Naisten Halli-SM -lopputurnaus 2009 päättyi Porin Pesäkarhujen voitonjuhliin. Kuva: Erkki Lamberg.
Miesten hallimestariksi pelasi Sotkamon Jymy, joka piti pintansa myös ulkokentillä.
|
Halli-SM -turnaukset ovat merkittävä osa superpesisjoukkueiden talviharjoittelua. Niiden avulla pystytään tekemään ensimmäiset johtopäätökset oman joukkueen tasosta kilpakumppaneihin nähden.
Aidoissa pelitilanteissa myös kartoitetaan, millä osa-alueilla tarvitaan vielä eniten hiomista. Joukkueet, joilla ei kunnollisia talviharjoitteluolosuhteita ole, hyötyvät turnauksista erityisen paljon.
Kamppailu sekä miesten että naisten Halli-SM -tittelistä alkaa neljällä alkuturnauksella. Niiden perusteella kuusi parasta joukkuetta etenee lopputurnauksiin, jotka pelataan Oulussa (miehet) ja Porissa (naiset).
Suomen mestareiksi 2009 ylsivät Pesäkarhut Porista ja Sotkamon Jymy. Hallimestaruuksien määrissä kaikkien aikojen ykkönen on Oulun Lippo, joka on voittanut miesten tittelin kuudesti ja naisten viidesti. Naisten puolella viiteen mestaruuteen on pystynyt myös Kirittäret Jyväskylästä.
Aiheesta lisää
|