Superpesiksen Halli-SM-lopputurnaukset suorana Ruudusta

21.2.2018

Ruudun Superpesis-kausi alkaa tänä vuonna ennätysaikaisin, kun Halli-SM-lopputurnaukset nähdään suorina lähetyksinä maaliskuussa. Lisäksi yhteensä kahdeksan ottelun tallenteet tulevat jälkikatseluun Ruutuun. Ottelut selostaa Juhani Kukkasela.

Vuoden pesislähetykset käynnistyvät Tampereelta, jossa naisten neljän parhaan lopputurnaus pelataan lauantaina 10.3. Huippupesäpallosta pääsee nauttimaan koko lauantain, sillä päivä alkaa välierämatseilla ja huipentuu mitaliotteluihin. Halli-SM-loppuottelua jännitetään kello 18.30 alkaen. Lapuan Virkiä on jo varmistanut paikkansa lopputurnauksessa, muut kolme joukkuetta ja joukkueiden keskinäinen järjestys selviävät ensi viikonloppuna.

Miesten Halli-SM-lopputurnaus pelataan kaksipäiväisenä Imatralla viikkoa myöhemmin 17.-18.3. Neljä kuuminta joukkuetta taistelevat lauantain välierissä paikoista finaaliin. Pronssi- ja loppuottelut pelataan heti seuraavana päivänä sunnuntaina. Paikkansa lopputurnauksessa ovat varmistaneet tappioitta alkulohkoissaan pelanneet Kouvolan Pallonlyöjät ja Joensuun Maila sekä päätösottelussaan lohkovoittajaksi noussut Sotkamon Jymy. Neljäs lopputurnausjoukkue selviää myöhemmin.

Superpesiksen kesäkausi käynnistyy Espanjan Fuengirolassa naisten ottelulla Lappeenranta-Lapua lauantaina 21.4. ja miesten ottelulla Imatra-Vimpeli sunnuntaina 22.4. Kotimaassa avausottelut pelataan toukokuun 9. päivä. Ruutu näyttää kauden aikana sekä Fanikamera- että monikameralähetyksiä ja kokonaisuudessaan kauden lähetystarjontaan kuuluvat kaikki miesten ja naisten superpesisottelut. Lähetykset ovat osa Ruutu+ -tilausta.

Halli-SM-lopputurnausten suorat lähetykset

La 10.3.
Naisten 1. välieräottelu klo 9.30
Naisten 2. välieräottelu klo 12.30
Naisten pronssiottelu klo 15.30
Naisten loppuottelu klo 18.30

La 17.3.
Miesten 1. välieräottelu klo 15.00 
Miesten 2. välieräottelu klo 18.30

Su 18.3.
Miesten pronssiottelu 13.00 
Miesten loppuottelu 16.00

Aiheesta lisää

Ruudun Superpesis-sivut