Päivi Pessi-Järvenpään, 50, tarina pesäpallon parissa ei ole niitä kaikista tavallisimpia. Työkaveri ”huijasi” ja veti mukanaan täysin tuntemattomaan maailmaan. Tuskin kukaan olisi silloin uskonut 20 vuotta myöhemmin avautuvaa todellisuutta. – Tässä touhussa pitää olla sydän mukana. Pesäpallo on tuonut elämääni valtavasti uusia tuttavuuksia ja nimenomaan tunne-kokemuksia, Pessi Järvenpää sanoo.
Vuonna 1990 Pesäkarhut Porista sai uuden johtokunnan jäsenen. Silloisen SYP:n palvelukseen tullut Hyvinkään Tahkon entinen puheenjohtaja Simo Erkkilä oli alkanut ylipuhua työkaveriaan pesäpallon pariin.
– Tätä ennen olin käynyt katsomassa vain yhden pesäpallo-ottelun, kun aviomies raahasi väkisin ja vielä lomareissulla Kitee-Loimaa –peliin 1989, Pessi-Järvenpää naurahtaa.
– Sitten minut positiivisella tavalla ”huijattiin” mukaan. Varmaan Erkkilä näki jo silloin kaupallisen raon naispesikselle Porissa ja halusi minut mukaan, kun ymmärsin talouden päälle. Tutustuin samalla Reijo Viljaseen (toiminnanjohtaja), joka teki pyyteettömästi töitä seuran eteen, Pessi-Järvenpää kertaa.
Pesäkarhut myös merkittävä junioriseura
Vuosien mittaan Pesäkarhut on kasvanut yhdeksi naispesäpallon ilmiöistä. Katsojaluvut huitelevat nelinumeroisissa lukemissa ottelua kohden, mikä on ennenkuulumatonta naisten palloilusarjoissa kaikki lajit huomioiden. Yleisöennätys, 2904, on ikimuistoisesta finaalisarjasta syyskuulta 2002, jolloin Pesäkarhut ylsi historiansa ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.
– Superpesis edellä lähdettiin kehittämään toimintaa. Vuonna 2002 vasta todella räjähti ja mestaruus oli kruunu isolle työlle. Sen jälkeen saatiin junioripuolella aikaan kunnon buumi. Oikeastaan meillä on nyt pieni suvantovaihe menossa, kun 88–91 –syntyneet ovat vielä osin pienempiä ikäluokkia. 92 ja siitä eteenpäin meillä on tulossa pitkään yhdessä pelanneita tyttöjä, Pessi Järvenpää kertoo.
– Omat nuoret alkavat pikku hiljaa nousta Superpesis-tasolle, esimerkiksi Milla Jakonen viime kesänä. Tässä meillä on edessä iso haaste, Pessi-Järvenpää myöntää.
Nuoret sopivat muutenkin yhdeksi vuoden teemoista Porissa. Valtakunnallinen Suurleiri heinäkuussa on kokoluokaltaan nimensä mukainen, jos ilmoittautumisten ensimmäisistä päivistä vedetään johtopäätöksiä.
– Olen erittäin iloinen leiristä. Ennen vuotta 2002 Pesäkarhuja ei oikein tunnustettu junioriseuraksi, mutta sittemmin nuoria on tullut tulvan lailla mukaan. Onneksi pesisperheemme on kasvanut riittävästi. Valtakunnallinen leiri vaatii runsaasti talkoovoimaa, itse leirin johtajan paikalla istuva Pessi-Järvenpää tietää.
Uusin tilannekatsaus osoittaa, että seuraava mukaan ilmoittautuva joukkue on numero 100.
– Mahdollisuuksia on ihan maksimissaan ottaa 110–120 joukkuetta mukaan. Valtakunnalliset leirit ovat aivan ylivertainen juttu meidän toiminnassamme. En tiedä, ymmärrämmekö aina itsekään olla riittävän ylpeitä niistä, Pessi-Järvenpää innostuu.
– Vielä pitäisi rakentaa kunnon yhteinen ilme kaikille leireille ja löytää hyviä valtakunnallisia yhteistyökumppaneita, Pessi-Järvenpää vaatii.
Ääripäät liian kaukana toisistaan
15 vuotta näköalapaikalla Pesäkarhujen puheenjohtajana antaa eväitä suomalaisen urheilun ja pesäpallon tilan arviointiin. Lisäksi Pessi-Järvenpää istuu edelleen sekä Superpesiksen hallituksessa että Pesäpalloliiton johtokunnassa toisena varapuheenjohtajana.
– Tietyssä mielessä olen huolissani kahtiajaosta niin miesten kuin naistenkin puolella. Ääripäiden välillä on valtava ero, eikä kaikilla seuroilla ole päätoimisia työntekijöitä. Ongelman olemassaolo pitäisi tunnustaa ja tukea heikoimpia.
