Päivi "Päkä" Hongisto on poissa

2.2.2018

Päivi Hongisto vastaanotti arvostetun Tahko Pihkala -mitalin Varsinais-Suomen Pesis ry:n palkitsemisristeilyllä viime syksynä.

Pesäpalloyhteisö ympäri Suomen on saanut suruviestin. Syksyllä arvostetulla Tahko Pihkala -mitalilla palkittu pitkän linjan pesäpallotoimija, kotiseuransa Pöytyän Urheilijoiden aktiivi, yli 25 vuotta varsinais-suomalaisessa pesäpallossa ja valtakunnallisissa Pesäpalloliiton tehtävissä ansioitunut sekä kilpailupäällikkönä palvellut Päivi Hongisto on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

Pesäpallokärpänen puraisi Päiviä jo pienenä. Kun isä toimi pesäpallotuomarina ja Pöytyän Urheilijoiden silloinen puheenjohtaja Markku Kallio oli läheinen perhetuttu, laji vei mukanaan. Roolit vain vaihtuivat. Valmentajana, tuomarina, talkootöissä, vapaaehtoisena ja monessa muussa roolissa Päivi ansioitui, myöhemmin tulivat kuvioon mukaan lisäksi alueelliset ja valtakunnalliset vastuutehtävät. Päivi oli aina siellä, missä pesäpallo häntä tarvitsi.

Yksi rakkaimmista tehtävistä oli kilpailupäällikön toimi. Elettiin vielä SVUL:n Varsinais-Suomen piirin pesäpallojaoston aikaa, kun Päivi aloitti kilpailupäällikkönä 1989. Asiantuntemus karttui nopeasti, leirit ja sarjat seurasivat toisiaan. Pesäpalloyhteisö oppi luottamaan osaavaan ja oikeudenmukaiseen kilpailupäällikköön, joka hoiti tehtävänsä rehdisti, säännönmukaisesti ja jämäkästi, jokaista osapuolta kunnioittaen. Päivi oli tuttu näky kentillä, niin leireillä kuin sarjaotteluissa.

Oma kotiseurakin menestyi. Pieni ja piskuinen Pöytyä opittiin tuntemaan pesäpallostaan. Päivin aloittaessa Pöytyän Urheilijoilla oli vain yksi miesjoukkue, mutta viime kaudella seuran miehet ylsivät jopa superpesiskarsintaan asti ja naiset nousivat Ykköspesikseen. Juniorijoukkueitakin riittää useimpiin ikäluokkiin. Edessä olisivat olleet Kumilaan, Päivin kotikylään, rakennettavan 700-neliöisen monitoimihallin avajaiset. Lähes täysin talkoovoimin toteutettu projekti oli Päiville tärkeä ja iso ylpeydenaihe.

Pidetty pesäpalloaktiivi ja -vaikuttaja on poissa. Tukipuhelin ei enää vastaa, kun leirien tai sarjojen kilpailutoiminnan sekä mitkä vaan pesäpalloon liittyvät kysymykset askarruttavat mieltä. Muistot elävät silti ikuisesti. Päivin opetukset ovat jääneet lähtemättömästi monien mieliin.

– Vaikka pesäpalloa pelataankin tosissaan, pelien jälkeen ollaan silti ystäviä, sillä ihmiset ja ystävät ovat loppupeleissä tärkein anti, jota pesäpallo harrastajilleen tarjoaa, Päivi totesi 50-vuotishaastattelussaan pesäpallon juhlavuonna 2012.

Toteamus kertoi paljon Päivistä ihmisenä. Ja pesäpallosta. Ne olivatkin erottamattomat.

Pesäpalloliitto kunnioittaa pidetyn pesäpallotoimijan Päivi Hongiston muistoa sekä ottaa osaa omaisten ja läheisten suureen suruun.

Aiheesta lisää

Varsinais-Suomen Pesis ry:n kotisivut

Päivi Hongisto - pitkän linjan pesisvaikuttaja (22.5.2012)