapteeni Emma Nieminen odottaa innolla avausottelua, joka antaa joukkueelle tilannekatsauksen pelillisestä tasosta suhteessa kilpakumppaneihin.

– Erityisen hienoa kuluneen talven aikana on ollut nähdä monen jo viime kaudella Kirittärissä olleen pelaajan ottaneen huimia kehitysaskeleita talven aikana. Lisäksi joukkueen uudet jäsenet ovat hienosti ottaneet paikkansa joukkueessa ja ilmapiiri joukkueen kesken on rento. Joukkue on tehnyt erittäin tunnollisesti ja kovasti töitä syyskuusta lähtien. Nyt on aika katsoa, mihin se tässä vaiheessa kautta riittää. Tavoitteet ovat korkealla, mutta olen varma siitä, että joukkue on valmis lunastamaan ne.

– Tavoitteenamme on päästä Halli SM-lopputurnaukseen, joka pelataan 10.3. Tampereella.

Viime vuoden hallimestari Pesäkarhut Porista saa alkulohkossa vastaansa muiden muassa kolme Kerolaa, sillä Seinäjoen Maila-Jussien riveissä pelaavat sisarussarjan Laura, Petra ja Riina. Kolmas lohkon joukkue on Lappajärven Veikot.

– Päivän tavoitteena on tietysti selviytyä lopputurnaukseen ja kehittää omaa pelaamista. Nämä lauantaina pelattavat pelit tuovat sellaista kivaa lisämaustetta ja vipinää pitkän harjoituskauden keskelle, hallitseva etenijäkuningatar Milla Lindström iloitsee.

Syksyllä seurahistoriansa ensimmäistä Suomen mestaruutta juhlinut Manse PP Tampereelta matkustaa alkuturnaukseen Raumalle. Kotijoukkue Feran lisäksi Superpesistä seuraava yleisö saa nähdä sarjanousija Hyvinkään Tahkon tositoimissa.

Alkulohkojen voittajat jatkavat Lapuan Virkiän seuraksi Tampereen lopputurnaukseen 10.3. Ruutu välittää suorina lähetyksinä kaikki Halli-SM-lopputurnausten kahdeksan huippuottelua, lue lisää tästä.

Koskenkorvallakin päästään Halli-SM-tunnelmaan

Miesten Halli-SM-turnauksessa Kouvolan Pallonlyöjät, Joensuun Maila ja Sotkamon Jymy ovat varmistaneet paikkansa lopputurnauksessa. Jännitettävää riittää lohkossa B. Kahden edellisen kauden mestari Vimpelin Veto avasi puhtaalla voitolla Alajärven Ankkureista ja tavoittelee nyt samaa urakkansa Halli-SM:ssä aloittavaa Koskenkorvan Urheilijoita vastaan.

– Sisäpeli sujui hyvin, mutta ulkopelissä on vielä hommaa. Meillä on vasta ekoja pelejä tälle talvelle. Vielä varmasti ulkopelikin paranee, odottaa pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki.

Koskenkorva aloittaa omalta osaltaan Halli-SM-turnauksensa Alajärvellä lauantaina ja Vimpeliä vastaan Seinäjoella sunnuntaina.

Lohkon A päätösottelu Oulun Lippo Pesiksen ja Pattijoen Urheilijoiden välillä pelataan Ouluhallissa sunnuntaina kello 13.30.

Aiheesta lisää

Miesten Halli-SM-kokoonpanot viikonlopulle

Naisten Halli-SM-kokoonpanot viikonlopulle

Halli-SM Veikkauksen vedonlyönnissä

Pesäkarhut tavoittelee hallitsevana hallimestarina lopputurnauspaikkaa

Lavettaret kauteen uudella ilmeellä

Emma Niemiseltä kapteenin kirje Halli-SM:n alla

Pesä Ysit valmistautui harjoitusotteluilla Halli-SM:ään

Henna Suominen palaa Raumalle, Manse PP:n paidassa

Koskenkorvan Halli-SM-avaus viikonloppuna

Halli-SM:ää Ouluhallissa