– Huipputuotteessa ei saisi olla näin valtavaa eroa. Pitäisi luoda erikokoisia paketteja, joita seurat voisivat hyödyntää. Saman muotin räätälöiminen kaikille ei toimi, kun olemme niin heterogeeninen joukko, joten jokaisen paikkakunnan pitäisi löytää oma juttunsa. Itse vierastan myös sitä, että miesten ja naisten Superpesis menisivät eri suuntiin. Kimpassa pitäisi viedä yhteistä asiaa eteenpäin.
Yhteistyön tulisi Pessi-Järvenpään mielestä näkyä kaikilla tasoilla.
– Superpesiksen, junioripuolen ja alempien tasojen tulisi kaikkien toimia sulassa sovussa. Pesäpallo on niin pieni laji, että yhteen hiileen puhaltaminen on välttämätöntä. Kaikille löytyy varmasti töitä, mutta yhdessä niitä pitää tehdä.
Pessi-Järvenpää kantaa huolta myös pesäpallon yleisestä imagosta. Lajin urheilullisuus kyseenalaistetaan edelleen turhan usein.
– Maaliskuussa tullaan ja kysytään, joko harjoitukset ovat alkaneet. Uskottavuus urheilullisuuden kanssa on ajoittain kovilla ja jopa huippupesäpalloa pidetään puuhasteluna, Pessi-Järvenpää ihmettelee.
”Ei mikään vedenjakaja”
Paljasjalkainen porilainen käy 50-vuotispäivänään tyytyväisenä läpi historian lehtiä.
– Päällimmäisenä ovat mielessä rikkaat, joskin työntäyteiset 50 vuotta. Saan tehdä säännöllisin välein haastavaa työtä Nordean palveluksessa, minkä lisäksi mausteena ja suolana on tämä vapaa-ajan pesti. Sitä kautta olen saanut valtavasti uusia tuttavuuksia ja ennen kaikkea tunne-kokemuksia, Pessi-Järvenpää kiittelee.
Perheen merkitystä ei voi sanoin kuvata.
– Eihän tällaisten pestien hoitaminen onnistu ilman perheen tukea. Onneksi mies on yrittäjä, eikä tee perinteistä 8-16 –työtä. Oma tytärkin alkoi pelata pesäpalloa ja oli jopa kumma, ettei hän saanut lapsena yliannostusta lajista, Pessi-Järvenpää naurahtaa.
– Ilman oman, nyt B-ikäisen tyttären pelaamista olisi ehkä omakin into lopahtanut. Joukkueenjohtajan tehtävissä on päässyt paremmin kiinni junioripuoleen, Pessi-Järvenpää sanoo.
Pesäpallosta on tullut koko perheen yhteinen harrastus.
– Myös isovanhempien tuki on ollut korvaamaton. Elämä on ollut vauhdikasta, mutta se on sopinut meille, Pessi-Järvenpää selittää.
Syntymäpäiväjuhlallisuudet kuvaavat hyvin pitkää taivalta harrastusten ja työn parissa. Tärkeintä Pessi-Järvenpäälle on iloita yhdessä tuttavien ja ystävien kanssa.
– Eilen paikalla oli enemmän yhteistyökumppaneita ja tänään vuorossa ovat lähimmät ystävät. On ihanaa nähdä kaikkia heitä.
– En näe 50-vuotispäivää virstanpylväänä. Toivon, että tämä ei ole vedenjakaja puoleen, eikä toiseen.
50 vuoden iässä monien jalat alkavat hivuttautua lähemmäs jarrupolkimia, mutta Pessi-Järvenpää ei halua tehdä ainakaan mitään äkkinäisiä liikkeitä.
– Pesäkarhuissa meillä on pikku hiljaa edessä sukupolvenvaihdos. ”Retsakin” (toiminnanjohtaja Reijo Viljanen) on vähitellen himmaamassa, mutta kaikki vaihdokset pyritään tekemään sulavasti, eikä äkillisin kääntein.
Uusille seuratoimijoille Pessi-Järvenpäällä on selkeä viesti.
– Tässä touhussa pitää olla sydän mukana. Täällä ei kaivata niitä, jotka hakevat merkintöjä ansioluetteloihinsa.
Siirtyminen sivuun ei kuitenkaan vielä ole ajankohtaista. Tulevan kesän urakka on valtakunnallinen Suurleiri, mutta Pessi-Järvenpää näkee jo horisontissa seuraavan unelman.
– Olisi hienoa saada Itä-Länsi Satakuntaan. Maakunnan toiminta on kohtuullisen vireää, joten arvo-ottelutapahtuma olisi yksi unelma toteutettavaksi.
Pesäpalloliitto onnittelee 6.3.2010 50-vuotispäiväänsä viettävää Päivi Pessi-Järvenpäätä.
Aiheesta lisää
|
