Valitse sivu

Pesisliikkari

Pesis kuuluu päiväkouluikäisillekin!

Pesisliikkari innostaa lapsia mukaansa jo 3-6-vuotiaina. Tärkeintä on liikunnallisuuteen kannustaminen, ryhmässä toimimisen opettelu sekä monipuolisen liikunnan ja motoristen perustaitojen omaksuminen leikin varjolla. Aktiivisuutta haetaan ilon ja onnistumisten kautta. 

Monipuolista liikuntaa!

Pesisliikkarissa lapsi oppii motorisia perustaitoja, leikinomaisesti ja lapsilähtöisesti. Pesisliikkarissa harjoitellaan myös pesäpallon alkeita leikin varjolla.

Pesisliikkarin tunnit koostuvat leikeistä ja viitepeleistä, jotka sisältävät monipuolista liikuntaa sekä pesäpallotaitoja.

Ikäryhmittäin

Liikkarissa voidaan liikkua esimerkiksi ikäryhmittäin: 2-3-vuotiaat liikkuvat Perheliikkarissa ja 4-5-vuotiaat sekä 6-vuotiaat liikkuvat omissa ryhmissään. Perheliikkarissa lapsi ja aikuinen liikkuvat joka tunnilla yhdessä

Ajatuksia ja vinkkejä

Perttu Hautalan blogikirjoitus

Tule rohkeasti mukaan ja kysy Pesisliikkarista oman alueesi seurakehittäjältä!

Pesisliikkarin pitäjälle

Pesisliikkarista Pienpesis-toimintaan (xlsx)

Pesisliikkarin kausisuunnitelman pohja (docx)

Pesisliikkarin nimilistan pohja (docx)