Loppuotteluihin yleisöryntäys – vain etukäteen hankittu lippu varmistaa pääsyn stadionille

14.9.2018

Loppuotteluhuuma yltyy. Joensuussa pelataan kautta aikain ensimmäistä kertaa miesten Superpesiksen loppuottelu lauantaina ja Kerubi Stadionin tupa on täysi. Sunnuntaina jatketaan Kouvolassa, jossa paikkanumerointi on otettu käyttöön A-D-katsomoihin loppuottelusarjan otteluissa.

Oma pääsylippu on siis syytä hankkia etukäteen, jotta varmistaa sisäänpääsynsä ottelutapahtumiin. Vapaakorteilla ei ole sisäänpääsyä, mikäli stadion on loppuunmyyty.

– Portilta ei ole saatavissa lippuja, eikä myöskään mahdollisilla vapaa- tai tuomarikorteilla ole pääsyä lauantain otteluun. Stadion on yksiselitteisesti täynnä ja lisäkatsomoita ei tule tähän otteluun, Joensuun Mailan toimitusjohtaja Tomi Kaksonen kertoo.

– Annetaan finaaliottelulle arvoisensa puitteet. Haluamme, etteivät esteet jatkeilla vaikuta hienon pesäpallopelin kulkuun, Kaksonen perustelee.

Miesten Superpesiksen loppuotteluihin odotetaan tuhansittain katsojia. Paikan päälle kannattaa saapua hyvissä ajoin, sillä porteilla voi esiintyä ruuhkia.

Ruutu välittää Superpesiksen loppuottelut kokonaisuudessaan suorina lähetyksinä.

Aiheesta lisää

Joensuun Mailan loppuotteluinfo lauantaille 15.9.

Ennakkoliput: Kolmas loppuottelu Kouvolassa sunnuntaina 16.9.