Maailmancup: Sveitsi juhlii historiansa ensimmäistä mitalia

11.7.2015

Sveitsi juhli Maailmancup-pronssia sekasarjassa.

Rystyset valkoisina saivat isäntämaan kannattajat jännittää ennen kuin Sveitsin pesäpallohistorian ensimmäinen Maailmancup-mitali varmistui. Miesten pronssiottelussa Saksa piti pintansa, mutta sekajoukkueiden kohdalla avausjakson murskajaiset vaihtuivat sveitsiläisjuhliin kotiutuskilpailussa.

Mitali oli lopulta ansaittu. Kun Sveitsi sai pelinsä pyörimään, onnistumiset ruokkivat toisiaan. Lyöntipaikalla Xavier Langlois oli jälleen vahvassa vireessä. Lautasen äärellä peliä pyörittivät vuoroillaan Kari Isotalus ja Michael Strebel. Ratkaisujuoksun iski Roman Mumenthaler.

Sveitsi osallistui omilla joukkueillaan toista kertaa pesäpallon Maailmancup-turnaukseen. Sekajoukkueen neljäs sija Porista 2009 kirkastui nyt pronssiksi kotikentällä Luzernissa.

Pesäpallon Maailmancup: miesten sarja
Pronssiottelu
Luzern, Sveitsi
Perjantai 9.7.2015


Sveitsi-Saksa 1-2 (1-2,5-1,3-5)

Saksa voitti pronssia.

Pesäpallon Maailmancup: sekasarja
Pronssiottelu
Luzern, Sveitsi
Perjantai 9.7.2015


Sveitsi-Saksa 2-1 (0-10,6-3,3-2)

Sveitsi voitti pronssia.

Aiheesta lisää

Sveitsin Maailmancup-turnaus omilla sivuillaan