Sannikan supervuoro Yle Areenassa: Nelikymppisen perheenäidin sielunmaisema ja nuoruuden unelmat

19.3.2018

SuperSannika tavoittelee vielä kerran unelmaansa, nimeään pelaajana superpesisottelun pöytäkirjassa. Kuva: SuperSannika.

Mitä tapahtuu, kun nelikymppisen perheenäidin mielen valtaavat nuoruuden haaveet ja unelmat? Vieläkö ne voisi toteuttaa vai onko jo liian myöhäistä?

Ylen toimittaja Sannika Michelsson unelmoi koko nuoruusikänsä pelaamisesta Superpesiksessä ja pääsi lähelle. Unelma ei kuitenkaan hyvistä yrityksistä huolimatta toteutunut, kun lisäksi siviilielämä vei Hollantiin yli kahdeksaksi vuodeksi.

Michelsson haluaa ajatella, ettei haave ole vieläkään lopullisesti kaatunut. Opintovapaalla yksi tavoitteista on yltää pelaavaan kokoonpanoon yhdessä lappeenrantalaisen Pesä Ysien superpesisottelussa tällä kaudella. Haasteita riittää, sillä joukkue-elämän lisäksi ohjelmassa ovat pro gradu -työn kirjoittaminen, tavoite valmistumisesta sekä perhe-elämä hyvänä äitinä ja puolisona.

Yle Areenassa on julkaistu ensimmäiset jaksot Sannikan Supervuoro -sarjasta, jossa nähdään takautuvasti viime syksystä lähtien kuvattua materiaalia lyhyinä klippeinä. SuperSannikan koko projektin kruunaa tunnin mittainen dokumentti myöhemmin keväällä.

Jaksossa 3 SuperSannika tutustuu ensimmäistä kertaa joukkueeseensa.

– Ei häntä ihan tyhjästä tuohon ole tempaistu, ihan hyvä fiilis jäi hänenkin tekemisestä. Ei sinänsä erottunut muista, tällaisessa hidastempoisessa treenissä ainakaan, pelinjohtaja Juho Kaikko totesi.

Sannikan supervuoro huipentuu Superpesiksen sarjakauden avaukseen Espanjan Fuengirolassa lauantaina 21.4. – olettaen, että Sannika mahtuu mukaan kokoonpanoon.

– Saa nähdä, kuinka käy. Joka tapauksessa hänen täytyy ansaita paikkansa joukkueesta, Pesä Ysien toiminnanjohtaja Ville Lantta painottaa.

Aiheesta lisää

Sannikan Supervuoro Yle Areenassa

SuperSannika Instagramissa