Tuplaturva
Pohjolan Tuplaturva Liikunnan toiminnanvastuu ja vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus Vakuutusturvaa SLU:n lajiliitoille, liittojen piireille, alueille sekä jäsenseuroille Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus on voimassa 1.1.2010-31.12.2012. Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus korvaa liittojen, liittojen piirien tai alueiden tai urheiluseurojen toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekeville alle 75-vuotiaille sattuvia tapaturmia. Toiminnanvastuuvakuutus Toiminnanvastuuvakuutus korvaa liiton tai seuran kolmannelle osapuolelle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot, joista vakuutettu on korvausvastuussa. Vakuutus korvaa niin työsuhteisen kuin vakuutetun toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekevän aiheuttamat vahingot. Vakuutus kattaa myös järjestäjän vastuun esimerkiksi leireillä ja kilpailuissa. |
Millaisia asioita Tuplaturva kattaa ja millaisin ehdoin?
- Vapaaehtoistyöntekijän ei tarvitse olla seuran jäsen, vakuutus on silti voimassa.
- Tapaturma voi sattua esimerkiksi talkoissa, valmennus-, koulutustapahtumissa, kilpailujen järjestelytehtävissä.
- Myös matkalla "vapaaehtoistyöhön" sattuneet tapaturmat kuuluvat vakuutuksen piiriin.
- Vakuutuksesta ei korvata tapaturmaa, jos se on sattunut kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa.
- Tapaturmavakuutuksessa on vakuutettuna kaikki alle 75-vuotiaat.
- Tapaturman sattuessa täytetään tapaturmailmoituslomake
