Tuominen palasi lautasen ääreen

8.8.2001

Ulvilan Pesä-Veikkojen kasvatti Risto Tuominen (44 v.) palasi pesiskentälle lautasen ääreen viime sunnuntaina seitsämän vuoden tauon jälkeen. Tuomisella on kaikkiaan takanaan 18 kautta pesäpallon ylimmällä sarjatasolla ja viimeksi hän on Superpesistä pelannut vuonna 1993.

Kankaanpään Mailan pelinjohtaja Jukka Peltoniemi oli Ristoon yhteydessä perjataina ja pienen harkinnan jälkeen Risto otti haasteen vastaan ja matkasi sunnuntaina yhdessä muun Kankaanpään Superpesisjoukkueen kanssa Sotkamoon. Kankaanpään lukkarin Ilkka Uusitalon käsi on tällä hetkellä murtunut, joten Ilkkaa ei nähtäne tällä kaudella Superpesiksessä.

Vahvana "aseenaan" Risto pitää itsellään hyvää heittokättään. Huippuetenijät saavat mennä, mutta muut etenijät pidetään "kurissa", kommentoi Risto. Ensisijaisena tavoitteena Risto pitää joukkueen pääsemistä ns. välisarjaan runkosarjan loputtua.

Menestystä Ristolle!