Kesä- vai talviaika, mikä aikavyöhyke? – Urheilujärjestöiltä vahva kannanotto!

1.11.2018

Valoisat tunnit ovat vähissä, kun Suomessa lähestytään loppuvuotta.

Suomen esitys vuodenajoittaisesta kellonajan siirrosta luopumisesta etenee Euroopan unionissa. Suomessa asiaa valmistelee liikenne- ja viestintäministeriö. Direktiivin hyväksyminen tapahtuu Euroopan neuvoston ja parlamentin yhteispäätöksin, minkä jälkeen se saatetaan kansallisesti voimaan kussakin jäsenvaltiossa.

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedusteli kansalaisten näkemyksiä otakantaa.fi-palvelussa. Kysely jakoi vahvasti mielipiteitä, kun 52 prosenttia suomalaisista kannatti talviaikaan eli normaaliaikaan jäämistä. 48 prosenttia vastaajista puolestaan siirtyisi ikuiseen kesäaikaan.

Virolaisten enemmistö haluaisi maansa jäävän pysyvästi kesäaikaan. Uusimman mielipidemittauksen mukaan 62 prosenttia virolaisista kannattaa kesäaikaa ja 26 prosenttia talviaikaa. Näin ollen Suomi olisi Baltian maita pysyvästi tunnin jäljessä, mikäli täällä vakiintuisi talviaika.

Näkemyksiä kellonaikojen siirtelyn lopettamisesta toivotaan kansalaisten lisäksi myös yhteiskunnan eri toimijoilta: elinkeinoelämältä, järjestöiltä ja muilta sidosryhmiltä. Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lähettämään lausunnot viimeistään 7. marraskuuta 2018.

Useat urheilujärjestöt ovat esittäneet vahvan kannanottonsa ajankohtaiseen kysymykseen kesä- tai talviajan vakiinnuttamisesta. Suomen Ladun Eki Karlsson nosti Latu&Polku-lehden pääkirjoituksessaan esiin liikkujan näkökulman.

– Teimme vuosilaskelman sillä oletuksella, että merkittävin muuttuja on valoisan ajan määrä arkisin kello 16–20 välillä. Laskelman perusteella ehdottomasti paras vaihtoehto olisi siirtyä kokonaan kesäaikaan, jolloin Etelä-Suomessa saisimme yli 90 tuntia ja Kiilopään korkeudella 40 tuntia vuodessa valoa ulkoiluun.

– Toiseksi paras vaihtoehto olisi säilyä nykyisessä järjestelmässä. Huonoin vaihtoehto olisi siirtyä kokonaan talviaikaan, jolloin esimerkiksi Helsingissä valoisa ulkoiluaika vähenisi 74 tunnilla nykyisestä.

Suomen Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi sekä Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto, Suomen Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande, Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki ja Suomen Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen lähestyivät kirjeitse Eurooppa-, kulttuuri-, ja urheiluministeri Sampo Terhoa (sin.). Pesäpallon kannalta loppukesän valoisat illat ovat edellytys aktiivisen harrastamisen ja myöhempään iltaan sijoitettavien ottelutapahtumien kannalta. Julkaisemme alla viiden urheilujärjestön johtajan allekirjoittaman avoimen kirjeen ministeri Terholle.

Viiden urheilujärjestön johtajat: ”Kannatamme pysyvää kesäaikaa”

Helsingissä, 24. syyskuuta 2018

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua kellonajan siirtelyn tarpeellisuudesta ja tulevaisuudesta. Myös useat aktiiviset liikkujat ovat huolestuneena lähestyneet meitä asiaa koskien.

Kantamme on, että mikäli kellonaikojen siirtelystä luovutaan, tulisi siirtyä pysyvään kesäaikaan. Talviaikaan siirtyminen vaikuttaisi negatiivisesti kaikkiin ulkoaktiviteetteihin erityisesti syksyllä. Aikaa jäisi tunti vähemmän liikkumisen ja ulkoilun lukuisiin eri muotoihin kuten esim. sienestykseen, marjastukseen, jalkapalloon, suunnistukseen, pesäpalloon, yleisurheiluun tai golfiin.

Nykyisellä kesäaikakäytännöllä aurinko laskee esimerkiksi Helsingissä elokuun lopussa noin klo 20.30 ja syyskuun lopussa noin klo 19.00. Tällaisena lämpimänä syksynä kesäajasta luopuminen konkretisoituisi huomattavana liikunnan vähenemisenä arkisin, jos käytettävissä olisi tunti vähemmän valoisaa aikaa.

Päivänvalon määrällä on yhteys ihmisten fyysiseen aktiivisuuteen. Liikunnalla on kiistaton merkitys väestön terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn turvaajana. Olemme yhteiseltä jäsenmäärältämme Suomen suurimpia ihmisten liikuttajia. Pysyvään talviaikaan siirtymisessä olisi lajiemme osalta kysymys harrastusmahdollisuuden olennaisesta kaventumisesta. Tästä seuraisi negatiivinen kansanterveydellinen ja sitä kautta myös negatiivinen kansantaloudellinen vaikutus.

Esitimme EU:lle, että mikäli kellonaikojen siirtelystä luovutaan, tulisi pysyvästi siirtyä kesäaikaan. Olemme mukana Valtion liikuntaneuvoston lausunnossa, joka ottaa kantaa pysyvän kesäajan puolesta väestön liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden määrän näkökulmasta. Lausunto lähteineen on luettavissa VLN:n kotisivuilla.

Ystävällisesti,

Marco Casagrande
Suomen Palloliiton pääsihteeri

Mika Ilomäki
Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja

Harri Aalto
Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja

Juha Korhonen
Suomen Golfliiton toiminnanjohtaja

Arto Ojaniemi
Suomen Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja